Mikäköhän mussa oli vikana? (mies tuijotti)
Tapahtui eilen pankkiautomaatilla:
Menin jonoon, minun ja vuorossa olevan välillä oli yksi henkilö. Vuorossa oleva oli kolmekymppinen tavallisen oloinen mies. En kiinnittänyt häneen tuossa vaiheessa sen suurempaa huomiota. Pois lähtiessä hän tietysti kääntyi ja otti askeleen, hänen katse osui minuun ja hän pysähtyi ja jäi tuijottamaan minua. Tuijotti varmasti ainakin viisi sekuntia. Sitten vain lähti kävelemään omaan suuntaansa.
Ilmeestä ei nyt ainakaan ihastusta pystynyt lukemaan, mutta ei vihaakaan eikä huvittuneisuutta.
Mitä hän mahtoi tuijottaa?
Mulla oli hiukset siististi, ripsari ei ollut levinnyt, vaatteina farkut ja toppi, eli mitään kummallista ei ainakaan pitäis ollut olla ja samalla reissulla näkemältäni ystävältäkin oli vielä pakko kysyä, että onko mulla jotain hassusti, hänen mielestään ei.
Tiedän, että ihmiset välillä saattaa ajatuksissaankin muuta miettiessään muita katsoa, joka saattaa itsestä tuntua, että tuo tuijotti, vaikkei katsoja miettisi ko. ihmisestä mitään erikoisempaa, mutta tämä mies oikeasti tuijotti. Pitikö hän minua vetävän näköisenä, mutta meni niin "lukkoon", että ilme oli tuollainen.
Vai vihasi jotain ulkonäössäni?
Ihmettelen, kun ei aikuiset normaalit ihmiset yleensä noin tuijottele ja asia jäi minua vaivaamaan...
Kommentit (14)
Suomalaiset on ihme tuijottajia, seisovat kadun kulmissa suu auki toljottaen, tätä näkee ihan koko Suomessa.
Ihmettelen, kun ei aikuiset normaalit ihmiset yleensä noin tuijottele ja asia jäi minua vaivaamaan...
Se mies ihastui suhun ensi silmäyksellä, mutta on ujo eikä pystynyt tekemään asialle mitään.
Näin mä ton näkisin.
Käsittämätön kysymys apllä. Taidat olla harvinaisen mitäänsanomattoman näköinen ja mitätön harmaa hiiri, jos ensimmäistä kertaa joku mies jää tuijottamaan pidemmäksi aikaa. Kannattaa varmaan vähän panostaa siihen ulkonäköön tai liikkua enemmän ihmisten ilmoilla, niin ei tarvitse mammapalstalla kysellä miksi joku tuijottaa...
Sitten tajusi, ettet olekkaan se henkilö joksi luuli.
Mua ei ainakaan katsota oikeastaan koskaan (paitsi ehkä baarissa mut sitä en edes laske, kännissä ku ne miehet ovat..). On mulla onneks mies, mut ei sekään aina jaksa "kattella" mua.
Ja en, en käsittääkseni ole susiruma enkä millään tavalla "harmaa".. mutte en ole ilmeisesti niin viehättävä, että joku jäisi katsomaan... :(
ja miettimään miksi näyttää niin tutulta.
Yleensä sitten muistaa ihmisen vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on jo mennyt ohi. :-)
että ihmiset toljottaa. Pysähtyvät töllöttämään suu vähän raollaan kuin eivät olisi ihmistä ennen nähneet.
Ja vielä jumittuvat yleensä johonkin kulkuväylälle, esimerkiksi kaupassa käytävien risteyskohtiin ja tukkivat sen kokonaan.
Olen niin kyllästynyt tuohon tuijottamiseen että olen päättänyt tuijottaa takaisin. Ja tuijotankin. Menee siinä ehkä 5-10 s ennenkuin tajuavat lopettaa. PRKL.
Käsittämätön kysymys apllä. Taidat olla harvinaisen mitäänsanomattoman näköinen ja mitätön harmaa hiiri, jos ensimmäistä kertaa joku mies jää tuijottamaan pidemmäksi aikaa. Kannattaa varmaan vähän panostaa siihen ulkonäköön tai liikkua enemmän ihmisten ilmoilla, niin ei tarvitse mammapalstalla kysellä miksi joku tuijottaa...
kyllä saan liikaakin kiinnosuneita katseita miehiltä muutenkin. Mutta harva nyt ihan pysähtyy ja jää tuijottaan. Että sori tosta nyt ei ollut kyse.
t.ap
Mulle saattaa käydä noin jos olen TODELLA ajatuksissani... Jälkeenpäin hävettää. Toinen vaihtoehto on että vaikutit tutulta. Juuri sen verran että meinasi moikata, mutta sitten ei kehdannukkaan kun ei ollut varma tunnetteko.
kylläpä nyt panettaa. Minkähänlaiset alusvaatteet tuolla naiselle on alla? onkohan sillä hyvät tissit ja sheivattu alapää?
Oho jäinpä tuijottamaan...äkkiä pois.
t. Mies
Mitä hän mahtoi tuijottaa?
Mulla oli hiukset siististi, ripsari ei ollut levinnyt, vaatteina farkut ja toppi, eli mitään kummallista ei ainakaan pitäis ollut olla ja samalla reissulla näkemältäni ystävältäkin oli vielä pakko kysyä, että onko mulla jotain hassusti, hänen mielestään ei.
Hän tuijotti toppiasi. Ei kaikki koe, että tekisivät syntiä, kun katselevat toista julkisella paikalla. Jos olet pukeutunut toppiin, hän vain käytti tilaisuutta hyväksi ja nautti silmillään.
että ihmiset toljottaa. Pysähtyvät töllöttämään suu vähän raollaan kuin eivät olisi ihmistä ennen nähneet.
Ja vielä jumittuvat yleensä johonkin kulkuväylälle, esimerkiksi kaupassa käytävien risteyskohtiin ja tukkivat sen kokonaan.
Olen niin kyllästynyt tuohon tuijottamiseen että olen päättänyt tuijottaa takaisin. Ja tuijotankin. Menee siinä ehkä 5-10 s ennenkuin tajuavat lopettaa. PRKL.
Eikö se imartele?
Unohtaisin koko jutun