Lue keskustelun säännöt.
Tutkimus vahvistaa: Älä tee elämäsi suuria päätöksiä alle 30-vuotiaana!
27.08.2012 |
Paljon parjattu nuoruuden pitkittäminen saattaakin olla tarpeellinen elämänvaihe.
Jos lapsesi ei ole vähän päälle 20-vuotiaana vielä löytänyt sitä oikeaa ammattia, puolisoa tai taloudellista riippumattomuutta, ei kannata huolestua.
Viimeisimpien tutkimusten mukaan aivot eivät suinkaan ole täysin kehittyneet vielä murrosiän jälkeen, kuten aikaisemmin on luultu. Siksi ihminen onkin henkisesti parhaiten varustettu suuriin päätöksiin vasta ollessaan 20-vuotisjaksonsa loppupuolella, kirjoittaa The Wall Street Journal.
Aivot muotoutuvat lopulliseen, aikuiseen muotoonsa kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä. Silloin ne karsivat käyttämättömiä hermoyhteyksiä ja vahvistavat niitä, jotka ovat jäljellä.
Helpotus vanhemmille
- Viime aikoihin saakka ihmisten on pitänyt tehdä tärkeitä elämänvalintoja koulutuksestaan, urapoluistaan ja kumppaneistaan, vaikka osat aivoista eivät vielä ole olleet optimaalisia sellaiseen, sanoo neurotieteilijä Jay Giedd yhdysvaltalaiselta National Insitute of Mental Health -laitokselta.
Tulokset tukevat uutta tutkimussuuntausta, jonka mukaan on olemassa ikävuosiin 18–29 sijoittuva ikäkausi.
- Vanhemmille pitäisi olla helpotus ymmärtää, että tyypillinen 20-vuotias ei tiedä, mitä haluaa, ja muuttaa mieltään nopeasti, sanoo Jeffrey J. Arnett, psykologian professori Clarkin yliopistosta.
Clarkin yliopiston tutkimuksessa haastateltiin yli 1 000 nuorta aikuista. Heistä 72 prosenttia sanoi ajanjakson olevan stressaava.
Kaisu Puranen
Kommentit (14)
Itse olen 27v, avioliitossa, lapset aivan kohta kaikki tehty, ammattiin opiskeltu ja kaikki ok.
Lopun ajan voinkin sitten nauttia perheestäni, vakaasta työtilanteestani, kodistani ja aikaa myöten vielä lapsenlapsistakin.
Miehenkin kanssa saadaan sitten kahdestaan matkustella, kun ei nyt nuorena olla ehditty, kun on noi lapset tuossa huolehdittavana ollut.
Me ollaan hirveän tyytyväisiä elämäämme. Vaikka varallisuutta muuten ei toki ole karttunut, kun haluttiin iso perhe, on kuitenkin ihan vakaat olot.
En osaa edes kuvitella millaista olis elämä, jos pitäis vasta päälle 30v alkaa miettiä aviopuolisoa ja lastentekoa. Ammattia saatan vaihtaakin vielä vaikka montakin kertaa, jos oikein kyllästyn. Senhän voi tehdä vaikka yli 50-vuotiaanakin jos asenne antaa periksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 27v, avioliitossa, lapset aivan kohta kaikki tehty, ammattiin opiskeltu ja kaikki ok.
Lopun ajan voinkin sitten nauttia perheestäni, vakaasta työtilanteestani, kodistani ja aikaa myöten vielä lapsenlapsistakin.
Miehenkin kanssa saadaan sitten kahdestaan matkustella, kun ei nyt nuorena olla ehditty, kun on noi lapset tuossa huolehdittavana ollut.
Me ollaan hirveän tyytyväisiä elämäämme. Vaikka varallisuutta muuten ei toki ole karttunut, kun haluttiin iso perhe, on kuitenkin ihan vakaat olot.
En osaa edes kuvitella millaista olis elämä, jos pitäis vasta päälle 30v alkaa miettiä aviopuolisoa ja lastentekoa. Ammattia saatan vaihtaakin vielä vaikka montakin kertaa, jos oikein kyllästyn. Senhän voi tehdä vaikka yli 50-vuotiaanakin jos asenne antaa periksi!
tehnyt tähän mennessäni kaikki elämäni suurimmat ratkaisut:
- mennyt naimisiin
- ostanut asunnon/asuntoja
- tehnyt lapseni
ja emmä nyt koe että on tullut huonoja päätöksiä tehtyä. Nyt olen 35v ja katunut en ole mitään.
valmistunut ammattiin, ollut töissä, tehnyt lapseni, ostanut talon. Nyt kohta nelikymppinen eikä ratkaisut kaduta yhtään.
Samaa mieltä kolmosen kanssa. Valmistuttuani ammattiin 18 vuotiaana menin nykyiseen työhöni jne.. Oisko mun pitänyt 12 vuotta olla elämättä vai mitä hittoo, odotella vaan että tulen kolmikymppiseksi ja fiksuksi. Heh. Ehdin jo opiskella, bilettää, matkustaa, asua yksin useita vuosia ja nyt 24 v esikoisen äiti, mies ja omakotitalo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onkin suurinta muotia viettää sitä pitkitettyä nuoruuttaan eikä ottaa mistään vastuuta. Karsastan kyllä tätä ajattelutapaa.
Onneksi olen mennyt naimisiin nuorena, saanut lapseni nuorena ja muutenkin ihan oikeasti elänyt oikeaa elämää.
Olen nyt kolmekymppinen, sairastunut vakavasti. En voi enää saada lapsia ja elinaikaa jäljellä korkeintaan viisi vuotta, todennäköisesti vähemmän.
Luulen, että jos minulla ei olisi perhettä, eksistentiaalinen ahdistukseni olisi aivan toista kokoluokkaa tässä elämäntilanteessani kuin se nyt on.
Ei elämää pidä odottaa vaan se pitää elää! Nyt heti eikä kolmekymppisenä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi haluaisin isona. On mulla kyllä akateeminen koulutus ja työ mutta en tykkää siitä, en vaan tiedä mistä muusta sitten tykkäisin.
Riskit onnistua lasten ja parisuhteen kanssa ovat paremmat yli 30 vuotiaana.
Onneksi itse olin viisas ja kieltäydyin lapsesta ensimmäisen mieheni kanssa. Hyvä mies mutta huono ajankohta alle 30 vuotiaana. Kaikki menikin sitten pieleen, onneksi erosin ja tein lapset vasta toisessa suhteessa jota nyt on kestänyt jo todella monia vuosia ja aina vain paranee eikä tarvitse hoitaa sinun, minun, meidän ja teidän lapsia....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa onkin ihan hyvä, että aivot vielä muokkautuvat matkan varrella, vaikka puoliso onkin valittu jne. Ehkä se tuo tiettyä joustavuutta ja on vielä kapasiteettiä kehittyä saadun palautteen perusteella?!?
Riskit onnistua lasten ja parisuhteen kanssa ovat paremmat yli 30 vuotiaana.
Onneksi itse olin viisas ja kieltäydyin lapsesta ensimmäisen mieheni kanssa. Hyvä mies mutta huono ajankohta alle 30 vuotiaana. Kaikki menikin sitten pieleen, onneksi erosin ja tein lapset vasta toisessa suhteessa jota nyt on kestänyt jo todella monia vuosia ja aina vain paranee eikä tarvitse hoitaa sinun, minun, meidän ja teidän lapsia....
Ja miehesi (jos et itse) voi perustaa uusperheen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei näytä hyvältä mulle: olen alle 30, naimisissa ja kolme lasta...
Haastateltiin 1000 nuorta, jotka pääsivät naukumaan, miten KURJAA on kun pitää VALITA mitä sitä vois tehdä ja miten STRESSAAVAA elämä on ja olis kivempi vaan bilettää huolia vailla.
Opiskelukohteiden ja ammatinvalintaan olisi hyvä konsti olemassa: lisätään kouluissa oppilaan ohjausta, opo-tunteja ja ammatinvalinnan ohjausta. Esim. USAssa oppilaat tekevät pitkäjänteisesti opojen kanssa töitä, miettivät vaihtoehtoja ja valitsevat jatko-opintopaikkoja. Meidänkin lasten koulussa Senioreilla on jo puoli vuotta ennen valmistumista tieto siitä, minne he jatkavat high schoolin jälkeen. Meillä haahuillaan tämän jälkeen jopa 4 vuotta, että mitähän sitä tekis.
Yliopisto-opintoja kun ajattelee, niin suurimmaksi osaksi ei ole paljonkaan väliä, mistä alalta loppututkinto on tehty, työkseen voi tehdä hyvin monenlaisia juttuja (tietty esim. lääkärit ja juristit ovat poikkeuksia). Ja aina voi opiskella uutta myöhemmin. Pitääkö oikein todella viettää jahkaillen vuosikausia, että teenkö mä aivan varmasti nyt parhaan valinnan? Ei, mun mielestä.
Mitä perheen perustamiseen tulee, niin toki siinä on järkeä, että puolisoa on tullut arjessa katseltua niin kauan, että tietää, sujuuko se, ja elämän perusasiat on syytä olla sen verran järjestyksessä ennen lapsia, että on paikka missä asua ja kyky elattaa pesueensa.
hirveätä aikaa