Kotiäidit! Onko teillä omaa rahaa ja jos ei ole, niin ärsyttääkö se?

Olen kuitenkin yrittänyt sietää ja ajatella sitä, että todellakin haluan olla lasten kanssa kotona ja että kyllä se aika vielä tulee, kun minäkin tienaan rahaa.

kuluja maksettaisiinkin. Enkä mä nyt niin hirveästi ole "loisinut", jos olen ollut kuusi vuotta kotona ja kolmas lapsi nyt melkein 1,5v.



ap

Kun olin hoitovapaalla kotona, sain joka kuukausi tilille noin 2000 e pääomatuloja. Omistamisesta on joskus hyötyä.

että meillä on täysin yhteiset rahat. Yhteiselle tilille tulevat kaikki tulot palkoista lapsilisiin ja mahdollisiin muihin tukiin (kuten mulla nyt opintotuki). Ollaan alusta asti pidetty näin, en jotenkin ollenkaan osaisi enää mieltää että joku osa rahoista olisi "mun" ja joku toinen osa "sun".



Yhteisesti ollaan myös ajallaan sovittu siitä, että olen hoitamassa lapsia kotona, välillä on taas mies ollut työttömänä tai opiskelemassa, tällä hetkellä minä opiskelen ja mies töissä. Rahaa käytetään molemmat sen verran kuin tarvitaan, ikinä ei ole rahasta tullut riitaa. Isommista jutuista toki neuvotellaan yhdessä ostetaanko.



Molemmilla kuitenkin onneksi samat periaatteet rahan käytössä niin ei tule siitäkään sitten sanomista että toinen tuhlaisi ruokarahat johonkin turhuuteen.



En siis ole koskaan kokenut olevani millään laitta "elätti" vaikka en aina olekaan ollut se tienaava osapuoli. Mies ei myöskään ole kokenut olevansa "elättäjä".

Meillä on myös aina ollut yhteiset rahat, ihan alusta lähtien ja on edelleenkin. Kaikki oli ok silloin, kun minäkin sain vielä edes sen parisataa kotihoidontukea. Sitten, kun minulta loppui se ja loppui KAIKKI rahan tulo, niin kummasti se "omien" ja "toisen" rahojen eron alkoi huomata. Vaikka ne rahat siis ovat edelleen yhteisiä, mutta nyt sen huomaa konkreettisesti, että nehän tienaakin täysin mies, en kanna korttakaan kekoon ja se on jotenkin paljon isompi juttu nyt. Mies ei valita, mutta itseäni vaivaa, kun ei voi euroakaan olla avuksi.



3.

meilläkin yhteiset rahat

ulkopuolisesta työstä,mutta rahaa saan kotihoidontuesta, omaishoidontuesta, vammaistuesta sekä lapsilisistä.



Jos kävisin töissä, olisi bruttopalkkani kolmisen tonnia kuussa. Vaan elämäntilanne on tällä hetkellä tämä enkä mitenkään tunne huonoa omaatuntoa, etten voi juuri nyt käydä töissä. Parin vuoden kuluttua tilanne tod.näköisesti eri. Sen aikaa mies "tienaa".

Minun nimelläni rahaa tuli viimeksi reilu 5v sitten (kotihoidontukea tuolloin), eikä ärsytä, meillä on ollut aina yhteiset rahat.

Joita minä hallinnoin enemmän. Mieskin on ollut välillä kotona. me olemme molemmat myös välillä olleet pienillä palkoilla jatko-opiskelijoina, ja välillä tehty hyväpalkkaista työtä. Meillä on AINA molemmin pulin arvoistettu sitä kotona korvatulehdusten kanssa yövuoroa painavaa osapuolta miltei enemmän kuin sitä joka "pääsee" töihin.

Joten kyllä olen mieltänyt rahamme ihan omikseni -kuten myös mies.

Tällä hetkellä nuorin jo 2,5 ja minä teen aika paljon töitä ja tienaan hyvin. Mies tyytyväisenä kutistaa työpäiväänsä ettei lasten päiväkotipäivät veny - ja hoitaa tarvittaessa yövuoroa kotona että mä saan olla pitkästä aikaa skarppina töissä. Ja mies on ihan tyytyväinen, jos mulla yötöitä, koska siitä tulee MEILLE rahaa, ja mä oon tyytyväinen, että mies tekee vähemmän töitä, koska muuten lapset kärsis, eikä mua haittaa tippaakaan, että mies käyttää "MUN" rahoja.

ei tarkoita että määräisin kuka saa ostaa mitä, vaan että harkitsen vakuutukset, lainan lyhennystahdin ja korkomuodon, tiedän miten verovähennysket tehdään jne... Molemmilla omat tilit mutta mies tietää että mulla hyvä matikkapää ja siirtelee rahoja ja maksaa laskuja ihan mun esittelyn mukaan.

Meillä on aika samnalainen käsitys siitä, mikä on sopivan mukavaa elämää ja mikä on törsäystä, joten rahariitoja ei juuri ole.

Omaa rahaa ei ole ollut 8½ vuoteen mikä ollaan oltu naimisissä. Sillä meillä on ollut koko ajan yhteiset rahat ja yhteinen tili. Ei ole siis mitään minun omiin menoihin korvamerkittyä rahaa. Mutta se ei ole ärsyttänyt, sillä jos olen halunnut ostaa itselleni uuden puseron, puhelimen tai mennä kosmetologille, niin olen ostanut ja mennyt.



Mutta se ärsyttää, että kun mies haluaa mennä ihmisten ilmoille jossain vitosen farkuissa, niin sen mielestä munkin pitäisi ostaa niitä vitosen farkkuja. No eipä ole mies päässyt tuossa asiassa määräämään. Sen sijaan minä olen sanonut, että jos mies aikoo minun seurassani liikkua ihmisten ilmoilla tai jos ylipäätään kukaan tuttu näkee hänet farkuissa, niin vitosen farkut ei ole silloin hänellä jalassa. Kova oli nurina alussa, mutta nyt on jo oppinut, että hänen ei pidä mennä ostamaan itselleen farkkuja, vaan mun on oltava aina mukana. (Sillä yksin mies ostaa aina ne vitosen farkut, vaikka sille olisi annettu mitkä ohjeet kotoa.)