Kenenkään lapsuudenkodissa petetty puolisoa?

Äiti ei halunnut erota "lasten takia". Sitä katkeraa rakkaudetonta liittoa sitten katseltiin koko lapsuus, kunnes isä löysi uuden eukon ja lähti sen matkaan.

mutta nyt aikuisena, kun olen muuttanut jo pois, äiti petti isääni. Sinänsä se ei minua liikuttanut, oma asiansa. En ole hänen kanssaan muutenkaan kovin hyvissä väleissä, joten arvostukseni häntä kohtaan ei erityisemmin muuttunut suuntaan eikä toiseen.

Äitini petti ja tajusin todella "pienenä" kuinka väärin se oli :( Arvostus nyt ainakin meni..

Ainakin luulen niin. Ei äiti sitä kertonut koskaan meille. Isä oli aina n.kerran kuukaudessa 5-7 päivää pois, ja äitini itki koko ajan, ja ruokaa ei saatu muuten, kuin itse kaapista katselemalla. Tämä oli todella pelottavaa, ja ahdistavaa aikaa meille lapsille myös. Kun isä ilmestyi takaisin, äiti mökötti pari päivää, ja sitten elämä taas jatkui, kunnes isä taas lähti. Kuulin aikanani juoruja, että isälläni olisi ollut toinenkin perhe. Tietenkin jätti isästä ketaleen ja törkeän kuvan, mutta onhan hän isäni, eli yrittäny olen olla ajattelematta. Olen ihmisenä hyvin epäluuloinen muita ihmisiä kohtaan, ja epäilen hyvin usein ihmisten pitävän kulisseja.

kun olin murrosiässä. Edeelleen ovat yhdessä. Ihan hyvät välit on vanhempiin mutta itse olin koulukiusattu (en kertonut kotona) ja myös huono suhde miehiin ollut aina.

Ollut yli 30 v suhde toiseen mieheen, on edelleen vaikka ollut koko ajan naimisissa isäpuoleni kanssa. Isäpuoli ummistanut silmänsä tältä, paitsi kun olin pieni, niin kosti äidin häipymisen rakastajansa kanssa meille lapsille kaikin mahdollisin tavoin. Äiti siis saattoi arki-iltoinakin lähteä " ajelulle" pariksi tunniksi, rakastaja kävi hakemassa.....



On tämä itseeni vaikuttanut ainakin niin, etten voi sietää pettämistä enkä ole koskaan itse pettänyt.



En ole vanhempieni kanssa missään tekemisissä.

Aiheutti karmeita riitoja ja mökötystä ja lähes avioeron. Oli kamalaa, kun vanhemmat eivät kertoneet, mitä oli tapahtunut, ja se naapuruston yksinhuoltaja lyöttäytyi minun seuraani (olin silloin kahdeksanvuotias) ja uteli kotiolojani ja sitä, riidelläänkö meillä.



Vähitellen sitten selvisi, mistä oli kyse, kun kuulin seinien läpi pätkiä riidoista.



Ei se muuttanut suhdettani isään. Isä oli vanhemmista se, joka leikki minun kanssani ja vei uimaan ja kirjastoon. Äiti oli arkisesti läsnä kyllä, mutta käytti aikansa enemmänkin huushollaukseen, ei lasten kanssa touhuiluun.

ero jäi tekemättä ja vanhemmat ovat yhä yhdessä, jo kahdeksankymppisiä nykyään (aikaa tuosta kulunut siis jo 37 vuotta).

Eikä ollut moksiskaan kun jäi kiinni. Tappelivat kyllä, käsirysyyn asti meni.

Kyllä minä isää pienenä "vihasin", en halunnut hänen satuttavan äitiä.



En ole tällä hetkellä itseasiassa missään tekemisissä isäni kanssa, mutta tuo ei liity mitenkään siihen.

Jos lapset tietävät tuollaisesta, vanhemmat ovat tehneet jotakin paljon enemmän väärin kuin mitä pettäminen on. En minä ainakaan kiinnittänyt lapsena minkäänlaista huomiota vanhempieni ihmissuhteisiin. Heidän olisi pitänyt suoraan syytellä toisiaan pettämisestä kovaan ääneen, että se olisi meille lapsille tullut ilmi. Kyllä he riitelivät, mutteivät meidän kuullen sellaisesta.

Äiti rakastui ja lähti isän kaverin matkaan, kun olin 12v. Kaikki se vaikean eron aikana näkemäni valtapeli ja haukkuminen puolin ja toisin sekä isän alkoholisoituminen aiheutti sen, että en voi sietää pettäviä ihmisiä. Meni vuosia, ennen kuin pystyin antamaan äidilleni anteeksi. Isä on se, josta huolehdin aina enemmän. Toki omien lasten myötä mummi on tullut rakkaaksi koko perheelle menneisyydestä huolimatta.

Erosivat ja isä lähti uuden naisen luokse. Koko elämä meni pirstaleiksi. Äiti sekosi ja rupes huoraamaan ympäri kylää, tuli muutto ja isä katosi elämästämme kokonaan.



En luota keneenkään, varsinkaan miehiin.