Lue keskustelun säännöt.
Mummoni oli kotiäiti, mutta ei hänen tarvinnut tarkistaa päivittäin Wilmasta open viestejä
17.08.2012 |
ei tarvinnut päällystää kirjoja kontaktimuovilla. Ei tarvinnut ostaa lapselle pyöräilykypärää tai jumppatossuja. Ei tarvinnut huolehtia, että lapsi ei laita hölmöjä kuvia facebookiin eikä huolehtia, ettei lapsi surffaile salaa älypuhelimella kun pitäisi nukkua.
Olisinpa äiti vuonna 1957. Voisin vaikka lypsää lehmätkin siitä hyvästä.
Kommentit (17)
kiitos. Ja vaikkei ihan kotiäiti tai lypsäjä, niin jotain on mennyt pieleen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos. Ja vaikkei ihan kotiäiti tai lypsäjä, niin jotain on mennyt pieleen...
kasvatti sodan jälkeen 7 lasta yksin, kun mies kuoli sodassa. Mummo kantoi vedet kaivosta sisälle, lämmitti uuunit, paistoi leivät ja pullat. Enkä muista että olisi koskaan valittanut.
kasvatti sodan jälkeen 7 lasta yksin, kun mies kuoli sodassa. Mummo kantoi vedet kaivosta sisälle, lämmitti uuunit, paistoi leivät ja pullat. Enkä muista että olisi koskaan valittanut.
ei kukaan valittanut silloin tai nyt. Ap totesi vain, että olisipa ollut silloin äiti...
Ymmärrän hyvin ap:ta, itselläni on välillä sama tunne. Juu, kaikki on valintoja: montako lasta ja mitä harrastaa, missä on itse töissä jne. Mutta silti, silloin elämä oli jotenkin kuitenkin helpompaa. Olenkin usein miettinyt, että mitä meidän lapsien lapsilla on aikanaan. Voiko tekniikka kehittyä vielä ja kuinka kauan vai mennäänkö siinäkin taaksepäin?? Kehitykset ovat olleet aikamoisia viimeisen 20 vuoden aikana.
Minä olen työssäkäyvä äiti ja tarkistan wilamn jne. Ja olen iloinen, etten elänyt äitinä vuonna 1957.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle se ainakin lähettää mailia jos on jotain tarkistettavaa
olen syntynyt 1956.
Pyykinpesu oli työlästä, käsin äiti pyykkejä pesi pyykkilauta apunaan. Kun olin koulussa meille hankittiin pulsaattoripesukone. Pyykkäämiseen meni paljon aikaa.
En ymmärrä miten joku voi pitää wilmaa ongelmana, paitsi opettajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun kuvittelee, että se lehmien lypsy riittää. Kirjat tarvitsee päällystää kerran syksyllä. Wilmassa käynti vie muutaman minuutin ja pakkoko sille koululaiselle on ostaa älypuhelin.
50-luvulla pyykki ja astiat pestiin käsin. Kun oli ensin lämmitetty puilla vettä padassa. Joka päiväksi riitti korjausommeltavaa. Kanakeiton teko alotettiin hakemalla kanalasta se vanhin kana ja iskemällä kirveellä pää poikki. Possusta syötiin hyvällä ruokahalulla myös veri, läski ja suolet.
Ja tämä on vielä pientä muun ohella. Mun äiti on syntynyt 30-luvulla ja on kiva lukea välillä sen päiväkirjoja. Tulee vähän perspektiiviä elämään.
Heinätalkoista, perunannostotalkoista, lavatansseista jne.
Ainut vaan, että kyllä mulla itku tulee, kun lukee tytön, sitten nuoremman naisen, sitten vanhemman naisen ja ihan lopussa, kun mummo ei enää kirjoittanut, niin kertomana, millanen oli pienen tytön valtava suuri suru, kun sai käydä koulua vain yhden vuoden.
Oli niin lahjakas, että koulun opettajat olivat luvanneet auttaa etsimään koulutarvikkeet ja vaatteet ja syöttää mummon koulupäivinä, mutta ei. Mummon isä oli käskenyt, että lehmiä osaa lypsää ilman koulujakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini suurin unelma oli päästä oppikouluun jonne kaikki opettajatkin sitä suosittelija myöhemmin opiskella opettajaksi. Mutta äidinäidin mielestä tytöt ei tarvitse korkeakoulutusta ja äiti sai tyytyä kansakouluun ja meijerikouluun.
t.11
yhden asian mikä äitiydessä oli helpompaa vuonna 1957 kuin tänään.
Ja se on se että silloin käytettiin "ihan hyvä minustakin tuli" metodia kasvatuksessa.
Nykyäideillä ei ole sitä onnea että voisi kasvattaa omat saman lailla kuin itse on kasvanut. Niin paljon on maailma muuttunut 60-70 luvun jälkeen (jolloin syntyineitä suurin osa nykyiset koululaisten äideistä on).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
syntyneet vanhempani eivät ole kouluja käyneet.
Äitini koulutaival ollut lyhyt, hypännyt yli luokka-asteita kun on ollut niin hyvä oppinen.
Kansakoulun jälkeen töihin apulaiseksi herrasväelle jossa oppi tekemään hienoja ruokia. Kotonaan oli oppinut työntekoon jo nuorena, osasi lypsääkin.
Isä meni uittoon nuorena ja sen jälkeen sahalle töihin. Jossain vaiheessa alkoi myyntityöhön ja on ollut edustajana.
Aina on ruokaa ollut sekä vaatteita ja katto pään päällä. Alkuun asuivat vuokralla kunnes ostivat oman talon, tuolloin olin alakoulussa.
Muistan kun lapsuudessa ei ollut mukavuuksia, oli ulkovessa ja vedet kannettiin kaivosta eikä viemäriäkään ollut.
Taloa lämmitettiin puilla ja me lapset opeteltiin puiden pilkkominen.
Lapset osallistuivat kodin töihin päivittäin.
Jos vaan tehtäisiin mitä itse tarvitsisi ja työelämän oravanpyörä vaihtuisi fyysiseen työhön luonnossa, niin moni olisi varmasti onnellisempi. Tuo naisten asema on se mitä tuskin haluttaisiin kuitenkaan takaisin.
Parasta tuossa olisi että vanhemmat olisivat kotipiirissä ja lapsilla olisi turvallista olla. Ihmisillä olisi sosiaalinen verkosto lähellä, eikä työura nielisi ihmisistä kaikkea.
Oman suvun vaiheista sen verran että isovanhempani, jotka ovat syntyneet 1900-luvun alkupuolella elivät hyvän ja onnellisen lapsuuden. Se köyhä ja onneton aika osui isovanhempieni aikuisiälle. Heidän lapsensa, eli minun vanhempani, jotka syntyivät sodan jälkeisiin suuriin ikäluokkiin, elivät lapsuutensa ihan erilaisessa Suomessa.
Se mikä teki elämästä kovaa ja hankalaa oli sota ja sotavelat. Nämä monen negatiiviset esimerkit osuvat juuri tuohon sodan jälkeiseen kovaan aikaan, jolloin jokaisen työpanos oli tärkeä ja nuoret miehet vähissä, sekä monet sodista palautuneet traumatisoituneet. Ongelmien aiheuttaja ei siis välttämättä ja yleensäkään ollut maatalous, vaan sodan tuomat ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vaan tehtäisiin mitä itse tarvitsisi ja työelämän oravanpyörä vaihtuisi fyysiseen työhön luonnossa, niin moni olisi varmasti onnellisempi. Tuo naisten asema on se mitä tuskin haluttaisiin kuitenkaan takaisin.
Parasta tuossa olisi että vanhemmat olisivat kotipiirissä ja lapsilla olisi turvallista olla. Ihmisillä olisi sosiaalinen verkosto lähellä, eikä työura nielisi ihmisistä kaikkea.
Oman suvun vaiheista sen verran että isovanhempani, jotka ovat syntyneet 1900-luvun alkupuolella elivät hyvän ja onnellisen lapsuuden. Se köyhä ja onneton aika osui isovanhempieni aikuisiälle. Heidän lapsensa, eli minun vanhempani, jotka syntyivät sodan jälkeisiin suuriin ikäluokkiin, elivät lapsuutensa ihan erilaisessa Suomessa.
Se mikä teki elämästä kovaa ja hankalaa oli sota ja sotavelat. Nämä monen negatiiviset esimerkit osuvat juuri tuohon sodan jälkeiseen kovaan aikaan, jolloin jokaisen työpanos oli tärkeä ja nuoret miehet vähissä, sekä monet sodista palautuneet traumatisoituneet. Ongelmien aiheuttaja ei siis välttämättä ja yleensäkään ollut maatalous, vaan sodan tuomat ongelmat.
Minun isovanhempani ovat syntyneet ennen sotia eli ehtineet sotiakin niissä. Sekä äidinisän että isänisän perheistä puolet lapsista kuoli lapsina. Vielä suuren ikäluokkien syntyessä lapsikuolemat eivät olleet harvinaisia, vaikka niistä ei puhuttu.
Kuinka moni teistä olisi valmis luopumaan yhdestä tai kahdesta lapsesta, ettei tarvitsisi päällystää koulukirjoja?
Yksinkertainen elämä voisi olla onnellisempi, mutta kyllä ap:n ongelma on se, ettei hän haluaisi tehdä mitään, jos kotiäitinä olokin on jo noin stressaavaa, kun pitää ihan Wilmassa käydä.
Toinen pyöritti maatilaa lasten kanssa, joten hän raatoi, mutta toinen oli puhdas kotirouva. Tietysti 50-luvulla piti käsin tehdä kaikki, kasvattaa paria sikaakin jouluksi takapihalla, mutta muuten elämä oli varmaan suhteellisen stressitöntä. Lapsia oli vain kolme ja isoisän palkka ammattimiehenä silloiseen elintapaan nähden ihan asiallinen. Kun eli pienellä ja ympäristön tapaan, rahaa oli tarpeeksi.
Se näkyi siinä, että mummu puuhasteli kaikkia projekteja kotona. Nypläsi ja maalaili kuvia. Tottakai ne vei kotia eteenpäin, mutta tavallaan ne oli harrastus. Ja sitten lasten kasvettua oli edelleen kotirouva. Täytyy tietenkin muistaa, että isoisää ei pahemmin vaivattu sellaisilla asioilla kuin siivous, ruoka tai vaatteet. Mummu hoiti ne tietenkin täysin yksin.
Piristi minun päivää joka vihaan jo ajatusta koko wilmasta. Lapset kinuaa niitä älypuhelimia joilla eivät tee mitään. . Sosiaalisesta medistakin on täysi tuska pitää erossa.. Meidän perhedynamiikka taitaa kyllä olla sieltä -57 :D
ap