Rakentavia neuvoja, millä 2,5vuotiaan saa syömään

niin pöydästä pois. Ruokaa uudelleen vasta kun seuraava ruoka-aika on. Ruokien välissä ei mitään suupaloja! Näin meillä. En koskaan tuputa tai pakota.

Ruokaa ei tuputeta, mutta mikäli lapsi lähtee pöydästä niin myös ruoka otetaan pois. Sitten täytyy olla nälässä seuraavaan ruokaan asti (joka ei ole keksejä vaan kunnon ruokaa).



Pitää vain olla johdonmukainen. Ei se poika nälkään kuole vaikka välillä olisi vähemmällä ruualla.

että lapsi syö esim. päiväkodissa tosi hyvin ja kotona huonosti. Ei se ole vakavaa. Kyllä terve lapsi syö sitten kun on nälkä.



Kotona pitää olla selkeä ruokailurytmi ja välissä ei anneta ruokaa. Lasta ei syötetä vaan aikuiset keskittyvät syömään itse eli näyttävät mallia. Lapsi syö mitä syö.

Suhtaudun kuitenkin epäillen vieläkin. Meillä siis tarjotaan tavallista kotiruokaa; lihapullia, muusia, keittoja.. aamulla ja illalla puuroa. Mutta ei vaan syö itse kuin satunnaisesti. Kun nostetaan tuoliin, huutaa heti että en syö ja juoksee pois tuolista. Haetaan takaisin, juoksee taas pois. Kirkuu että en halua en halua. Olen toistanut saman kymmeniä kertoja, ei apua. Olen joskus pitänyt puoliväkisin kiinni, ei apua. JOskus olen antanut lähteä ja olen odottanut, että tulee sitten kun tulee, ei apua, ei tietenkään tule.



Syön itse vieressä, ei apua. Syömme miehen kanssa yhdessä, annamme valita itse ruoat tarjolla olevista ruoista, osallistuu ruoan laittoon, syömme isovanhempien kanssa, mistään ei ole apua. Ainoastaan kun on aivan vieraiden aikuisten komennossa, vieraskoreuttaan syö ihan mallikkaasti ja samoin toisten lasten kanssa ryhmässä.



Syöttämällä ja kirjoja lukemalla saadaan menemään kunnon annokset, eikä hamua ollenkaan välipaloja, joita ei saakkaa. Ei paljon muuta tekisi kuin juoksisi, kiipeilisi, kirmaisi, on vahva ja vanttera vilkas poika.



Jos annan lähteä pöydästä ja nostan ruoan pois, hänelle ei mene mitään. Missä vika on? Otan vastaan kaikki moitteet, koska jokin tässä nyt menee vikaan joka tapauksessa. Perheessä on pieni vauva, mutta vaikeuksia oli jo ennen hänen syntymäänsä.



epätoivoinen ap

ja syövät muiden esimerkistä, pk:ssa on myös ns positiivinen ryhmäpaine (ainakin hyvissä pk:ssa). Kotona kun on läheiset aikuiset on myös helpompi venkuroida. Kyllä lapsi syö kun on riittävän nälkä. Kuten jo yllä tuli joltakin mainintaa välipaloista ja mehuista yms niin samaa mieltä sellaiset minimiin. Tsemppiä! Kyllä ne lapset syö sen minkä tarvitsevat :)



T. Terkka

ja lapsi on nyt niskan päällä. Lopeta syöttäminen, lopeta maanittelu. Jos ei tule syömään, niin ruoka pois ja vasta seuraavalla ruoka-ajalla uusi kokeilu. Eiköhän nälkä lopulla ota vallan ja rupeaa sapuskat kelpaamaan kun se huomaa että äiti ei lähde enää tuohon venkoiluun mukaan. Älä anna periksi, ei se nälkään kuole! Tsemppiä!

Kaikki lapset ennemmin tai myöhemmin venkuroi syömisen kanssa, sehän on heidän (lähes ainoa) alueensa jolla voi näyttää kuka päättää ja määrää. He siis käyttävät valtaansa sillä lähes ainoalla alueella jolla voivat. Se on normaalia.



Jos lapsi on vanttera, jaksaa viipottaa koko päivän ja pituuskasvu on normaalia, miksi tuputtaisit vielä lisää? Tuon ikäinen osaa luonnostaan säädellä energiamääräänsä joten miksi kummassa lapsen pitäisi syödä enemmän kuin jaksaa/tarvitsee?



Ja toisaalta, 2,5-vuotias on vielä aika pieni, minä saatan välillä hellittelymielessä syöttää 5-vuotiastanikin (tosiaan ihan vain hemmotteluna, ei ole päivittäinen eikä viikottainenkaan juttu). Eli kyllä vaikkapa aamupalan tai lounaan tai iltapalan voi lapselle ihan syöttää ja sitten antaa syödä muut ateriat itse omien tarpeiden mukaan.

Tuntuu, että naulasit asian. Aion nyt yrittää neuvoillanne! Kun vaan jaksaisin, kun tuo vauvakin valvottaa, tuntuu että on voimat ihan finaalissa.



ap

Tuntuu siltä, että annat lapselle liikaa valtaa. Tarjoa ruokaa, ja jos haluaa pois pöydästä, anna lähteä, mutta kerro että ruoka viedään nyt sitten pois ja saa ruokaa seuraavana ruoka-aikana. Tässä kohtaa lapsi saa vielä muuttaa mielensä ja tulla syömään. Jos ei ole yhteistyöhalukas, toimi sitten päättäväisesti.

- Ostetaanko punaista vai keltaista paprikaa.

- Älä tee ruokailusta numeroa, välillä voi vaikka kehua että söitpäs nopsaan.

- Ota lapsi mukaan ruuantekoon, ei uunia käyttämään tai leikkaamaan veitsellä mutta sekoittamaan salaattia, kaatamaan raaka-aineita kippoon jne.

- Lapsi voi nostaa pöytään omat aterimensa, laita mukeja ja lautasia niin alas että lapsi ylttää ne ottamaan.

- Lapsi maistaa. Yksi hyvä on maistaa niin monta lusikallista kuin on ikävuosia, enempää ei tartte.

Jos joku ei vaan uppoa lapselle niin jätä se tai KOITA huijata lisäämällä sitä jotain vaikka perunamuusiin.

- Kun lapsi leikkii ruualla, pelleilee pöydässä niin turhaan siitä hermostut.

Lapsen ei ole silloin niin iso nälkä ettei voisi odottaa muutamaa tuntia seuraavalle ruokailulle ja syö silloin mitä tarjoat. Ei mitään kylmiä ruokia tai pöydässä istuttamista!



Joskus lapsi syö vähemmän; kuten sinäkin?

Ja joskus ei kaikki ruoka tunnu houkuttelevalta.

Anna lapsesi totutella ruokaan ja ota mukaan keittiössä. Kehu ja unohda ne patistelut.



Missään nimessä ei kannata lähteä siihen että lapsi päättää ettei syö jotain ja sinä menet mukaan ja teet jotain jota lapsi syö!



* Aikuinen päättää mitä syödään ja lapsi päättää minkä määrän.

Nyt tietenkin väsyttää, mutta kun olet päättäväinen niin elämästäsi tulee helpompaa. Samalla pienempi lapsistasi saa myös hyvän esimerkin. Mieti, että muuten sulla on vähän ajan kuluttua kaksinkertainen rumba, kun on kaksi juoksijaa. Eli nyt kannattaa panostaa, vaikka väsyttääkin.



p.s. Anoppi aina ihmettelee, miksi muuten hyvin syövät lapseni syövät heillä huonosti. Olen yrittänyt selittää ettei kannata lahjoa jätsillä, kun lapset jättävät ruuan syömättä odottaessaan jätskiä...

Meillä tekee mielellään ruokaa,muttei syö. En tee kovin suurta numeroa enää. Syö jos syö,muuta ei ole sillä aterialla. Välillä saa isompi ehdottaa ruokaa ja jos en jaksa miettiä muuta,teen sitä ruokaa. Pienempi ei osaa puhua vielä. Teillä vielä vauvan tulo ja oma väsymyksesi vaikuttaa asiaan. Pysy vaan lujana ja anna ayödä sen verran kun syö,mutta älä sorru välipaloihin. Jos hakee salaa,viet vain takaisin kaappiin,mahdollisimman ylös.

Suhtaudun kuitenkin epäillen vieläkin. Meillä siis tarjotaan tavallista kotiruokaa; lihapullia, muusia, keittoja.. aamulla ja illalla puuroa. Mutta ei vaan syö itse kuin satunnaisesti. Kun nostetaan tuoliin, huutaa heti että en syö ja juoksee pois tuolista. Haetaan takaisin, juoksee taas pois. Kirkuu että en halua en halua. Olen toistanut saman kymmeniä kertoja, ei apua. Olen joskus pitänyt puoliväkisin kiinni, ei apua. JOskus olen antanut lähteä ja olen odottanut, että tulee sitten kun tulee, ei apua, ei tietenkään tule.

Syön itse vieressä, ei apua. Syömme miehen kanssa yhdessä, annamme valita itse ruoat tarjolla olevista ruoista, osallistuu ruoan laittoon, syömme isovanhempien kanssa, mistään ei ole apua. Ainoastaan kun on aivan vieraiden aikuisten komennossa, vieraskoreuttaan syö ihan mallikkaasti ja samoin toisten lasten kanssa ryhmässä.

Syöttämällä ja kirjoja lukemalla saadaan menemään kunnon annokset, eikä hamua ollenkaan välipaloja, joita ei saakkaa. Ei paljon muuta tekisi kuin juoksisi, kiipeilisi, kirmaisi, on vahva ja vanttera vilkas poika.

Jos annan lähteä pöydästä ja nostan ruoan pois, hänelle ei mene mitään. Missä vika on? Otan vastaan kaikki moitteet, koska jokin tässä nyt menee vikaan joka tapauksessa. Perheessä on pieni vauva, mutta vaikeuksia oli jo ennen hänen syntymäänsä.

epätoivoinen ap

Olisikohan kuitenkin niin että poikasi kokee syömisen kotona liian "kontrolloiduksi" sinun taholtasi.Taaperoikäinen lapsi on hyvin sensitiivinen äidin tunteille. Jos lapsesi kokee että olet jännittynyt ja huolestunut lapsen syömisestä haluaa lapsesi tuoda esille että haluaa olla oman syömisesnsä herra.Päiväkodeissa ollaan huomattu että kun hoitajat antavat myös mielessään vastuun lapselle tämän syömisestä, vasta silloin syömiseen liittyvät ongelmat katoavat.Ei ole helppoa äidin aina päästää vastuuta tärkeistä asioista ja antaa lapsen itse kokea ettei

äitiä enää tähän samalla tavalla tarvita.Tätä se kasvu kai on.

tarjoasin ruuan, mutta jos lapsi ei syö, niin sit ei syö. Siis vähemmänhän siinä on jaksettavaa kun vaan nostaa lautasen pois kuin siinä että yhä uudestaan ja uudestaa raahaa lasta pöytään ja maanittelee ;)



Ei kuulosta siltä, että lapsenne olisi kovinkaan nälkiintynyt :) Minunkin lapsi syö päiväkodissa niin paljon, että iltaisin vaikka olisi pelkkää herkkua, ei jaksa syödä kuin pikkiriikkisen. Pelkkää pannariakaan ei mene kuin pienenpieni pala :D



Eli teidänkin lapsi varmasti syö päiväkodissa jo ihan riittävästä. Iltaisin voisi keskittyä määrän sijasta ennemminkin laatuun ja varmaistaa ravintoaineita mitä ei päiväkodissa saa, proteiinia ja vitamiineja. Eli lapselle joku keitetty muna (joka on muuten tosi kiva lapsen mielestä itse kuoria!) ja heldelmiä jne.

Kyse on hänellä neurologisesta häiriöstä, jossa ylivilkkaus ei ole ainoa oire. Hänellä on myös motorisia vaikeuksia, mikä tekee syömisestä etenkin lusikalla ja haarukalla varsinaista tervanjuontia.



Jossain vaiheessa auttoi, kun tyydytti vilkkautta sillä, että pani lapsen telkkarin eteen istumaan ja lastenohjelmia siihen pyörimään. Telkkarin ääni oli tarpeeksi kova vaimentaakseen ylimääräisten ärsykkeiden äänet, esim. ulkona ajavan kuorma-auton tai ylilentävän lentokoneen äänen (joka siis muutoin saisi impulssiherkän lapsen ryntäämään ikkunaan aivan heti).



Jossain vaiheessa telkkari lakkasi toimimasta.



Kokeilimme aktiivityynyä ruokapöydän tuolilla, mutta se ei auttanut juuri ollenkaan.



Eräs keino on tietysti se, että lapsella pitää olla tarpeeksi nälkä, mutta ainakaan meillä sekään ei toimi paitsi harvoin. Lapsi on pituuteensa nähden laiha, mutta ei sentään nirsoile ruokavalikoiman suhteen. Ei vaan pysty keskittymään kotona siihen ruokailuun.



Toimintaterapeutin ohje on ollut lähinnä olla vain tarpeeksi tiukka ja jämpti kasvatuksessa - paljon tiukempi kuin normilasten suhteen. Eli samat säännöt päivästä toiseen, eikä välipaloja epäonnistuneen ruokailun jälkeen käteen.



Tarralistat taitaa olla tuonikäiselle vielä liian monimutkainen juttu, mutta meillä niistä sekä kuvallisista toimintaohjeista on ollut myöhemmässä iässä apua.



Lapsesta voi myös ottaa valokuvia onnistuneista ruokailutilanteista ja niistä voi tehdä pienen kirjan, jota yhdessä lueskellaan ja kertaillaan vaikka ennen ruokailua.

Kyse on hänellä neurologisesta häiriöstä, jossa ylivilkkaus ei ole ainoa oire. Hänellä on myös motorisia vaikeuksia, mikä tekee syömisestä etenkin lusikalla ja haarukalla varsinaista tervanjuontia.

Jossain vaiheessa auttoi, kun tyydytti vilkkautta sillä, että pani lapsen telkkarin eteen istumaan ja lastenohjelmia siihen pyörimään. Telkkarin ääni oli tarpeeksi kova vaimentaakseen ylimääräisten ärsykkeiden äänet, esim. ulkona ajavan kuorma-auton tai ylilentävän lentokoneen äänen (joka siis muutoin saisi impulssiherkän lapsen ryntäämään ikkunaan aivan heti).

Jossain vaiheessa telkkari lakkasi toimimasta.

Kokeilimme aktiivityynyä ruokapöydän tuolilla, mutta se ei auttanut juuri ollenkaan.

Eräs keino on tietysti se, että lapsella pitää olla tarpeeksi nälkä, mutta ainakaan meillä sekään ei toimi paitsi harvoin. Lapsi on pituuteensa nähden laiha, mutta ei sentään nirsoile ruokavalikoiman suhteen. Ei vaan pysty keskittymään kotona siihen ruokailuun.

Toimintaterapeutin ohje on ollut lähinnä olla vain tarpeeksi tiukka ja jämpti kasvatuksessa - paljon tiukempi kuin normilasten suhteen. Eli samat säännöt päivästä toiseen, eikä välipaloja epäonnistuneen ruokailun jälkeen käteen.

Tarralistat taitaa olla tuonikäiselle vielä liian monimutkainen juttu, mutta meillä niistä sekä kuvallisista toimintaohjeista on ollut myöhemmässä iässä apua.

Lapsesta voi myös ottaa valokuvia onnistuneista ruokailutilanteista ja niistä voi tehdä pienen kirjan, jota yhdessä lueskellaan ja kertaillaan vaikka ennen ruokailua.

Pari kommenteissa esiintullutta olettamusta:

"terve lapsi syö sitten kun on nälkä" - mutta kun ylivilkas lapsi ei ole "terve".

"lapsi selviää syömättä pari päivää" - ylivilkkaan kohdalla kyse ei usein ole mistään parin päivän paastolla ohimenevästä känkkäränkkänirsoilusta, vaan lapsi voi mennä hyvinkin alipainoiseksi, jolloin sitä on ihan sama, mitä ruokaa suusta alas menee, oli se sitten keksiä tai snickerssiä tai persiljaa kunhan on edes jotain.ä

helpommallahan sä pääset kun et mene lapsen temppuiluun mukaan. Syöt itse rauhassa ja viet lapsen ruoan pois jos ei syö.

Pyydä kerran ystävällisesti syömään ja jos ei tule niin älä nyt rupea mitään temppuja tekemään että söisi!!!!