Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko sinusta 19-vuotias muka teiniäiti?

Vierailija
29.06.2012 |

Minusta ei sitten laisinkaan.!



Sain oman poikani v. -95 ollessani 19-vuotias ja koin kyllä olevani nuori, mutta ihan aikuinen.



Kykenin kasvattamaan, huolehtimaan, antamaan rakkautta juuri niin kuin pitikin ja nyt saan olla 36-vuotiaana ylpeä tuloksista, että minulla on ensivuonna komea, nuori aikuinen fiksu mies. Vaikka komea ja fiksu hän on ollut aina ainakin meidän vanhempien silmissä... ja tyttöjenkii ;) mutta aikuista hänestä ei vielä ennen ensivuotta tule ja sitten olen saanut työni yhden lapsen kohdalta tavallaan päätökseen ja voin ylpeänä katsella sen tuottamia hedelmiä!



Voisin jopa väittää että onnistuin kasvatuksessa yhtä hyvin kuin vasta joskus 30v ja + lapsensa saaneet.



Pojan isä oli puolestaan 21v kun tämä pienokainen meille syntyi. Ja onhan meille onneksi siunaantunut myös toinenkin lapsi, tyttö jonka sain sitten 26v



Mua inhottaa se että jotkut typerykset kehtaa väittää vielä 19-vuotiaita teini-äideiksi. Niin ja minkä perusteella, sen perusteella kun englannin kielessä on thirteen, fourteen, fifteen, sixteen, seventeen, eightteen, nineTEEN



Eli perässä kun lukee tuo Teen sana joka tarkoittaa teiniä.



Mut mun puolesta eläkööt jenkkilässä vaan näin, me eletään kuitenkin suomessa ja suomen laki sanoo 18-vuotiaan henkilön olevan täysi-ikäinen eli aikuinen jota kutsutaan sitten myöskin mieheksi/naiseksi ei enää tytöksi/pojaksi.



Ihan myöskin hyvin oon kouluni käyny ja oon työelämässä kiinni vaikka 19-vuotiaana esikoisen sainkin.

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai se susta ole, kun susta itsestäsi on kysymys

Vierailija
2/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teini-ikäinen on ihan määritelmänkin mukaan 13-19-vuotias, eli kyllä 19-v on teiniäiti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mut sanoisin että nykynuoret ovat aivan liian kokemattomia/epäkypsiä äideiksi 19-vuotiaana.

Vierailija
4/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse sain lapseni opiskeltuani opettajaksi ja hankittuani asunnon. Silloin oli syli ja koti ja työ. Olin 28, muut lapset syntyivät kahden vuoden välein. Nyt lapsia on 3. Mieheni oli vanhempi ja hänellä oli jo ura ja omaisuutta.



19-vuotiaana on ihmisen syytä vielä bilettää ja opiskella. Lasten kanssa saa hyytyä kotona vielä monta kertaa, joten lapset tulee tehdä kun haluaa jo olla kotona ja on jo lunnetta ja kokemusta kasvattaa.

Vierailija
5/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

18-vuotias on täysi-ikäinen eikä enää teini!



T:20-vuotiaana esikoisen saanut

Vierailija
6/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

18-vuotias on täysi-ikäinen eikä enää teini! T:20-vuotiaana esikoisen saanut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

18-vuotias on täysi-ikäinen eikä enää teini! T:20-vuotiaana esikoisen saanut

Teini on suomen kielessä historiallisesti tarkoittanut opiskelijaa. Nykyään sanaa käytetään merkitsemään yleisemmin nuorta ihmistä. Nykyinen käyttö perustuu 1900-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa käyttöön otettuun teenager-sanaan, joka on johdettu lukujen 13–19 englanninkielisestä loppuosasta -teen (thirteen, fourteen jne.) tarkoittamaan vastaavaa ikäkautta 13–19 vuotta.

Vierailija
8/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

teini mitä se nyt kellekin sitten tarkoittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


Kuten jo itsekin vastasit kysymykseesi, teini-sanan alkupera tulee englannin kielesta ja sein mukaan 19-vuotias in teini. 19-vuotias voi toki olla jo kypsa aidiksi, mutta ei se teinin maaritelmaa mihinkaan muuta.

Vierailija
10/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei oikeasti tarkoita mitään sellaista, että olisi huono äiti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

elikkä mun mielestä kyse ei ole teiniäidistä jos saa vauvan 19 vuotiaana. Onhan niitä 20+ ja jopa 30+ ikiteinejäkin nähty käyttäytymisen puolesta. Itse en 18-25 ikähaarukalla kokenut olevani nainen. Mielestäni olin tyttö tai nuori nainen.

Teini-ikä on mielestäni siinä 13-17v. Mutta minusta teini-iän jälkeen ei tulekaan aikuinen vaan nimenomaan joko nuori nainen tai nuori mies tai sitten pysyy siinä tyttö/pojassa. En käyttäisi sanaa aikuinen mutta kukin tyylillään. Ja koska pojat yleensä (huom! yleensä->ei aina!) kehittyy tyttöjä hitaammin tarkoittanee se sitä että 19 vuotias pojankloppi saattaa vaikuttaa hyvinkin teiniltä jos hänestä tulee isä. Vähän niinkuin 19 vuotias tyttö on sama kuin 17 vuotias poika. Näin ajattelen YLEISESTI :)

Vierailija
12/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

juuri siksi, koska teini-ikä kestää 19-vuotiaaksi asti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki 19-vuotiaat äidit olisivat huonoja tai epäkypsiä äitejä. Tunnen monia lähes kolmekymppisiä, jotka ovat paljon epäkypsempiä kuin osa tuntemistani 19-vuotiaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teini-ikä on 13-19 ikävuodet.

From thirTEEN to nineTEEN.

Sanoohan sen nimikin.

Vierailija
14/29 |
29.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

oikeasti niin paljon väliä miksi kutsutaan. Yhtä lailla äitejä on kaikki. Eipä mun elämää paljon liikuta suuntaan tai toiseen jos joku pönkittää egoaan lisäämällä alle 20-vuotiaan äidin titteliin liitteen "TEINI". Ja onko se sitten niin, että teiniäiti = huono äiti? Onneksi olkoon niille 20-vuotiaina synnyttäneille, jotka ovat huomattavasti parempia ja kypsempiä vanhempia kuin 19-vuotiaat TEINIäidit... :D

- äiti 23 v, poika 9 kk

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle sanasta teiniäiti, tulee mieleen alaikäisenä lapsen saanut...

Vierailija
16/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

joka elättää lapsensa yhteiskunnan tuella. Aikuinen äiti ja isä on semmoinen, joka elättää lapsensa itse tai pyrkii siihen aktiivisesti.

Vierailija
17/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta suuri osa alle 25-vuotiaita on nykyään henkisesti teinejä, 19-v varmaan kaikki. Ja aika harvalla täyttyy vastuullisen aikuisen määritelmätkään paljon alle 30v.

Vierailija
18/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta ei, koska olen hyvinkin nuorekas. Ja varmasti paremmassa kunossa kuin keskivero 25v.

Vierailija
19/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

olin aikuinen 19-vuotiaana.....vai olinkohan sittenkään? Vaikka minulla oli vauva ja mies olin todella kaukana kypsyydestä jolla aikuisat usein kuvataan.

Vierailija
20/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samoin 19v on täysi-ikäinen, aikuinen mutta myös teini-ikäinen.



Mikä tässä on niin vaikeaa?



T: 19-vuotias teini-äiti

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kuusi