Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko sinusta 19-vuotias muka teiniäiti?

Vierailija
29.06.2012 |

Minusta ei sitten laisinkaan.!



Sain oman poikani v. -95 ollessani 19-vuotias ja koin kyllä olevani nuori, mutta ihan aikuinen.



Kykenin kasvattamaan, huolehtimaan, antamaan rakkautta juuri niin kuin pitikin ja nyt saan olla 36-vuotiaana ylpeä tuloksista, että minulla on ensivuonna komea, nuori aikuinen fiksu mies. Vaikka komea ja fiksu hän on ollut aina ainakin meidän vanhempien silmissä... ja tyttöjenkii ;) mutta aikuista hänestä ei vielä ennen ensivuotta tule ja sitten olen saanut työni yhden lapsen kohdalta tavallaan päätökseen ja voin ylpeänä katsella sen tuottamia hedelmiä!



Voisin jopa väittää että onnistuin kasvatuksessa yhtä hyvin kuin vasta joskus 30v ja + lapsensa saaneet.



Pojan isä oli puolestaan 21v kun tämä pienokainen meille syntyi. Ja onhan meille onneksi siunaantunut myös toinenkin lapsi, tyttö jonka sain sitten 26v



Mua inhottaa se että jotkut typerykset kehtaa väittää vielä 19-vuotiaita teini-äideiksi. Niin ja minkä perusteella, sen perusteella kun englannin kielessä on thirteen, fourteen, fifteen, sixteen, seventeen, eightteen, nineTEEN



Eli perässä kun lukee tuo Teen sana joka tarkoittaa teiniä.



Mut mun puolesta eläkööt jenkkilässä vaan näin, me eletään kuitenkin suomessa ja suomen laki sanoo 18-vuotiaan henkilön olevan täysi-ikäinen eli aikuinen jota kutsutaan sitten myöskin mieheksi/naiseksi ei enää tytöksi/pojaksi.



Ihan myöskin hyvin oon kouluni käyny ja oon työelämässä kiinni vaikka 19-vuotiaana esikoisen sainkin.

Kommentit (29)

Vierailija
21/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samoin 19v on täysi-ikäinen, aikuinen mutta myös teini-ikäinen.

Mikä tässä on niin vaikeaa?

T: 19-vuotias teini-äiti

Voinko tiedustella, mikset ottanut aborttia? Vauvan takia sulla menee nuoruus kokonaan hukkaan.

Vierailija
22/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

omat ratkaisut. Itsekin olen saanut lapsen juuri tuossa 19 vuoden iässä. Ei voi sanoa, että "19 -vuotiaan pitää tehdä sitä ja tätä, esimerkiksi bilettää ja matkustella," koska kaikki ihmiset ovat kuitenkin erilaisia. Olisi tylsää, jos jokainen elämä olisi samanlainen, ja täytyy sanoa, että henkilökohtaisesti en ymmärrä joitain "oikeassa iässä" äidiksi tulleita, jotka nostavat itsensä jalustalle ja kuvittelevat, että vain heidän tapansa elää niine omakotitaloineen, autoineen ja miehineen, on se ainoa oikea.



Onneksi kaikki eivät ole sellaisia, eivät ylenkatso nuoria äitejä, jotka joutuvat jo aikaisin aika kovaan kouluun, varsinkin, jos jäävät yksin lapsen kanssa. Elämä on niin monimuotoista, kaikilla on oat polut ja ratkaisut, eikä tänäkään päivänä kaikkia 19 -vuotiaita voi yleistää samaan muottiin kuuluviksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

syli, koti ja työ

Vierailija
24/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olikohan nyt ihan asiallinen kommentti?

Vierailija
25/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta ei, koska olen hyvinkin nuorekas. Ja varmasti paremmassa kunossa kuin keskivero 25v.

Täällä ikätoveri maratoonari, joka kuitenkin ymmärtää olevansa keski-ikäinen vaikka onkin pienen lapsen äiti.

Vierailija
26/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanonnalla ei oteta kantaa siihen, miten lastenhoito onnistuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teini ei ole haukkumasana, vaan viittaa tietyn ikäisiin ihmisiin. 19-vuotias on teiniäiti. Ei se tarkoita, että olisi epäsopiva tai huono äiti. Ihmiset ovat erilaisia, teinitkin.

Vierailija
28/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanonnalla ei oteta kantaa siihen, miten lastenhoito onnistuu.


teiniäidin pitäisi epäonnistua kasvattajan tai saada ruma lapsi.

Aika monet tuntetemani teiniäidit, jotka vielä tunnustavat olevansa teiniäitejä, ovat loistavia kasvattajia. Nuorena jaksavat touhuta lasten kanssa. Ainakin parin tuntemani teiniäidin on "pakko" näyttää että he pärjäävät.

Nykymaailmassa minusta teiniäitejä ovat kaikki alle 25v. Miksi kahlita itsensä lapseen nuorempana kun voi elää huoletonta nuorta aikuisuutta?

Tervesin vanha täti joka ei oikein näe mitä kirjoittaa ja vieraassa koneessakin on niin pieni näppis että sormet on väärillä näppäimillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/29 |
30.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikä tee kenestämään muustakaan.



Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan yhdeksän