Ylityöllistetty tässä pohdiskelee:
Meillä on työpaikalla kaksi "tiimiä", toisessa on ollut työntekijöitä 3-4, minun tiimissäni ei sitten maaliskuun alusta ketään muuta kuin minä (aiemmin ollut 2-3). Eli hoidan yksin 2-3 ihmisen työt jo nyt.
Pomo paikkailee tarvittaessa molemmissa tiimeissä.
Tilanne on nyt se, että toisen tiimin työntekijöistä on yksi 2 vkoa vuosilomalla.
Toinen tiimin työntekijä meni katkolle toissa viikolla, ei ole tietoa, milloin voisi tulla takaisin töihin.
Toisen tiimin kolmas työntekijä oli töissä kaksi kuukautta ja oli ilmoittanut pomolle viime perjantaina, että hän lopettaakin työt samantien, ei tule enää maanantaina, eli tänään. Ei kuulemma jaksa meillä töissä.
Uusin kakkostiimiin valittu työntekijä oli töissä tasan kaksi päivää. Työ kuulemma hänelle liian vaativaa ja hektistä.
Tänään minä olen tehnyt sitten toisen tiimin töitä ja omani seisovat, koska toisessa tiimissä on täysi kaaos. Tämän viikon asiakaskäyntejäkään ei ole kaikkia sovittu, puhumattakaan siitä, että pitäisi järjestää jo ensi viikon käyntejä. Kaikki paperit ja asiakaskortit on tässä toisessa tiimissä ihan sekaisin. On tilauksia jopa heinäkuulta, joihin ei ole reagoitu mihinkään. Asiakaskorttejakaan ei ole kirjoitettu eikä päivitetty.
Siis miten surkea työmoraali nykyään ihmisillä on?? Töitä liikaa, ei jaksa, ei huvita, ei viitsi. Eikä mitään logikkaa töiden teossa, ei mitään priorisointikykyä.
No, tämän viikon teen yksin molempien tiimien työtä ja pomo tekee, mitä ehtii.
Enkä mä tästä mitään extrapalkkaa saa. Teen ihan sen takia, kun käy sääliksi meidän asiakkaat, vanhukset, sairaat , vammaiset ja lapsiperheet.
Kommentit (5)
Ja on pomon asia huolehtia, että työt tehdään, asiakaskortit on kunnossa jne.
Minä en sairaanhoitajana tee säälistä mitään vaan osaan sanoa pomolle, että tänne tarvitaan nyt apua ja sillä selvä, teen yhden ihmisen työt, vaikka töitä olisi viidelle. Ei kenekään tarvitse tehdä kuten ap
Kyllä tarvitsee osata priorisoida omat työnsä, omaan vastuualueeseen kuuluvat tehtävät.
Hemmetti, kun poissaolevat kollegat on hoitaneet käyntejä kahden-kolmen viikon päähän, mutta osa tämän ja kaikki ensi viikon käynnit on hoitamatta.
Eikö jo ihan tyhmäkin tajua, että ensin hoidetaan kiireelliset, eikä niitä, jota on kaikkein helpoiten sovittavissa. Tehdään muka niska limassa töitä ja hoidetaan ne käynnit, jotka on "mukavasti sovittavissa, pienimmällä mahdollisella vaivalla". Saadaan näin tapahtumia lokiin.
Alma Media työ on vaativaa 24/7
Kuluttavaa
puuduttavaa
näkö menee
jäsenet pettää
live elämä kärsii
hermot menee
unettomuutta-ei yhteyttä ulkomaailmaan.
lihavuus yksipuolinen ruokailu.
miehen puute
Työmoraali on minunkin työpaikallani selvästi heikentynyt.
Kollegat hakee sairaslomaa jatkuvasti vaikka mistä syystä: on ripuli, selkä kipeä, hammasta jomottaa, flunssa, päänsärkyä, lapsi sairas, kuumetta muuten vaan ... Onhan näitä todellisiakin syitä, mutta kun muutama kollega on viikoittain poissa ja aina se poissaolon syy vaihtuu. Kuinka kummassa samalla työntekijällä on jatkuvasti jotakin?