Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva ulkopuolisuuden tunne, ja tunne, että minusta ei pidetä. Miten eroon?
25.08.2012 |
Ongelmani on, aina vähänkin isommassa porukassa ollessani minulle tulee loppujenlopuksi tunne, että kukaan ei pidä minusta.
En tiedä mistä tämä tunne tulee, sillä se tulee silloinkin, vaikka ihmiset olisivat kivoja ja juttelisivat minulle. Minun on jollain tavalla hirveän vaikea uskoa, että joku aidosti olisi kiinnostunut minusta, tai jutuistani, vaikka sille ei pitäisi olla mitään syytä.
Tämän tunteen vuoksi minusta tulee kuitenkin nopeasti hiljainen,ja tilanne kääntyykin usein sen vuoksi siihen, että ihmiset lopettavat minulle puhumisen, ja jään oikeastikin vähän ulkopuoliseksi, enkä vain ajatuksissani.
Tämä on todella raskasta, ja olen yrittänyt tehdä asioille jotain tiedostamalla tuntemukseni, ja olemalla välittämättä niistä. Jos oikein kovasti yritän, saan itsevarmuuteni säilymään vähän kauemmin, mutta enemmin tai myöhemmin se sama ulkopuolisuuden tunne taas tulee..ja kun se tulee, on se lähes mahdotonta enää muuttaa.
Tätä ei tapahdu silloin, kun olen kahden jonkun kanssa, mutta hetikolmanen osapuolen tultua mukaan, minusta tulee aivan eri ihminen, ja rupean "huomaamaan" merkkejä, että kaikki juttelisivat paljon mieluummin vain kenen tahansa muun kanssa, kuin minun...
En tiedä, mitä voisin tälle asialle tehdä. Itsetunnostahan se varmasti johtuu, mutta miksi sitten yksin, tai jonkun kanssa kahden ollessani tsetuntoni on varsin hyvä?
Olisin hirmuisen kiitollinen, jos joku osaisi sanoa minule jotain vinkkejä, ja kuulisin myös, jos jollain sattuisi olemaan samanlaisia tuntemuksia!!
Kommentit (3)
minun piti kasvaa nelikymppiseksi ennenkuin pääsin siitä eroon. Taustalla oli koulutraumat ja tyttöjen kiusaamiset. Ne aktivoituvat uudestaan.
Suosittelen sinua kaivamalla kaivamaan itsestäsi lapsuuteen liittyvät tunteet, kun olet ollut isommassa porukassa. OIkein ryve siinä vanhassa itsesäälissä ensin, jotta olet valmis kääntämään lehteä.
Kyse on todellakin jonkin vanhan tapauksen aktivoitumisesta alitajunnasta. Tunne ei ole todellinen, ei liity tähän päivään, vaan tunne on vanha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tunnistan nuo syyt myös omasta lapsuudestani. Se oli juuri sitä, että aina joku jätettiin ns. kolmanneksi pyöräksi, ja usein se olin minä. Minulla ei myöskään ole sisaruksia, joten en ole voinut ns. harjoitella isossa porukassa oloa, ja olen lapsena tottunut saamaan kaiken huomion vanhemmiltani.
Tämä voisi olla hyvä peruste sille, miksi minusta yhä edelleen tuntuu tältä.
Hienoa kuulla, etten ole yksin näiden tuntemuksieni kanssa!
Ehkä tosiaan voisi olla hyvä jollekin terapeutille näistä jutella.
Ajattelen sen johtuvan kokemuksistani. Kaikissa ystävyyssuhteissa olen joutunut kolmanneksi pyöräksi. Ala-asteella kaksi parasta kaveriani liittoutuivat minua vastaan, alkoivat kiusata sekä henkisesti että fyysisesti. Olen myös ollut koulukiusattu ihan muutenkin. En oikein osaa luottaa keneenkään ja jään aina vapaaehtoisesti tarkkailemaan muita sivusta sen sijaan että osallistuisin keskusteluun.
Ehkä joku terapia voisi auttaa sinun tapauksessasi?