Lue keskustelun säännöt.
Kaverini on eronsa jälkeen ollut rasittava, meneekö tämä koskaan ohi?
03.09.2012 |
Tutustuin aikoinaan tähän ihmiseen, kun hän oli naimisissa.
Hän erosi 10v. parisuhteesta, kun olimme jo tunteneet pari vuotta. Erosta on nyt jo kolme vuotta. Tänä aikana kaverilla on ollut yksi pitempi miessuhde varattuun mieheen ja sen jälkeen yksi lyhyempi suhde, joka ei toiminut. Suhde varattuun mieheen oli raskasta aikaa, aina sai kuulla tilitystä tuosta suhteesta. Ensin uuvuttavaa hehkutusta, kuinka ihania ne salaiset hetket ja kynttiläillalliset on. Sen jälkeen sitten negatiivisia asioita, kun suhde ei sitten (yllätys, yllätys) toiminutkaan.
Sen jälkeen tilanne ei ole parantunut. Aina joutuu olemaan vain kuuntelijana. En jaksa. Minulla on omatkin murheeni.
Ymmärrän, että elämä on elämää ja haluaisin, että minullakin olisi tukea, kun on vaikeaa. Mutta en jaksa, tätä kuunteluroolia on kestänyt jo pari vuotta. Käsitykseni ystävyydestä alkaa kyynistyä, olen vain olemassa kuuntelua varten, helppoa seuraa, jolle saa tilittää asioita, ystävyydestä ei saa mitään.
Harmittaa myös kaverin puolesta, että hänen elämänsä ei ole vakiintunut eron jälkeen siten, että iloitsisi elämästä vaan on vaan miesjuttuja, jotka eivät tee onnelliseksi kuin hetkeksi.
Te, jotka olette eron kokeneet, kauanko kesti päästä tasaiseen fiilikseen, että voi tykätä itsestään ja iloita elämästä eikä ole pakko väkinäisesti toivoa parisuhdetta?
Kommentit (4)
Tuskin oppii koskaan? Joillakin se valittaminen on se juttu, minkä takia elää. Kun ei osaa muuta.
Hän ei valita eikä ole negatiivinen mutta totuus on se, että hän kertoo vain omia juttujaan eikä osoita kiinnostusta muiden juttuihin. Vaatii myös kovasti muiden huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, jotka olette eron kokeneet, kauanko kesti päästä tasaiseen fiilikseen, että voi tykätä itsestään ja iloita elämästä eikä ole pakko väkinäisesti toivoa parisuhdetta?
Mulla kesti, sopivalla lääkityksellä, noin puoli vuotta. Ainakin toivon, etten ole enää niin rasittava kavereilleni kuin pahimpina aikoina. Tosin mun parisuhde ei ollut yhtä pitkä kuin ystävälläsi.
Mitäpä jos yrittäisit vihjaista kaverillesi, että haluaisit välillä puhua muista asioista kuin hänen miesongelmistaan? Mulle sanotaan aina "Älä nyt taaaas aloita", jos yritän miehestä jotain puhua. En ehkä aina tottele, mutta yritän kuitenkin tulla tässä suhteessa paremmaksi ihmiseksi, ja olen hyvin iloinen, että kaverini vaivautuvat oikomaan käytöstäni sen sijaan että vain kärsisivät ja alkaisivat inhota minua. Jos huomautat tai vihjaat ystävällesi tästä eikä hän sittenkään osoita mitään pyrkimystä ottaa sinun tunteitasi huomioon, muutoksen ennuste vaikuttaa aika huonolta.
juurikaan, voi siis jatkaa omia juttujaan tauotta. Ja sitten kun kerron omia juttujani, hmm, ehkä siinä tulee tunne, että molemmat ovat tapaamisessa vain puhuneet omat monologinsa eikä kohtaamista ole niinkään tapahtunut. Ja ongelma ei ole niinkään puheenaiheet vaan tuo hänen jyräävä tapansa puhua omista asioistaan. Hän siis puhuu kyllä muistakin asioista kuin miesasioista. Tapaamisen päätteeksi sitten huomaa, että nyt on taas hänen työpaikkansa tapahtumat käsitelty. Viime aikoina hän on ollut huolissaan yhdestä asiasta ja sitten kaikki onkin mennyt vatvoessa. Tuntuu oikeastaan, että ei häntä tuo purkaminen auta, häntä ei ainakaan rauhoita se, että saa selitettyä asiansa.
Senhän vielä ymmärtäisin, jos hän olisikin ollut puoli vuotta tai vuoden allapäin. Mutta hän aloitti eronsa jälkeen heti suhteen tuohon varattuun mieheen. Liekö siis jäänyt häneltä kokematta aika itsensä kanssa tai onko ongelmansa juuri se, että ei kykene olemaan yksin.
Tuskin oppii koskaan? Joillakin se valittaminen on se juttu, minkä takia elää. Kun ei osaa muuta.