Nainen jolla ei ole biologisia lapsia ei kykene olemaan hyvämäitipuoli

tytärpuolestaan.

Olen ap:n kanssa täysin eri mieltä.

Eihän kukaan ole äitikään syntyessään. Ihan samalla tavalla sitä voi kasvaa äitipuolen rooliin kuin äitiyteen.

Ja kyllä, itse en ole äiti mutta äitipuoli kylläkin.

Eikä päätön melu tai möly tai sotku todellakaan kuulu lapsiperheeseen mitenkään automaattisesti. Ja se millainen siisteystaso kussakin kodissa on, ei riipu siitä asuuko siellä äiti vai äitipuoli :D

on aika tyhmä ihminen.

ap ajattelee adoptiot? jos äiti ei ole voinut saada biologisia lapsia, voi adoptoida mutta ei voi olla äitipuoli?



heh.

huomattavasti parempi äitipuoli ennen kuin tulin raskaaksi. Raskauden myötä ajatusmaailma kietoutui vain omaan lapseen, olen alkanut nähdä minut, miehen ja vauvan yhtenä yksikkönä ja miehen lapset erillisenä asiana. Saa nähdä miten käy kun vauva syntyy, mutta suhtauduin ennen paljon positiivisemmin näihin lapsipuoliin.



Myös sotkeminen ja meluaminen muuttui huomattavasti rasittavammaksi, kun itse kärsi pahoinvoinneista. Pahoinvoinnin laannuttua se ärsytti ja ärsyttää muuten vain.

rakkaus lapseen ja tämän hyvinvoinnin vaalimiseen tarvitsee aina biologisen siteen? Onpa erikoinen ajatus...



Varokaa, yh-äidit, tämä koskee varmaan sitten niitä uusia isäpuoliehdokkaitakin.

Eli mä en voi oppia perheenäidiksi, jos se lapsi on syntynyt ennen kuin minä tulen mukaan kuvioon? Mutta yhtäkkiä jos mä synnytänkin sen itse niin sitten ymmärrän melua paremmin?

on kyllä mukava, vaikka minä en aina hänestä pidäkään tai hänen tavoistaan pidäkään.



Exäni on kyllä aina osannut valita mukavat naiset...

Mutta mitä voikaan odottaa täysin kirjoitustaidottoman ihmisen ajatusmaailmasta :D

Mäitipuoli?!?!?! Buahahhaha

Lastenpsykiatri todisti valan velvoittamana oikeudessa, että minulla on erittäin hyvät valmiudet äitipuolen tehtävään ja että hän uskoo minun suoriutuvan siitä hyvin. Psykiatri suositteli kaksi kuukautta kestäneiden tutkimusten seurauksena, että lapsi siirretään asumaan isän luo.

ap ajattelee adoptiot? jos äiti ei ole voinut saada biologisia lapsia, voi adoptoida mutta ei voi olla äitipuoli?

heh.

Näitä asioita ei voi verrata todellakaan! Tunnen pariskunnan, joka on tällä hetkellä adotiojonossa, sekä toisen, jotka ovat vuosien odotuksen jälkeen saaneet vihdoin tyttären. Adoptioprosessi on erittäin rankka, jonot ovat pitkät ja hakijat testataan huolellisesti. Adoptio on monille se vihoviimeinen keino saada kaivattu lapsi. Ap

Kun ei ole "oikea äiti" kenellekään saattaa olla puolueettomampi ja fiksumpi suhteessa lapsipuoleensa. Kun ei ole riesana ihan niin monimutkaiset tunteet, joiden kanssa saattaa joutua kamppailemaan kun on ihan omiakin lapsia.



Kunnia ja kiitos kaikille äitipuolille epäkiitollisesta, mutta tärkeästä osasta!

Minulla oli mitä parhain äitipuoli, ei saanut koskaan omia lapsia isäni kanssa, mutta oli kuin jumalan lahja minulle ja olemme edelleen parhiata kavereita. Mitä sä mahdat höpöttää? Puhu omasta kokemuksistasi vaan. Osa on hulluja kuten eräällä tutullani oli äitipuoli täysi psyko, mutta hän olikin ilmeisesti luonnehäiriöinen tyyliin nämä kiduttaja"äitipuolet".

Lastenpsykiatri todisti valan velvoittamana oikeudessa, että minulla on erittäin hyvät valmiudet äitipuolen tehtävään ja että hän uskoo minun suoriutuvan siitä hyvin. Psykiatri suositteli kaksi kuukautta kestäneiden tutkimusten seurauksena, että lapsi siirretään asumaan isän luo.[/

Loppupeleissä käytännön elämähän se sitten kertoo miten hyvä äitipuoli olet. Psykiatri voi antaa toki suosituksen, mikä saattaa myös mennä metsään...

Lapsiperheen elämä ei ole pelkkää kaaosta ja melskettä eikä lapsista myöskään vallitseva vaikutelma ole että ne sotkee, meluaa ja valittaa, jos perheessä on kasvatustaidot, lasten sekä aikuisten päät ja arjenhallinta kunnossa. Musta jos arkielämä on tuollaista, niin siihen kuuluukin äitipuolen reagoida ja puuttua, oli hänellä omia lapsia tai ei.



Useimmissa mun tuntemissani perheissä on kotona ihan siistiä ja rauhallista enimmäkseen ja lapset osaavat leikkiä myös sotkematta ja meluamatta. Sillointällöin satunnaisesti nyt mökätään ja on vähän sotkuista missä tahansa kodissa, vaikkei olisi lapsiakaan.

en kai sitten kuitnekaan ollut hyvä äitipuoli vaikka niin luulin.



Ex:ni poikaa rakastin kuin omaani (nyt joitain vuosia myöhemmin olen saanut omia lapsia ja tunne oli samanlainen). Poika itki ja roikkui minun kaulassani kun poikaa vietiin äitinsä luokse äitiviikonlopuiksi, ei siis isänsä. Yöllä herätessään kutsui minua. Valitettavasti tiemme hänen isänsä kanssa erosivat, mutta edelleen olen lapseen yhteydessä (nyt jo kyllä iso poika) ja hänen syntymäpäivilleen minut kutsutaan edelleen (5-v myöhemmin), ja nimeomaan pojan omasta tahdosta...



Mutta en kai sitten ollut hyvä äitipuoli.

... minä olen parannettu versio naisesta... :) Äitipuoleksi taidan kuitenkin olla ihan kelvoton, onneksi AP palautti minut maan pinnalle.

mutta joka on sellaista kovasti halunnut on varmasti parempi äitipuoli kun sellainen jolla on omia biologisia lapsia, sillä biologiset lapset menee aina äitipuolen mielessä etusijalle sen sijaan lapsettomalle äitipuolelle miehen lapset ovat ykkössijalla kun on lapsista kyse.

Tuosta psykiatrin lausumasta on jo noin 15 vuotta. Silloinen lapsi on nyt nuori aikuinen, joka näyttäisi löytävän paikkansa maailmassa ihan mukavasti. Tapasimme saman psykiatrin kadulla kerran, kun olimme nuoremme kanssa liikenteessä. Hän tuli kysymään, onko tämä valoisa nuori se sama ihminen, joka tulevaisuudesta hän oli päättämässä. Oli tyytyväinen, kun oli tehnyt oikean ratkaisun. Eihän se tietenkään itsestäänselvä asia ollut silloin. Enkä väitä, että äitipuolena olisi aina ollut helppoa. Kyllä olin välillä mustasukkainenkin, kun koko perheen kaikki voimavarat tuntuivat menevän tähän yhteen ja ainoaan kohteeseen - mutta kyllä se oli sen arvoista. Tämän lapsen kasvattaminen oli elämäntehtäväni, vaikken häntä synnyttänytkään. t. 12