Kesä tulee ja haluaisin käyttää lyhythihaisia ja hihattomia vaatteita, mutta HÄPEÄN
KÄSIVARSIANI. Olen muuten normaalipainoinen, mutta käsivarteni ovat kummallisen ohuet. Olen yrittänyt nostella painoja, mutta eipä siitäkään ole mitään apua ollut. Olen myös yrittänyt ajatella, että pääasia on, kun kädet toimivat, mutta en pysty psyykkaamaan itseäni. Siksi pidän kuumillakin ilmoilla aina pitkähihaisia tai 3/4-hihaisia yläosia.
Taustalla on ainakin se, että olin lapsena ja nuorena alipainoinen ja sain jatkuvasti kuulla siitä. Ensimmäinen poikaystäväni nauroi käsivarsiani ja nimitti niitä "naruiksi". Älytöntä, että muistelen asiaa, mutta jotenkin en vain saa sitä pois mielestäni.
No, tällainen ongelma minulla. Onko kohtalotovereita?
Kommentit (17)
olen normaalipainon rajoissa (bmi 23,2) ja vartaloni on sellainen että alhaalla on sitä ylimääräistä, yläkroppa muutoin kohtuullisen vähärasvainen, esim dekoltee ihan hoikka MUTTA paksut olkavarret! Ja näin ollut aina. On tietysti lihastakin kun salilla treenaan, mutta on myös rasvaa. Olkavarren paksuus on 29.5 cm.Ihmepaikkoihin rasva pesiytyy, kun käsivarsiinkin...
ja kesäisin peitän ne bolerolla tms. Käsivarteni eivät ole kovinkaan lihavat, mutta vitivalkoinen ja epätasainen iho saa ne näyttämään rumilta. Minulla on jostain syystä käsivarsien iho sellainen näppyläinen ja kirjava, ja yhdistettynä vitivalkoiseen ihoon tulee siitä jotenkin ällöttävän selluliittinen vaikutelma. Yritän saada tuon ihon valkoisuuden hoidettua muutamilla solariumkerroilla ennen kesää, mutta saapa nähdä..
Hän oikein purskahti nauruun, kun näki käsivarteni. No, tyhmähän hän tietysti oli.
Minusta tuo 29,5 cm ei kuulosta yhtään paksulta, mutta riippuu varmaan ihmisen pituudesta. Itse olen tosi pitkä ja pitkät ruipelot kädet (eli "narut") näyttävät mielestäni tyhmiltä. Kohta varmaan alkaa allitkin muodostua.
Tiedän kyllä, että tämä ei ole maailman suurin ongelma. Joskus olen ihan päättänyt lähteä hihattomassa topissa vaikka vain ruokakauppaan, mutta en ole pystynyt.
ap
Luulen, että syy siihen oli vain se, että tuon ikäinen poika pelkää omien käsivarsiensa olevan narut ja oli huojentunut, että sinulla, tytöllä, oli laihemmat käsivarret (niin pojan omat näyttää lihaksikkaammilta).
Luulin otsikkosi perusteella, että sinulla on todelliset syyt peittää käsivarsiasi, vaikka joku karu tatuointi, ihottuma, arpia, piitkät apinan käsikarvat, lihavat ihra-allit.... Mutta eihän tuossa ole mitään hävettävää!
tulee väistämättä jos teet punttitreeniä massatreeninä eli isoilla painoilla lyhyitä sarjoja ja niin että käsivarret on ihan tyhjät ja tärisevät sen treenin jälkeen! Olet siis tehnyt liian kevyesti ja pitkillä sarjoilla.
T: entinen narukäsi jolla on nykyään erittäin muodokkaat, treenatut käsivarret
Olen yrittänyt nostella painoja, mutta eipä siitäkään ole mitään apua ollut.
Varmaan ovat sitten liian köykäiset. Mitkä on "isot painot" ja "lyhyet sarjat"? Ehtisiköhän tässä enää kesäksi tekemään mitään? Kädet ovat siis laihat olkapäistä kämmeniin asti. Ranteetkin ovat pelkkää luuta ja nahkaa.
En kyllä usko, että mikään auttaa. Taidan olla sellainen "laiha läski", jolla vain kertyy rasvaa vyötärölle, takamukseen ja reisiin, mutta muuten luinen olemus säilyy ikuisesti.
ap
tulee väistämättä jos teet punttitreeniä massatreeninä eli isoilla painoilla lyhyitä sarjoja ja niin että käsivarret on ihan tyhjät ja tärisevät sen treenin jälkeen! Olet siis tehnyt liian kevyesti ja pitkillä sarjoilla.
T: entinen narukäsi jolla on nykyään erittäin muodokkaat, treenatut käsivarret
Olen yrittänyt nostella painoja, mutta eipä siitäkään ole mitään apua ollut.
paljasta käsivarsiani. Ihoni on erittäin vaalea, paitsi että olkavarsissa on punaista ihottumaa, ja kaikkialla paljon aknen jättämitä arpia. Se nyt vaan on rumaa näyttää tällaista sinisenkalpeaa ihoa. :-/
Mun ex sanoi, että mulla on keski-ikäisen naisen kroppa ja tuon loukkauksen muistan aina, hänellä oli vielä jotenkin todella arvottava tapa se sanoa. Eikä siinä iässä halunnut keski-ikäisen kroppaa :(
Kuten joku ehdottikin, teet isoilla painoilla treeneja ja lyhyitä sarjoja. Itse teen jotain 6 - 8 ja painoilla, joilla en jaksais enempää ja käsivarret on treenatuin paikka kropassani tuosta syystä (muuta en juur jaksakaan treenata :D ).
Harmi jos nuo käsipainot eivät sitten auta mitään. Nekin ovat kyllä minulle painavat, koska olen tällainen heiverö.
ap
Mun ex sanoi, että mulla on keski-ikäisen naisen kroppa ja tuon loukkauksen muistan aina, hänellä oli vielä jotenkin todella arvottava tapa se sanoa. Eikä siinä iässä halunnut keski-ikäisen kroppaa :(
Kuten joku ehdottikin, teet isoilla painoilla treeneja ja lyhyitä sarjoja. Itse teen jotain 6 - 8 ja painoilla, joilla en jaksais enempää ja käsivarret on treenatuin paikka kropassani tuosta syystä (muuta en juur jaksakaan treenata :D ).
Lihaksia tulee väistämättä jos teet punttitreeniä massatreeninä eli isoilla painoilla lyhyitä sarjoja ja niin että käsivarret on ihan tyhjät ja tärisevät sen treenin jälkeen! Olet siis tehnyt liian kevyesti ja pitkillä sarjoilla.
T: entinen narukäsi jolla on nykyään erittäin muodokkaat, treenatut käsivarret
Lyhyet sarjat ovat voimailijoille. Sarjapituus jotain 8-10 luokkaa niin puhutaan massatreenistä
puntit 7-15kg/käsi niin alkaa näkymään.
t. ruipelo 169cm, 51kg
Kyllä taitaa käsivarteni jäädä tikuiksi.
ap
puntit 7-15kg/käsi niin alkaa näkymään.
t. ruipelo 169cm, 51kg
Oon saanut kuulla olevani kuin Afrikan nälkää näkevät ja keskitysleirivangit. Ei kovin kiva. Enkä käytä koskaan hiattomia vaatteita enkä myöskään käy rannalla tai uimahallissa.
Terve!
Oon 13 vuotias tyttö.
Häpeen käyttää lyhythihasia (toppeja,mekkoja,t-paitoja)
koska mun olkaluut on siis niin ohuet ettei niit voi sanoo normaaleiks!
mittasin mittanauhalla ja ne oli 17cm ympäri mitattuna.
Huomenna on koulun kevätjuhlat ja nyt on vaan ongelmana se, että en uskalla laittaa mekkoa, vaik kuinka haluisin.
pitää aina laittaa pitkähihanen tai joku bolero koska häpeen mun käsii tosi paljon.
Mun reidetkin on tosi ohuet ja saan kuulla mun laihuudestani melkeen joka päivä.
kerran olin lenkkeilemässä koiran kanssa ja joku tyttö tuli silittää tätä koiraa ja sen tytön kaveri sano et: "ootpas sä laiha"
Mul tuli jotenkin niin .... vittumainen olo et en voi muuta sanookkaa.
Auttakaa pliis.....
Mitä mä teen...
Se on sinun kroppasi, eikä siitä ihan hetkessä muuksi muutu vaikka työtä alkaisit sen eteen tekemään. Eli parempi vaan hyväksyä itsensä semmoisena kuin on, turhaan ottaa stressiä asiasta (ja vaikeuttaa omaa elämäänsä) jolle ei välittömästi voi muutosta tehdä.
Kaksi asiaa. Toivottavasti olet vain sen mallinen kuten jotkut on nuorena ja vanhempanakin. Teininä pitkät kädet ja jalat. Kanna se ylpeenä ja laita mekko. Toivottavasti et ole laihduttaja
Toinen asia. 13-v ei ole koskaan hyvä käydä täällä
Kunpa kaikki olisivat sellaisia kuin ovat eikä kukaan huomauttelisi...