Mikä näitä lapsia oikein riivaa??
Kun jotakin kivaa niille järjestää, suurta tai pientä, kun muut omasta katraasta on tyytyväisiä, täytyy aina yhden alkaa kiukutella tai tehdä muille kiusaa. Mikä hittolainen siinä on, ettei yhtään mukavaa hetkeä voi perheen kesken viettää? Aina vähintään yksi lapsi on vastahankaan ja pilaa kaiken. Ihan poikki.. :(
Kommentit (3)
tuo kiusantekijä/kiukuttelija on vuorotellen esikoinen tai keskimmäinen. Kuopus ei juurikaan lyö kapuloita rattaisiin. Kai nuo isommat on jotenkin huomionkipeitä ja mustasukkaisia toisilleen, että pitää keinolla millä hyvänsä se oma paikka hankkia.. Ei vaan tahdo äiti jaksaa jatkuvaa tappelua ja vääntämistä. Tuntuu välillä, että ainoa tehtävä tässä talossa on tuomarina oleminen. Koko ajan joutuu ojentamaan, viemään lapsia omiin huoneisiin miettimään käytöstään ja niin edelleen. Huoooooh.
vannon pyhästi että sai olla viimeinen kerta, kun aina jonkun naama on rutussa eikä mikään kelpaa tai sitten pitää aloittaa tappelu sisarusten kanssa.
Useammassa monilapsiperheessä on yksi ns. prinsessa, jolle ei kelpaa sitten mikään. Syytä en tiedä, aina ei ole kyse edes hemmottelusta tai siitä, että olisi muiden lellikki-kuopus.
Esikoiseni on sellainen, että jos tänään on ollut hyvä ja mukava päivä, huomenna menee päin sitä itseään. Olen ihmetellyt tätä, sillä yleensähän lapsi voi paremmin, jos edellinen päivä on mennyt hyvin!