Millainen on rajatilapersoona?

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 16:38"]

Ja mitä Virpi Buttiin tulee, niin hän oli sekakäyttäjä ja käyttänyt myös hormoneja. Valistunut veikkaukseni on, että yhdistelmällä steroidit + viina + huumeet oli aika paljon tekemistä kyseisen murhan kanssa.

[/quote]

Ilman epävakaata persoonallisuushäiriötä hän ei olisi tehnyt murhaa.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 16:49"]

 Miten te joilla on rajatila, oletteko koskaan antaneet anteeksi henkilölle johon olette jostain syystä katkaisseet välit vai onko se aina lopullista?

[/quote]

Pitipä ihan alkaa miettiä. Minä olen antanut anteeksi joillekin ihmisille, mutta en silti halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Ainakaan minulle siis anteeksianto ei tarkoita paluuta kyseiseen ihmissuhteeseen, mutta jotkut epävapaat toimivat varmasti aivan toisin.

Oppikirjamalli olisi ehkä se, että epävakaa suuttuu, katkaisee välit, ja sitten jonkin ajan kuluttua ottaa taas yhteyttä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja on ehkä jopa liitoilellun kiintynyt ja ihaileva. Kunnes taas välit menevät poikki, jne... Epävakaan diagnoosiin yleensä liittyy se, ettei tuollaista käytöstä voi oikein ennakoida.

Toisaalta koska isänne on se suuri "demoni", jota siskosi syyttää kaikesta, niin voi olla ettei hän kykene muuttamaan ajattelutapaansa ainakaan omillaan. Onko hän saanu terapiaa tai muuta apua?

18/40

Vainottu mieli- kirjaa suosittelen sulle. Joillakin epävakaan ph:n oireilun taustalla onkin persoonallisuuden rakenteellinen dissosiaatio, jos on traumoja lapsuudessa tai nuoruudessa. Mulla oli tästä kyse, ja auttoi paljon paranemisessa ja itseymmärryksessä. Aiemmin itsekin epäilin aspergeria tai add:ta itselläni. Mutta kyseessä siis oli dissosiaatio-oireet. Epävakaan ph:n diagnoosin saaneella kyseessä yleensä sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio, eli minätiloja on useita, yksi toimiva ja yksi tai useampia emotionaalisia minätiloja.

46: sisko on vuoden käynyt terapiassa ja jatkaa edelleen, masennukseen se on jonkinverran jo auttanut, mutta edelleen kokee olevansa meidän perheessä se ulkopuolinen jotenkin vääränlainen tms. Muidenkin perheenjäsenten kanssa hän on ottanut etäisyyttä, minä olen perheestä ainoa jolle ei kanna kaunaa. 

Miksi kaikki ihmiset pitää määritellä? Mitä väliä vaik oiskin "rajatila"?

Itse olen varmaan sellainen. Mitä väliä... Se lisää vain taiteellista luovuuttani. Olen kosketuksissa sekä valoon että pimeyteen. Ei me kaikki olla "maanisia kusipäitä".

Kaikki maailman kuuluisimmat taiteilijat on niitä. Olen iloinen, suloinen persoona, jopa erittäin hauska. Mutta väärinymmärretty, kaikki luulee, että nauran niille, vaikka nauran vaan omille jutuilleni. En ota elämää vakavasti, NAUTIN siitä. Juuri siksi, että olen sairaalloisen herkkä, olen juuri sen takia juuri se, kuka olen.

Koen tämän kauniina, en halua kenellekään mitään pahaa. Onko tunteiden näyttäminen avoimesti sitten täällä outoa. Minulla on lapsenomainen mieli, en ajattele kenestäkään mitään pahaa. Mutta reviirilleni ei enää tulla. Se on varma. Kukaan ei enää väkisin analysoi tai kyttää minua, olen ihminen siinä, missä muutkin.

Ehkä te ootte vaan kateellisia? En tarvitse päihteitä, minä olen päihde. Kaikki piristyvät seurassani. Mutta kaikki eivät uskalla tulla lähelle, koska vaikutan kovikselta. Olen vain vahva mielipiteissäni. Ei se ole mitään kuviteltua "maailmanherruutta." Ehkä olen vain vahvempi kuin muut.

Noh, kelatkaa, mitä ikinä tahotte musta. Minä keksin uuden "persoonallisuushäiriön".

Myönnän sen, ihan avoimesti.

Minulla on, oh my god, tätä ette halua kuulla:

Nyt se tulee.....

Oh my god......

Minulla on.....

H-I-L-P-E-Ä P-E-R-S-O-O-N-A-L-L-I-S-U-U-S-H-Ä-I-R-I-Ö

HMM. TAI SITTEN OLEN VAAN OMA ITSENI?

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 12:11"]

En todellakaan ole ko. häiriön asiantuntija mutta ajattelin kirjoittaa kokemuksia exästäni, joka oli diagnosoitu rajatilapersoonaksi.

Hänellä kaikkein selkein oire oli ihmisten jakaminen enkeleihin tai paholaisiin, vuohiin ja lampaisiin. Esim. kun hän tapasi minut, nosti minut jopa jotenkin pelottavasti jalustalle, kuin olisin täydellinen ihminen, jopa enkeliksi kutsui. En tiennyt silloin persoonallisuushäiriöstä, ja ajattelin vaan että on ihastuminen vähän laittanut vaaleanpunaiset lasit päähän, että menee ohi. Ja niin se menikin, ja kääntyi yhtäkkiä täydelliseksi minun demonisoimiseksi. Yhtäkkiä muutuin rumaksi, ilkeäksi, nalkuttavaksi, kaikin puolin huonoksi, vaikkei mitään olltu erityistä tapahtunut, ei riitoja ei mitään. Huomasin samaa käytöstä hänessä muidenkin ihmisten suhteen, kukaan ei ollut ihan ok, vaan joko ylistetty ja täydellinen tai aivan hirvittävä.

Sitten oli semmoista yleistä tempoilua ja sekoilua, vaikka oli yli kolmekymppinen mies. Liikaa alkoholia. Työsuhteita ei oikein saanut pidettyä pitkään kun kyllästyi ja päätti välillä alkaa esim. muusikoksi tai muuhun haihatteluun johon hänellä ei oikeasti ollut riittäviä lahjoja. Tavallinen kuvio oli, että kesäisin yritti tehdä jotain hanttihommia mutta talvella meni lössiksi homma ja lähinnä renttuili.

[/quote]Myös mulla on menneisyydessä suhde rajatila-diagnoosin saaneeseen mieheen. Hän oli aivan samanlainen tempolija, haihattelija ja sekoilija kuin mitä kuvasit tuossa yllä. Hänkin haaveili muusikon urasta, mutta mitään realismia näissä haaveissa tai muissakaan haaveissa ei ollut. Lisäksi oli tuurijuoppo ja suhteemme lopulla myös hurahti erääseen uskonlahkoon, joka alkoi sanella koko hänen elämäänsä (hän suorastaan palvoi tuon lahkon saarnaajia, lahjoitti suuria summia rahaa sinne jne.)

Olen itse epävakaa ja minä olen todella tunteellinen. 

-En käytä päihteitä, enkä ole koskaan käyttänyt.

-En pidä yhteyttä muihin kuin vanhempiini ja mieheeni, koska koen kaverisuhteet liikaa aikaa vieviksi ja rasittaviksi. Vastaan kyllä kun minuun päin ollaan yhteydessä ja ulospäin saattaa näyttää, että minulla on paljon kavereita.

-En puutu muiden asioihin ikinä, mutta muidenkin asiat saattavat vaivata minua

-Pienikin vastoinkäyminen pilaa koko päiväni ja pyörii alati mielessä ja vie siten toimintakykyni.

-Olen mustavalkoinen mielipiteissäni.

-Olen tunteellinen niin hyvässä kuin pahassa

-Mieheni sanoo, että kun olen ihan olen epätodellisen ihana ja kun olen ei-ihana, niin olen kuin paholainen.

-Ulospäin epävakaus ei näy, romahdan vasta kotona :)

-

Ihan kuin meidän naapuri :-)

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 00:42"]

Joo tunnen yhden sellaisen, vaiken oikeestaan haluaisikaan, ainakaan olla missään tekemisissä sitten. (Sukulainen kun on)

Kun ei sitä vaan jaksa ja kykene, aina se kuitenkin jossain vaiheessa haastaa riitaa ja sen kanssa pitää sitten olla varuillaan kokoajan siksi, ei tiedä mistä tuulee milloinkin, erittäin raskas persoona joka sekaantuu kaikkien muiden asioihin kokoajan ja on aina oikeassa, ja koko maailmankaikkeus pyörii sen ja sen elämän ympärillä.

Kauhee skitsoominen ja ylireagointi asioiden suhteen, lisäksi on helevetin kovasti läheisriippuvainen. Ei varmaan kykenisi oleman yksikseen ollenkaan. 

[/quote]

Mun exäni oil tuollainen persoona, hyvin vaikea kumppani, äkkipikainen ja ehdoton, tuuliviiri, joka räjähti alle sekunnin, innostui asioista kiihtyen sekunnissa nollasta sataan ja into lopahti ihan yhtä nopeesti. Vihamielinen, aggressiivinen ja kovaääninen, pelottavakin. Masennuskausia, juopottelua. Sai koko elämänsä omalla käytöksellään ihan umpisolmuun. Lopulta paheneva masennus ja omien asioiden sotkeminen ajoivat hänet itsemurhaan alle 50vuotiaana :(

Aah, onpa yllättävää, että isoin vika löytyy tässäkin ketjussa monesti vanhemmista, tai milloin kestäkin lähipiirin "narsistista", joka on tuhonnut elämän. Mun epävakaa siskoni syyttää ja syyllistää aina vanhempiamme milloin mistäkin mikä tapahtunut lapsuudessa ja vaikuttaa häneen yhä, todella raukkamaista, koska vanhempamme olivat ja ovat aivan ihanat ja välittävät vanhemmat, parempia on vaikea kuvitella. Ja sisko on siis jo erittäin keski-ikäinen ihminen.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 18:41"]

Miksi kaikki ihmiset pitää määritellä? Mitä väliä vaik oiskin "rajatila"?

Itse olen varmaan sellainen. Mitä väliä... Se lisää vain taiteellista luovuuttani. Olen kosketuksissa sekä valoon että pimeyteen. Ei me kaikki olla "maanisia kusipäitä".

Kaikki maailman kuuluisimmat taiteilijat on niitä. Olen iloinen, suloinen persoona, jopa erittäin hauska. Mutta väärinymmärretty, kaikki luulee, että nauran niille, vaikka nauran vaan omille jutuilleni. En ota elämää vakavasti, NAUTIN siitä. Juuri siksi, että olen sairaalloisen herkkä, olen juuri sen takia juuri se, kuka olen.

Koen tämän kauniina, en halua kenellekään mitään pahaa. Onko tunteiden näyttäminen avoimesti sitten täällä outoa. Minulla on lapsenomainen mieli, en ajattele kenestäkään mitään pahaa. Mutta reviirilleni ei enää tulla. Se on varma. Kukaan ei enää väkisin analysoi tai kyttää minua, olen ihminen siinä, missä muutkin.

Ehkä te ootte vaan kateellisia? En tarvitse päihteitä, minä olen päihde. Kaikki piristyvät seurassani. Mutta kaikki eivät uskalla tulla lähelle, koska vaikutan kovikselta. Olen vain vahva mielipiteissäni. Ei se ole mitään kuviteltua "maailmanherruutta." Ehkä olen vain vahvempi kuin muut.

Noh, kelatkaa, mitä ikinä tahotte musta. Minä keksin uuden "persoonallisuushäiriön".

Myönnän sen, ihan avoimesti.

Minulla on, oh my god, tätä ette halua kuulla:

Nyt se tulee.....

Oh my god......

Minulla on.....

H-I-L-P-E-Ä P-E-R-S-O-O-N-A-L-L-I-S-U-U-S-H-Ä-I-R-I-Ö

HMM. TAI SITTEN OLEN VAAN OMA ITSENI?

[/quote]

Ensimmäinen järkevä mielipide.

Tätä olen pohtinut ja naureskellut; Minkä ihmeen vuoksi pienimmätkin poikkeavuudet halutaa diagnosoita, kaivella syitä ja pahimmillaan valua vielä syvempiin kuoppiin.?

Maalaisjärjellä ajateltuna meitä mahtuu moneen junaan. Erilaisuus on rikkaus.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 11:11"]"perinnölliset tekijät, vaikea-asteiset ja pitkään jatkuneet varhaislapsuuden traumat sekä muut toistaiseksi määrittämättömät ympäristötekijät. Häiriön tausta on heterogeeninen eikä kaikkien tapausten tausta ole samanlainen eivätkä kaikki häiriöstä kärsineet ole kohdanneet lapsuudessa vakavia traumakokemuksia."

Lähde niinkin luotettava kuin Wikipedia, mutta samat tiedot löytyvät muualtakin.

Häiriön taustalta löytyy osalla potilaista vaikeita lapsuuden traumoja. Kaikilta ei löydy mitään.

Mutta me rajatilaihmiset ollaan juurikin sellaisia, että se syyllinen ja vika on löydyttävä jostain. Mieluiten jostakusta muusta ihmisestä. Ts. jos pentuna on saatu turpaan, häiriö johtuu siitä. Jos ei ole saatu turpaan, niin vika on sitten siinä. Mulla oli sama syyllistämisen/syyllisen etsinnän aikakausi aikanaan. Sittemmin olen tajunnut, että syytä kaikkeen vain ei ole. On hyväksyttävä mitä eteen tulee, eikä kaikkea voi tai tarvitse ymmärtää.

18
[/quote]

Jaa, minä kyllä tajatilapersoonana syytän kaikesta itseäni. Loukkaannun helposti, ja itken sitten, että "mikä minussa taas on vikana".
Nykyään tunnistan tuon kaavan, mutta reaktio on niin automaattinen luissa ja ytimissä, että siitä on vaikea päästä pois.
Vuosien varrella olen kyllä oppinut hallitsemaan käyttäytymistäni, ja pidän tunnereaktiot muilta piilossa.

Sitten tulee esiin joku pikkujuttu, vaikkapa mielipide-ero jostain merkityksettömästä asiasta, ja hyppäänkin tunneskaalan toiselle puolelle: saatan alkaa suorastaan inhota kyseistä henkilöä

Tää kuulostaa niin tutulta... Osaisko joku kertoa että miksi näin tapahtuu?

Mulla niin herkästi heilahtaa se "tykkään susta" "inhoan suaksi" ihan mitättömien asioiden takia, ja se vaivaa mua tosi paljon koska useesti kyseessä on ihminen jonka kanssa ihan oikeasti haluaisin olla ystäviä, mutta sit joku asia rupeaa ärsyttämään mua, ja kohta en näekään ihmisessä mitään muuta kuin ärsyttäviä piirteitä ja haluan katkaista välit. Oikeasti vihaan tätä itsessäni niin paljon, tahtoisin ymmärtää tätä enemmän, jotta oppisin ehkä käyttäytymään toisin.

Helppo se on täällä haukkua rajatilapersoonia kun ei ole päivääkään itse kokenut miten kamalaa elämää se useimmiten on. Häiriöstä kärsii itse rajatilainen kaikista eniten. Ihmisten tyhmyys taas tulee täälläkin esille, ei tiedetä oikeasti kyseisestä häiriöstä mitään ja esitetään karikatyyri versioita jostain murhaajasta. Menkää ja lukekaa muutama kirja asiasta ja tulkaa sen jälkeen pätemään, vaikka luulempa että normaali ihminen sen jälkeen ei hauku rajatilshäiriöistä vaan on enemmänkin empaattinen. Rajatilaa ei kukaan ole itselleen valinnut.

Sain itse rajatilapersoonallisuus diagnoosin viime keväänä. Minulla on hyvä koulutus mutta minulla tämä johtuu traumasta ja olen liian herkkä. Olen se ihminen joka auttaa muita mutta kärsii itse. Työni saattohoito osastolla jouduin jättämään kun en kestänyt nähdä tuskaa. Minulla on mies ja eläimiä, niiden läsnäolo auttaa valtavasti.

hep!

Joo tunnen yhden sellaisen, vaiken oikeestaan haluaisikaan, ainakaan olla missään tekemisissä sitten. (Sukulainen kun on)

Kun ei sitä vaan jaksa ja kykene, aina se kuitenkin jossain vaiheessa haastaa riitaa ja sen kanssa pitää sitten olla varuillaan kokoajan siksi, ei tiedä mistä tuulee milloinkin, erittäin raskas persoona joka sekaantuu kaikkien muiden asioihin kokoajan ja on aina oikeassa, ja koko maailmankaikkeus pyörii sen ja sen elämän ympärillä.

Kauhee skitsoominen ja ylireagointi asioiden suhteen, lisäksi on helevetin kovasti läheisriippuvainen. Ei varmaan kykenisi oleman yksikseen ollenkaan. 

Hankala tyyppi. Se sukulainen, joka saa riidan aikaiseksi mistä tahansa. Syyttää muita muttei näe itsessään vikaa.

Sellainen kuin mieheni sisko. Onneksi ei tarvitse usein nähdä.

En minä mutta muut.