Ei vika aina ole asiakkaassa jos terapia menee vituiksi.

Ihan yhtä hyvin syy voi olla terapeutissakin.

Kaveri luulee että se johtuu hänestä...

sairaanhoitsut leikkivät terapeuttia, kun ne eivät yllä oikean terapeutin tasolle ikinä.

Eiköhän noissa terapioissa käy juuri ne pershäiriöiset, ja aika suurella todennäköisyydellä vika on heissä eikä terapeuteissa.



Epävakaa persoonallisuus on jokaiselle terapeutille suuri haaste. Ainoa ilo on, että voi pitää sen työnä. Hirveää ajatella, että jotkut joutuvat elämään tuollaisten ihmisten kanssa. Rajatila on maailman raivostuttavin läheinen ja elämänkumppani. Aika harvoin he pystyvät näkemään vikaa itsessään, vaikka heissähän se 99%:sti on.

Ymmärrän vielä psykiatrin ja jopa psykologinkin, mutta nuo psykiatristen hoitajien "terapiat" on hippasen kyseenalaisia. Ei kai kukaan sentään leikkaussalihoitajankaan antaisi leikata itseään, vaan kirurgin?

Yleensähän noiden hoitaminen on aivan tyhjän kanssa. Vaatii todella pitkää hoitosuhdetta. Terapeutti voi vaihtua. Koetaan jälleen samat hylätyksi tulemisen tunteet. Kierre jatkuu. Yhä uudemmat ihmiset kärsivät.



Rajatilalla on taipumusta lieventyä iän myötä, joten 50-vuotiaina he saattavat ehkä osata jo käyttäytyä.

- muut katsoi kelloa tai toimi kuin päiväkodissa- antoi lapsellisia kotitehtäviä

Eiköhän noissa terapioissa käy juuri ne pershäiriöiset, ja aika suurella todennäköisyydellä vika on heissä eikä terapeuteissa. Epävakaa persoonallisuus on jokaiselle terapeutille suuri haaste. Ainoa ilo on, että voi pitää sen työnä. Hirveää ajatella, että jotkut joutuvat elämään tuollaisten ihmisten kanssa. Rajatila on maailman raivostuttavin läheinen ja elämänkumppani. Aika harvoin he pystyvät näkemään vikaa itsessään, vaikka heissähän se 99%:sti on.

Olet oikeassa.

Teidän psykoterapiassa pitäisi saada kalloonne iskostettua vain yksi asia. Ja se on, että ottakaa itseänne niskasta kiinni ja yrittäkää hallita impulssejanne.



Eli summa summarum: Kunhan ymmärrätte, että ongelmienne taustalla on lapsuuden hylkääminen, kaltoinkohtelu, vaikeat kokemukset, ja tajuatte, että aina kun meinaatte kilahtaa, niin palaatte noihin kokemuksiin.



Eli kun meinaatte kilahtaa, niin sulkekaa vaikka silmänne ja olkaa kilahtamatta. Ajan kanssa opitte, että ette voita sillä kilahtelulla mitään, ja ihmisetkin pystyvät elämään kanssanne. Todennäköisesti opitte tämän itsekin vuosikymmenten aikana.



Aika harvassa on sellaisia terapeutteja, jotka jaksaisivat vuosikaudet mielistellä teitä. Se vika on teidän käytöksessänne, ja teidän tulisi oppia näkemään nämä omat heikkoudet.



Yleensä tuota kilahtelua saa katsella vuosi kausia. Ei siinä mikään keskustelu auta, jos ei puhuta oikeista asioista eli niistä lapsuuden hylkäämisen kokemuksista. Niitä voi pohdiskella itsekin.

uuden kävelytyylin opettelu ei katkennutta jalkaa paranna.

eikö ole paskalapsuuden jälkeen täysi oikeus kilahdella ja olla vittumainen? Minusta on, eikä sitä oikeutta voi käyttäymisterapia pois viedä.

Oma psykiatrini lopetti yllättäen ja tilalle tuli nuori, selkeästi kokematon ja aloitekyvytön nainen. Jätti minut yksin moneksi viikoksi eikä älynnyt antaa uutta aikaa, piti itse olla aktiivinen vaikka ei edes ilmoittanut viime ajan peruuntumisesta! Kaiken huipuksi kuulin vähän aikaa sitten eräältä hoitajalta, että nyt tämäkin nainen lopettaa...ei ole itse kehdannut sanoa minulle vieläkään mitään, vaikka kesään mennessä onkin ulkona. Uskomatonta- epävakaiden ihmissuhteiden pitäisi olla mahd. kestäviä ja pitkäaikaisia ja nyt sitten tämä yksi idiootti ei edes kerro minulle että jään taas oman onneni nojaan?? Hävytöntä!

Ja jos raivon "pois sulkeminen" olisi niin helppoa että se tapahtuisi omasta tahdosta, luuletko että rajatila/epävakaus olisi edes tautiluokituksessa?? Raivo tulee, ottaa valtaansa ja värjää kaiken punaisella...osalta menee jopa muisti hetkeksi ja sitten löytää itsensä kuristamassa jotain ihmistä. Ei siitä opita pois pelkällä itsehillinnällä!



On muutenkin vaarallista kehoittaa epävakaita pohtimaan yksin tuntojaan lapsuuden kokemuksia myöten, sillä isolla osalla heistä ei ole tarvittavia työkaluja siihen. Jos he muistavatkin jotain traumaattista, tunteet tulevat kuin hyökyaalto ja vievät mukanaan- kun et osaa olla läsnä (ns. mindfullness-tekniikka), havannoida tunteitasi ilman tunnekuohuja tai edes suhtautua järkevästi omiin kokemuksiisi, yhdistelmä on katastrofi!



t. epävakaa

Joo, se on tietysti ikävää, että teillä on ne vaikeat lapsuuden kokemukset, mutta se ei ole niiden kanssaeläjien vika.



Epävakailla on juurikin taipumusta tuohon syyllistämiseen. Oikeasti, kaikki ei riipu aina teistä tai muistakaan ihmisistä, esim. hoitosuhteiden katkeaminen. Eivät ne ihmiset aktiivisesti ajattele teitä hylkäävänsä, vaikka te ehkä tulkitsette asian sillä tavalla.



Mitään oikotietä onneen ei ole. Psykoterapeuteista on pula, osittain siksi, että ala on todella raskas, eikä se tosiaankaan aina palkitsevaa ole. Joitain ihmisiä hoidetaan vuosikausia ilman minkäänlaisia tuloksia.