Lue keskustelun säännöt.
Kai se on vaan myönnettävä. Mulla on ongelma nimeltä syömishäiriö.
30.03.2012 |
Olen ajatellut aikaisemmin että olen ihan normaali. Tarkkailen kyllä syömisiäni ja sitten saan välillä hillittömiä ahmimiskohtauksia, mutta aina ennen olen ajatellut että ne kuuluvat elämään.
Nyt olen kuitenkin huomannut, että aina kun syön vähänkin enemmän käyn oksentamassa. Äsken mulla oli niin kamala nälkä kun en ollut koko päivänä syönyt kunnon ruokaa että vetäisin 6 siivua vaasan ruispaloja joiden päällä juustoa. Hetken kuluttua tulee morkkis olo ja menin sitten oksentamaan :/
En vaan saa rauhaa jos en käy oksentamassa ahmimisen päätteeksi. Ahdistavaa.
Lähinnä ehkä vertaistukea haen täältä tai jotain neuvoja miten muut ovat parantuneet näistä syömishäiriöistä, kun tämä on kuitenkin sellainen asia josta en pysty kellekään puhumaan, liian noloa.. :(
Kommentit (25)
Mutta tuntuu etten saa helpotusta ennen kuin olen oksentanut :/ Ja oksentamisen jälkeen on jotenkin parempi olo. Tuntuu siltä että olen ihan paska kun en osaa hillitä syömisiäni vaan täytyy aina repsahtaa ahmimaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis sekä sen, kun on vaan pakko ahmia napa täyteen ja sen olon, mikä siitä seuraa. Enkä edelleenkään tiedä, miten sitä ensimmäistä hillitsisi. Olen koittanut tyydyttää ahmimisen tarpeen hedelmillä (ja kohta huomannut ahmivani leipiä, keksejä, nakkeja, jäätelöä, mitä vaan kaapeista löytyy), lähteä lenkille (ja ahminut sen jälkeen), olla ostamatta herkkuja kaappiin (joten syönyt tavallista ruokaa liikaa). Eli jos täällä on joku toinen parantunut, myös nro 2 kuulisi mielellään kokemuksia.
Psykologia, ravitsemusterapeuttia, mahdollisesti jonkin ryhmän tukea. Terapiaa. Ahmimnen ja oksentaminen on kaikkea muuta kuin normaalia.
Ahmimnen ja oksentaminen on kaikkea muuta kuin normaalia.
Tätähän ap ei varmaan tiennytkään. Muuten vain häpeilee puhua asiasta.
Terapialle kannatus. Jostain se ahmimisen ja oksentamisen tarve kumpuaa.
itsekseni BED:istä eli ahmimishäiriöstä. Minulla siihen ei liittynyt oksentamista, vaan vain sairaalloisen ahmimisen ja paastoamiskausien vaihtelut. En oikein perustanut terapioista ja muista avuista ja kun minun tilanteeni ei ollut mitenkään hengenvaarallinen kuten joillain anorektikoilla esimerkiksi voi olla, päätin vaan itsekseni selvitellä ajatuksiani liittyen ruokaan, painoon, ulkonäkööni ja muuhunkin.
Mulla paraneminen lähti siitä että ymmärsin että minun ei tarvitse olla hoikka, ei laihduttaa lainkaan vaikka olisinkin ylipainoinen. Minun ei tarvitse olla hoikka tai kaunis kelvatakseni maailmaan. Minun ei tarvitse inhota itseäni siksi että tykkään hyvästä ruoasta eikä rangaista itseäni syömisestä paastoilla. Vuosiahan siihen aikaa meni että pääsin kokonaan ahmimisten ja detoxien kierteestä, paranemisessa tuli monen monta takapakkia. Mutta vuosikausiin en ole enää koko painosta stressannut enkä toisaalta ahminut hillittömiä määriä mitään, tai pitänyt äärimmäisyyskuureja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tästä tarinasta. Hienoa, että pääsit eroon ongelmastasi, sitten lopulta! Itsekseni minäkin olen päättänyt selvitä, mutten ole onnistunut niin hyvin kuin sinä... Minä en ainakaan saa ihan kiinni ajatuksistani, siis niistä, jotka tätä käyttäytymistä aiheuttavat.
nro 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän tuon tunteen.
Söin eilen illalla parin viinilasillisen kera kokonainen suklaalevyn ja sitten suolaisen himossa päälle purkillisen fetaa ja ison köntin savulohta. Lisäksi napostelin viinirypäleitä, persikan ja vielä sämpylän. Maha oli niin täys että oli pakko oksentaa mistä syystä koko päivän on ollut kurkku kipeä. Saan usein ahmimiskohtauksi mutta harvoin oksennan koska en halua saada rytmihäiriöitä, kurkkusyöpää tai löystynyttä ruokatorven läppää jonka jälkeen närästää ja vatsasta pääsee kamalat hajut virtaamaan suuhun ja hengitykseen.
En tiedä mikä auttaa, mulla se on kausittaista. Olen ajatellut että elämässä saa välillä nauttia koska kuollaan kuitenkin kaikki lihavana tai laihana.
En tule ikinä parantumaan tästä, joten sen puoleen en osaa auttaa, mutta tiedän mitä käyt läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahmin, mutta en pysty oksentamaan väkisin, vaikka haluaisin. Painoa, tullut 3kk 12kg...
alkamalla syödä säännöllisesti. Sellaista kamalaa nälkää, että alkaisin ahmimaan ei päässyt syntymään. Tuota ennen olin ahminut ja oksennellut useamman vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ne ei tule sinne kotiin vahtimaan mitä todellisuudessa syö ja että ei paastoa, oksenna tai liiku pakonomaisesti. On ihan harhaluuloa, että syömishäiriöinen ei tietäisi, miten oikeasti tulisi terveellisesti syödä. Usein me osataan ravintoainetaulukoita ulkoa ja ollaan luettu aiheesta eri ruokavalioita myöten. Ravintoterapeutilla käyminen saattaa joillain ainakin hetkellisesti pahentaakin ongelmaa.
Terapiasta sen sijaan luultavasti on apuakin.
os jonkun pitää oksentaa ruispalat ja juustot , on todella aika hakea ammattiapua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12 vuotta bulimiasta ja nyt 31 vuotiaana olen paremmassa kunnossa asian kanssa kuin koskaan! Tulin raskaaksi ja raskausaikana alkoi väheneen oksentelukerrat ja synnytyksen jälkeen en ole oksentanut kertaakaan!!! Eli n. puoli vuotta oksentamatta, enkä aio enää lähteä sille tielle. Se on yhtä helvettiä.
Mulla asiaan auttoi itseni hyväksyminen, asian ääneen myöntäminen, väsymys koko touhuun, psykologilla käynnit ja lihomisen pelon kohtaaminen. Niin ja ihana mies joka rakastaa minua ja meidän vauvaa. Tsemppiä paljon!
vai seurassa? Helpottaisi varmaan noita ahmimiskohtauksia, jos söisit vain seurassa ja tiettyinä ruoka-aikoina..?
Ja kiitos vain muillekin, mutta syömishäiriössä, ainakaan bulimiassa, ei ole kyse tiedon puutteesta (tiedän riskit, tiedän, ettei ole normaalia, tiedän, miten syödään terveellisesti ja tiedän, että pitäisi pitää säännölliset ruoka-ajat) vaan jostain ihan muusta! Psyykkisestä häiriöstä sitten kai. Eli varmasti hyvää tarkoittavia neuvoja, muttei mitään, mitä bulimikko ei jo valmiiksi tietäisi...
nro 2
Mä pääsin eroon 10-15 vuotta kestäneestä syömishäiriöstä, kun lopetin "terveellisesti" syömisen, ulkonäöstä välittämisen, katkaisin kaikki ihmissuhteet ja jättäydyin pois työelämästä. Enää ei ahdista eikä ole pakkoja ja velvoitteita eikä tartte näyttää tietynlaiselta muita ihmisiä varten. Teen mitä haluan ja olen sellainen kuin itse haluan. Ehkä olen seonnut lopullisesti mutta mitä väliä :)
Ja kiitos vain muillekin, mutta syömishäiriössä, ainakaan bulimiassa, ei ole kyse tiedon puutteesta (tiedän riskit, tiedän, ettei ole normaalia, tiedän, miten syödään terveellisesti ja tiedän, että pitäisi pitää säännölliset ruoka-ajat) vaan jostain ihan muusta! Psyykkisestä häiriöstä sitten kai. Eli varmasti hyvää tarkoittavia neuvoja, muttei mitään, mitä bulimikko ei jo valmiiksi tietäisi...
nro 2
On huvittavaa, että syömishäiriöisiä neuvotaan oikeanlaisissa, terveellisissä ruokailutottumuksissa jne. kun yleensä ko. sairauksista kärsivät tietävät ravinnosta lähes yhtä paljon kuin ravintoterapeutit ja muut alan aamattilaiset.:)
mutten kokemusta parantumisesta. Ainoa asia, mitä voin neuvoa, on että älä lähde sille tielle. Älä ota sitä tavaksi, lopettaminen on vaikeaa.
Nimim. jo 14 vuotta asian kanssa taistellut