mistä ujot ja hiljaiset ihmiset löytävät kumppanin?

Tuli vaan ekana mieleen, tämähän on se perinteinen suomalainen tapa. Toivon kyllä, ettei se ole käytössä enää nykyään. Pelkäsin itsekin poikia niin paljon teininä, että en uskaltanut lähikontaktiin kuin alkon voimalla.



Nykyään varmasti löytävät netistä ja mistä nyt ikinä. Ihan samalla tavalla kuin muutkin, mutta ehkä eivät ala seurustelemaan niin nuorena kuin villimmät tapaukset, mikä sinällään ei ole huono asia.

Ystäväni, tolkuttoman ujo blondi löysi itsellensä miehen Turkista. Lomaromanssi muuttui avioliitoksi ja nyt heillä on lapsikin. ;)

Tai sitten alko vie ujon ja porttiteoria pätee. Sit löytää toisia ujoja ja kärsitään yhdessä.

Minä löysin harrastuksesta. Siellä järjestettiin kimppakyytiä, ja olin katsellut yhtä miestä siinä harrastusporukassa. Hänen autoseurueeseensa sitten tungin, ja perillä kyytipaikassa aloin rupatella niitä näitä. Tuli toinen ja kolmaskin kimppakyyti, ja sitten eräällä kerralla ei kyydissä ollutkaan muita kuin minä, kun muille oli tullut este. Heti tilaisuuden tullen kysyin, että lähtisikö tuo mies kanssani yhdelle bussireissulle, kun minulla ei ollut reissukaveria enkä viitsinyt yksin mennä. Lähtihän se. Siitä on nyt 5 vuotta. Taidan mennä tuonne petiin sen viereen köllimään.

se on vain se ensimmäinen tunne, joka tulee kun tapaa uusia ihmisiä.

niillä on vain vauhti hitaampi ja ne aloittaa vanhempana kuten joku jo sanoikin.



Eli harrastuksista, tuttavapiiristä, töistä, netistä, lavatansseista. Toi viimeinen on ujoille hyvä paikka, koska siellä tanssiessa on tilaisuus jutella eri ihmisten kanssa kasvokkain. Toki koko tanssikulttuuriin tutustuminen vaatii vähän pokkaa, mutta siihen oppii nopeasti. On lavoilla oikein paljon hyvin ulospäinsuuntautuneita ihmisiäkin, mutta kuten sanottu, se on ujoille oikein hyvä tutustumispaikka.

yhden kaverini kanssa (minulla ei ollut paljon kavereita) ja ujostutti paljon, vaikka olin ottanut hieman viiniä pohjiksi. Kaveri meni jonottamaan vessaan ja jäin ypöyksin istumaan penkille. Katselin lattiaan ja toivoin kaverin pikaista palaamista. Silloin nykyinen aviomieheni tuli viereen istumaan, hän oli bongannut minut heti kun olin tullut bilepaikkaan sisään. ja odottanut sopivaa tilaisuutta jutteluun. En kehdannut edes kurkata, kuka siihen mahtoi istua. Kun en katsonut enkä sanonut mitään hetkeen, hän aloitti juttelun. Sitten vastasin mutta meni ehkä vielä viisi minuuttia, että kehtasin kurkata, minkä näköisen miehen kanssa juttelen :) Onneksi sattui hyvä mies ja päädyimme avioon asti. Omaa ansiotani kohtaaminen ei todellakaan ollut!

en tiedä olenko, olen vain hiljainen vieraiden ihmisten seurassa, enkä ole mikään maailman sosiaalisin. No ehkä se on ujoutta.



Mutta minä olen ollut niitä ensimmäisiä jolla on ollut poikaystävä. Aloitin seurustelemaan 12-vuotiaana, ja sen saman pojan kanssa olinkin lähes 16-vuotiaaksi asti, kunnes jätin hänet. 17-vuotiaana löysin nykyisen mieheni ja ollaan oltu yhdessä n.6 vuotta ja meillä on 4 vuotias lapsi.



Eli kaiken seurusteluun liittyvän olen tehnyt kaveripiirini ensimmäisenä silti.

aikamoisella tuurilla. Harrastustapahtumassa mies teki aloitteen ja pyysi minua tanssimaan. Sillä kertaa en oppinut muuta kuin miehen nimen ja kahteen vuoteen emme edes nähneet toisiamme, taisin olla silloin 16. Mutta sitten satuimme samaan harrastustapahtumaan ja minulle iski migreeni. Kaverini, joka on erittäin sosiaalinen ja impulsiivinen, laittoi tämän miehen hieromaan jalkojani :D Siitä sitten pikkuhiljaa tutustuttiin. Yhdessä ollaan oltu nyt 6 vuotta ja häät ovat ensi kesänä. Kiitokset hullulle kaverilleni :)

Minulla oli itseäni hieman sosiaalisempi lukiokaveri. Jatkoimme samaan opinahjoon, tosin eri linjoille. Kaverini tutustui samalla linjalla aloittaneeseen mieheen, joka sitten kimppalounaiden, opiskelijarientojen ja kurssien lomassa tuli minullekin tutuksi.