Miten ihmeessä te tutustutte toisiin äiteihin? Minä olen vain ilmaa muille :(

En saa ystäviä kenestäkään äideistä, tuttavia korkeintaan. Toiset tutustuvat keskenään ja ovat kavereita facessakin. Minuun ei kukaan ota kontaktia, eräällekin hyvin sosiaaliselle äidille olen kuin ilmaa, edes katseemme ei kohtaa koskaan, hän ikään kuin katsoo ohitseni, vaikka tuntuu tuntevan "kaikki" muut. :(

Olen ystävällinen, iloinen, hymyilevä mutta aika arka ihminen, mutta voiko se olla syynä siihen etten saa ystäviä??

Kyllähän tuo arkuus vaikuttaa varmasti asiaan. Tekstisi olisi voinut olla minun kirjoittamani ja olen siis myös arka tai ainakin arka ottamaan itse kontaktia muihin, joten jään yksin:(

jossai äiti-lapsi piireissä ?? sellaiset paikat ovat hyviä tutustumiseen. Itsekään en ole kovin moneen äitiin vielä tutustunut kun ei kavereillakaan ole vielä lapsia.

tekee mieli jättää hänet rauhaan. Niin moni on kertonut sairastavansa masennusta, paniikkihäiriötä tai kokevansa olonsa tukalaksi ihmisseurassa, joten ei välttämättä ole helppo lähteä tuppautumaan seuraan, jos toinen ei ota mitään kontaktia. Mene sekaan vain, siitä se lähtee. Juttele niitä näitä, kommentoi vaikka toisesta päästä huonetta, tarjoa pastilleja, kehu toisen lapsen vaatteita, ihan mitä vaan. On oikeasti tosi vaikea ottaa mukaan sellainen, joka tulee kerta toisensa jälkeen perhekerhoon istumaan nurkkaan ja puhua pukahtaa keskimäärin kolme sanaa koko kerhon aikana. Ei tee mieli mennä säikyttelemään...

En saa ystäviä kenestäkään äideistä, tuttavia korkeintaan. Toiset tutustuvat keskenään ja ovat kavereita facessakin. Minuun ei kukaan ota kontaktia, eräällekin hyvin sosiaaliselle äidille olen kuin ilmaa, edes katseemme ei kohtaa koskaan, hän ikään kuin katsoo ohitseni, vaikka tuntuu tuntevan "kaikki" muut. :(

Olen ystävällinen, iloinen, hymyilevä mutta aika arka ihminen, mutta voiko se olla syynä siihen etten saa ystäviä??

Minulla täysin samanlainen tunne =( Mutta olen jo oppinut hyväksymään sen, enkä yritä enää haalia kavereita väkisin... Itselläni vajaan vuoden ikäinen vauva ja usein tuntuu, että olisi vaan kiva olla läheinen jonkun toisenkin perheellisen kanssa... Mutta kyllä kait elämä menee eteenpäin kotihiirenäkin...

kyselee myös seuraa kaipaava mamma.

Pohjois-Pohjanmaalla.

Sitten kun avaan suuni ja minulla on asiaa, niin yhtäkkiä kaikki vaan tuijottavat :(

Ihan kuin mulla olisi leima otsassa, että minuun ei kannata tutustua! Olen jo alkanut epäillä, että pidetäänkö minua jotenkin omituisena tai jotain??

Olen yrittänyt saada ystäviä, olen avulias, olen tarjonnut esim lastenhoitoapua ym toisille oma-aloitteisesti, mutta silti en kelpaa "piireihin". Eräs äiti, jota rohkenin pyytää facebookissa kaveriksi, kesti kauan ennen kuin hän pyyntöni hyväksyi, vaikka käy facebookissa päivittäin, itse asiassa face lienee jatkuvasti hänellä auki :(

ap

ja mietteet samanlaiset kuin ap:lla..

Itse olen tosi puhelias ja vasta hiljattain tajusin, että eräs arka tuttavani ei olejkkan leuhka, vaan arka. Tai siis ujo. Itse olen saanut sellaisen kotikasvatuksen, että jutella pitää! Tavallaan ymmärrän sinua, mutta en oikein osaa autta. Hali!!!

ja mietteet samanlaiset kuin ap:lla..

minkäikäinen lapsi sulla on? Asun Tampereen vieressä ja mulla 1v lapsi! :)

Olen itse kulkenut vuosia lasten kanssa kerhoissa,puistoissa ja muualla. Ja kun sitä kautta äitikavereita on saanut paljonkin, usein sitä hakeutuu niiden tuttujen seuraan. Minulla ainakin on tilanne, että monia näitä tuttuja en näe kuin siellä kerhossa,silloin haluan jutella jo tuttujen kanssa. Silloin tuntemattomien kanssa juttelut jää pakostakin vähemmälle.

Mutta silloin kun itse aloitin kerhoissa käymisen lasten kanssa, muistan hyvin nuo samat tunteet. Kukaan ei tuntunut haluavan jutella kanssasi, kaikilla oli omat tutut jutut ja kaverit. Vaikka itsekään en mitenkään kovin rohkea ole, menin vain juttuun mukaan. Etsin ehkä saman ikäisten lasten äitejä ja kyselin heidän lapsestaan ja kerroin omastani.Tai hakeuduin sen äidin juttusille jonka lapsen kanssa omani leikki. Siitä se ajan myötä lähti ja sain paljon uusia äitikavereita. Niin ja tuohon ystävä asiaan mistä mainitsit... Ainakin omalla kohdallani, näiden 8 vuoden aikana olen solminut ehkä pari ystävyyssuhdetta. Olen toki monen kaveri facessa, mutta ei se ystävyyttä tarkoita.

Mene rohkeasti mukaan keskuteluun, kyllä äidit aina yhteistä puhumista löytävät. Joidenkin kanssa sitä saattaa päätyä lopulta vaikka ystäväksikin, kun kaikki loksahtavat paikoilleen :)

ja mietteet samanlaiset kuin ap:lla..

minkäikäinen lapsi sulla on? Asun Tampereen vieressä ja mulla 1v lapsi! :)

Ja asustelen täällä tampereen vähän syrjäisemmässä lähiössä:) Asutko kuinka kaukana tampereesta?

ja mietteet samanlaiset kuin ap:lla..

minkäikäinen lapsi sulla on? Asun Tampereen vieressä ja mulla 1v lapsi! :)

Ja asustelen täällä tampereen vähän syrjäisemmässä lähiössä:) Asutko kuinka kaukana tampereesta?

Onhan tästä matkaa treelle, mutta kuitenkin aika lähellä. :) kesääkin jo mietin, että olis kiva keskustaan pyöräillä. Asutko länsi-tampereella?

Samaan tapaan kun treffimaailmassa: liiallinen innokuus/epätoivo saa pakenemaan.



Jos tapaa miehen ohimennen vaikka baarissa (tai äidin leikkipuistossa) ja tämä alkaa heti soittelemaan ja laittamaan perään viestejä kuinka rakastaa (tarjoaa aktiivisesti apuaan lasten hoidossa, tulee melkein iholle kiinni ja katsoo koiran silmin että haluaa sanoa jotain, hyvä ettei viittaa kädellä puheenvuoroa) ja pommitaa ruusulähetyksin (kantaa leikkipuistoon helemiä/pullaa tarjolle) jne. niin se pelottaa.



Kannattaa olla ystäväälinen mutta asteen verran viileä. Yleensä ihminen haluaa tutustua sellaiseen ihmiseen joka on vähän "salaperäinen", sellainen ettei tyrkytä epätoivoisena seuraansa vaan on cool omassa rauhassaankin.

ainakaan mene yhteen Pohjois-Pohjanmaan äiti-lapsi kerhoon. Sieltä vasta nyreitä katseita saa eikä varmasti edes tervehditä takaisin.

eli juuri mun tuurilla ihan toisella puolella:D

ja mietteet samanlaiset kuin ap:lla..

minkäikäinen lapsi sulla on? Asun Tampereen vieressä ja mulla 1v lapsi! :)

Ja asustelen täällä tampereen vähän syrjäisemmässä lähiössä:) Asutko kuinka kaukana tampereesta?

Onhan tästä matkaa treelle, mutta kuitenkin aika lähellä. :) kesääkin jo mietin, että olis kiva keskustaan pyöräillä. Asutko länsi-tampereella?

Mutta itä, etelä aika kaukanahan ne. :D Varsinkin kun ei ole autoa käytössä päivisin...lenkki ym seura olisi niin tervetullutta!

Minuun ei kukaan ota kontaktia, eräällekin hyvin sosiaaliselle äidille olen kuin ilmaa, edes katseemme ei kohtaa koskaan, hän ikään kuin katsoo ohitseni, vaikka tuntuu tuntevan "kaikki" muut. :(

Kuvailemasi henkilö ei kuulosta "sosiaaliselta" merkityksessä "sosiaalisesti lahjakas", jos hän kerran ei ota sinuun kontaktia. Kuulostaa siltä, että hän on kylläkin puhelias ja ulospäinsuuntautunut, mutta samalla itsekeskeinen. Olet varmasti itse sosiaalisesti herkempi, ja sellaisilla voi olla vaikeuksia tutustua ihmisiin nykyajan pinnallisen menon keskellä. Kun ajallasi löydät ystäviä niin ne todennäköisesti sitten ovatkin sitä parempia ystävyyssuhteita. Toivotan sinulle kärsivällisyyttä ja luottavaista mieltä aitoihin tutustumisiin.

t. ei äiti vaan yksi mies joka tunnisti kertomuksestasi omia piirteitään

Eli ei siis kavereita minulle =(

Olen varmaan outo, mutta minä en koe ollenkaan häiritseväksi, ettei minulla ole runsaasti äitikavereita. Olen aina ollut sellainen, että minulla on muutamia lähimpiä ystäviä, joihin pidän yhteyttä ja esim. töissä sosiaaliset suhteet. Kun vaihdan esim. työpaikkaa, niin valitettavasti ne vanhat työkaverit jäävät, vaikka tarkoituksenani ei se olekaan. Elämä on vaan jotenkin niin kiireistä. Ihmiset pitävät minua sosiaalisena, eikä minun ole vaikea esim. töissä saada uusia ystäviä. Olen se, jolle ihmiset tulevat avautumaan huolistaan.



Ehkä kuitenkin olen jotenkin hieman ujokin tapaamaan täysin tuntemattomia. Töissä tutustuminen on helppoa, kun se tulee luontevasti päivittäisen kanssakäymisen kylkiäisenä.



Ja kuten sanottua, en edes kauheasti kaipaa äitikavereita. Nyt kun olen vajaan vuoden äippälomalla, niin suuri osa ajasta arkena menee ihan lapsen kanssa oleiluun ja vauvajumppiin. Muuten arkena vaunulenkkeillään (se on ihan kivaa vauvan kanssa kahdenkin), hoidetaan asioita kaupungilla tms. Näen viikoittain äitiäni ja joudun käymään lääkärissä aika usein. Viikonloppuna riittää mieheni seura tai ystäväpariskunnan. Lisäksi minulla on 4-5 vanhaa, hyvää ystävää, joilla on myös pienet lapset. Heihin haluaisin pitää enemmän yhteyttä, mutta valitettavasti asumme toisella puolella kaupunkia ja esim. tänä talvena kavereiden lapset ovat sairastelleet vuoron perään. Soitellaan siis enemmänkin.



Olen jo lapsena ollut helposti yksin viihtyvä (kävin kielikoulua toisella puolella kaupunkia ja siksi koulukavereitakaan ei joka päivä nähnyt vapaalla). Olin pitkään sinkkuna ja silloin mm. reissailin yksikseni. Olen siis oppinut tekemään asioita yksinkin. Lisäksi työni on ollut niin sosiaalista ja hektistä, että nyt on kivaa vähän rauhoittua. En näe mitään tarvetta mennä vaikkapa perhekerhoon kavereiden hankkimistarkoituksessa. Olen kotona enää elokuulle asti, joten ei edes tunnu ahdistavalta. Meitä on on moneen junaan.