Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä? "ylpeys" vaatisi opiskelemaan korkealle, mutta opiskelutaitoja ei ole
30.03.2012 |
Olen aina ollut koulussa keskitason oppilas, jotenkin lukiossa taso romahti vielä eli keskiarvo oli jotain 7,6 tienoilla. Kuitenkin kirjoitin tosi hyvät paperit, kun onnistuin tsemppaamaan niihin kirjoituksiin. Sain siis 4 Eetä.
Nyt ylpeys vaatisi, että pitäisi yrittää yliopistoon ja pääsykoekirjankin hankin. Lukeminen on kuitenkin toooodella puuduttavaa! En ymmärrä sitä tieteellistä tekstiä ja jotenkin ei tuo luku-urakka muutenkaan innosta yhtään. Silti haluaisin korkeakoulutuksen :/
Toisaalta yksi ammatti, joka minua suuresti kiinnostaisi olisi ihan ammattikoulutasoinen parin vuoden koulutus. Siitä olisin kiinnostunut, mutta tosiaan valmistuisin "vain" amikseksi ja palkkakin olisi huono.
Olen jo kauan ollut työeämässä ja haluaisin vihdoin tehdä sellaista mikä oikeasti kiinnostaa. Silti jotenkin epäröin, että pitäisikö kuitenkin väkisin yrittää panostaa ja lukea sinne yliopiston pääsykokeisiin. Tiedä sitten viihtyisinkö silti siinäkään ammatissa.
Kommentit (11)
mutta pääsykoekirja usein tuntuu oudon tieteelliseltä akateemisen maailman ulkopuolelta tulevalle. Sitä ei välttämättä vielä kannata säikähtää.
Yliopistossakin pärjää aika pitkälle ahkeruudella. Sinulla vaikuttaa kuitenkin olevan ihan hyvät yo-paperit. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joskus tosin kiinnostuksen puute kertoo vain siitä, ettei oikeasti tajua, mistä on kyse. TÄllöin opiskelutaidot auttavat ensin tajuamaan, mistä on kyse ja sen jälkeen siitä kiinnostuukin itsestään.
Sinuna menisin sinne ammattikouluun ja kävisin samaan aikaan jonkun kansalaiseopiston tai avoimen yliopiston opiskelutaitokursseilla. Onhan jälkimmäisistä hyötyä amiksessakin ja jos sitten sattuisi, että taitojen kasvaessa kiinnostus vaikeampii juttuihin heräisi, niin sulla olisi suuremmat mahdollisuudet selvitä opinnoista kun taidot olisi kasassa.
opiskele sitä, mitä haluat. Et voi elää elämääsi ajatellen, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat.
Mutta mitäpä sitä sinulle selittämään. Opit tämän asian sitten nelikymppisenä ja ihmettelet, miksi et oppinut aiemmin...
been there done that.
tavallaan se maisterikoulutuskin kiinnostaisi, mutta pelkään, että stressaisin ihan äärettömästi niitä opintoja.
Ja ne kestäisi 5 vuotta, kun tämä amiskoulutus olisi vain pari vuotta...
Ei kannata opiskella väkisin, ilman aitoa kiinnostusta,"ylpeydestä" tai muusta ulkoisesta syystä. Opiskele sitä mikä kiinnostaa, hanki sellainen ammatti mitä HALUAT tehdä työksesi. Toki palkkausjuttujakin kannattaa miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun näissä yliopistojutuissa on se ongelma, että en tiedä millaista se työ sitten varsinaisesti olisi! Tehtävänkuvia ei voi lainkaan tietää etukäteen.
Kun sitten taas jos opiskelen vaikkapa hoitajaksi tai kokiksi amiksessa, niin tiedän jo etukäteen suunnilleen millaista tuleva työ tulisi olemaan.
alaa, joka todella kiinnostaa! Ihan oikeesti, mitä järkeä on opiskella vain sen takia mitä muut sinusta ajattelee??
Minä nimittäin tein tuon virheen, johon sinäkin olet sortumassa. Halusin akateemisen koulutuksen, ja kyseisellä tutkinnolla ei edes työllisty tänä päivänä!!! Kumpa olisin opiskellut lähihoitajaksi, niin olisin ollut monta vuotta jo töissä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tavallaan se maisterikoulutuskin kiinnostaisi, mutta pelkään, että stressaisin ihan äärettömästi niitä opintoja. Ja ne kestäisi 5 vuotta, kun tämä amiskoulutus olisi vain pari vuotta...
ainakaan stressaamisen pelon takia jätä noita opintoja. Ei se ole niin kauhean ihmeellistä se yliopisto-opiskelu eikä vaadi mitään superlahjakkuutta tai ilmiömäisiä älynlahjoja. Minunkinlaiseni ihan tavalliset (ja jopa laiskat) ihmiset olemme suorittaneet läpi ne opinnot, kyllä niissä pärjää jos haluaa.
Tuo opiskeluaikahan on yliopistoissa useimmissa oppiaineissa joustava. Itse tein maisterintutkintoni kolmessa vuodessa, koska aloitin opinnot jo vanhempana (23-vuotiaana, jo aiemmin sairaanhoitajantutkinnon hankkineena) enkä halunnut enää yhtään kauempaa kuluttaa koulunpenkkejä kun on pakko.
olisin kiinnostunut sosiaaliopinnoista, joten palkka ei niissäkään päätä huimaisi ellei pääsisi johonkin hallinnollisiin töihin ja lieneekö niissäkään silti kovinkaan hyvää palkkaa...
Jos taas menisin amikseen alalle joka kiinnostaa, niin saisin palkkaa vielä vähemmän kuin nykyisessä työssäni, joka myös on suht pienesti palkattu ala.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun näissä yliopistojutuissa on se ongelma, että en tiedä millaista se työ sitten varsinaisesti olisi!
Monessa tiedekunnassa ja oppiaineessa sen varsin hyvin tietääkin. Esim. on aika selvää mitä lääkäri tekee tai vaikka tietojenkäsittelytieteilijä. Ja niisäkin joissa on enemmän hajontaa tehtävissä on yleensä kuitenkin jotain suuntaviivoja jonka tyyppisiin tehtäviin koulutuksen käyneet ihmiset päätyvät. Niiden sisällä voi myös aktiivisesti itse pyrkiä tietynlaisiin tehtäviin jotka kiinnostaa, mikä minusta on vahvuus: et ole sidottu vain yhdenlaiseen työhön vaan jos eka toimenkuva kyllästyttää, samalla koulutuksella voi tehdä erilaistakin työtä.
Jos kuitenkin tutkinto on sellainen tyyliin yleissivistävä jonka alalta on tunnetusti vaikea löytää töitä niin kannattaa kyllä tarkkaan harkita viitsiikö semmoisen alan opiskeluun käyttää aikaa ja rahaa.
voi oppia. En minäkään ole koskaan ollut mikään luku- ja koulunkäynti-ihminen vaan maisteriksi olen silti itseni lukenut, kun oli kunnianhimoa kuitenkin sen verran että halusin akateemisen koulutuksen.
Tieteellistä tekstiä ei varmaan hyvin ymmärrä kukaan vaiheessa jossa tiedeyliopistoon vasta haetaan opiskelemaan. Sitä kuitenkin oppii ymmärtämään ja myös tuottamaan opintojen aikana. Pääsykoekirjojen lukeminen myös lienee lähes aina tympeää ja tylsää, harvaa se luku-urakka innostaa. Minusta noiden syiden takia ei kannata jättää akateemisia opintoja väliin jos oikeasti haluat sille alalle jonne haet, vaan sisulla vaan puristaa väkisin ne pääsykokeet läpi.
Toisaalta jos oikeasti haluat sen ammattikouluammatin mutta vain joku ylpeys ja "sit mä olisin vain amis" asenteet hidastaa niin ehkä kannattaisi kuitenkin mieluummin mennä sinne amikseen, ei meinaan välttämättä riitä motivaatio yliopisto-opintoihin jos päämotiivi on pelkkä akateemisen tutkinnon halu, eikä kiinnostus siihen alaan.