Täysin kestämätön ajatus, että

vaikka tietysti kaikki me tiedämme, että jokainen kuolee ennemmin tai myöhemmin. Kuitenkin joku noin turha, aivan täysin vältettävissä (jos vaan etukäteen tietäisi) oleva onnettomuus on kyllä erityisen viiltävä tapa mennä. Voin vain kuvitella sitä jossittelun määrää tuollaisen, tai minkä tahansa onnettomuuden jälkeen. Jos hetkeä aiemmin, jos hetkeä myöhemmin, jos ei olisi lähtenyt, jos en olisi päästänyt... =(



Ei mikään sairauskaan ole kiva tapa lähteä, yleensäkin elämän loppuminen kesken on niin surullista, mutta siinä ehkä voi itsesyyllistäminen ei ole niin vahvaa. Ehkä?



On tämä niin surullista silti.

kaikelta mahdolliselta.



Kuolema on hyväksyttävä osaksi elämää.

Elä jatkossa sen mukaan.

Mulla on kestämistä jo siinä että lapsi loukkaantuu koulussa, nytkin kipsi kädessä luistelutunnin takia. Ja lasten kuudesluokkalainen serkkupoika katkaisi jalan koulun laskettelussa, sekin kipsissä kahdeksan viikkoa. Näistä onneksi paranee joten ei tietenkään hätää sinänsä.

jolloin on syytä olla tarkkana kadulla kävellessään. Katolta voi pudota jääkimpale ja osua tappavasti kalloon. Eikös näin käynyt Kuopiossa jokunen vuosi sitten? Koskaan ei voi tietää...

Jokainen meistä kuolee joku kaunis päivä, tänään, huomenna tai joskus muulloin.

Jokainen meistä kuolee joku kaunis päivä, tänään, huomenna tai joskus muulloin.

ja ei kai kellekkää voi tulla yllärinä,että täällä kuolee kaikki enenpitkää!

vaikka sitten koulumatkalla..