Mun lastani kohtaan tuntema suojelunhalu on menny ihan yli :(
Tai näin kaverini vihjaisi, että yli menee ja reilusti.
Ensin se alkoi ihan viattomasti, että kun kaikki muut synnyttäneet äidit kailotti fb:ssä että 5 min sitten heille syntyi ihana tyttö/poika, mitat ja kuva kaikki läväytettiin heti kaikkien tietoon. Minä en halunnut kertoa kenellekään meitä kohdanneesta ilosta ja onnesta, tyttömme oli niiin ihana, halusin vaan nauttia joka hetkestä ihan kolmisin kotona, minä, isä ja tyttö.
Pitkän ajan jälkeen uskaltauduin lisäämään pienen pienen kuvan minusta ja tytöstä fb:hin... ahdisti silti ajatus että kuka tahansa nyt näkee lapseni kuvan, joten poistin koko profiilin pian.
Mä en voi antaa lasta kenellekään syliin, eihän kukaan osaa pitää sitä sylissä yhtä hyvin kuin minä tai mieheni. (Terveydenhoitaja ja lääkäri toki :D ) Tai mitä lie tauteja minun pieneen pirpanaan voi tarttua kun sitä joku käpälöi. En halua vieläkään, että kukaan tulee vieraisille tölläämään lastani, vain harvat ja valitut saavat tulla vierailemaan. KLuvia ei saa ottaa, mistä tiedän missä fb:n/irc:in etusivulle ne läväytettäisiin, tai lähetettäisiin kummien kaimoille ympäri suomea.
Tää mun suojelunhalu on aivan järkyttävää, milloin tää loppuu? Tai tarviiko sen loppua ikinä? Vai pitäiskö se napanuora jo katkaista? :) Vauva nyt 1,5 kk
Kommentit (9)
Mut muilta osin voisi olla hyvä relata.
Kuuluu asiaan. hormoonit toimii niin. Helpottaa ajan kanssa...muttet siitä kokonaan koskaan pääse pois. ;) Onnea lapsesta ja hyvää jatkoa.
Mutta kyllä tuo aika kipeeltä tällä hetkellä kuulostaa. Ei ole lapselle nimittäin pidemmän päälle hyvä olla noin neuroottisen äidin hoidossa. Et varmaan halua siirtää lapsellesi tuota kaikkea kammoa?
mut kannattaa olla asian kanssa varuillaan.
Ylihuolehtiva äiti on lapselle yhtä paha kuin henkistä valkivaltaa harjoittava.
Ihan kamalimmasta ääripäästä, eräs äiti tukahdutti lapsensa niin, että lopulta lapsi tappoi itsensä 18 vuotiaana. 14 ekaa vuotta meni, että lapsi ei ollut kuin koulussa ilman äitiä. Äiti saattoi ja oli vastassa. Iltapäivätomintaan lapsi sai aikanaan mennä 7 vuotiaana, mut äiti oli sielläkin mukana. (tämä 80-luvun alussa)
Eikä tosiaakaan ole fiksua laittaa koko elämäänsä + kuvia nettiin.
perheesi ulkopuolista ei kiinnosta lapsesi hitusen vertaa, usko pois.
Mitä oikein luulet?
haluaisi ottaa kuvia paitsi isovanhemmat? En mä ainakaan ole koskaan halunnut kavereiden vauvoja valokuvailla.
Ihanaa että rakastat pientä ihmettäsi yli kaiken, niin kuuluukin olla ja lapsi on onnekas, että hänellä on kaksi noin rakastavaa vanhempaa. Kannattaa kuitenkin tosiaan pitää varansa, ettei tuo suojelunhalu jää ihan noin voimakkaana päälle. Isovanhemmilla voi olla polttava halu tutustua pieneen tulokkaaseen ja on lapselle vain hyväksi, jos elämässä on muitakin turvallisia aikuisia kuin isä ja äiti.
Lisäksi suojelet myös itseäsi, että pikku hiljaa opettelet relaamaan ja luottamaan siihen, että mitään kauheaa ei tapahdu, vaikka joku koskisi vauvaan tai osoittaisi kiinnostusta häneen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa ryömiä ja kontata - kovaa vauhtia!! - alkaa se hidas eriytyminen. Teet itsellesi palveluksen, kun ymmärrät, että sun tehtävä tässä maailmassa nyt on opastaa tuota pientä ihmistä matkalla itsenäisyyteen. Ne on tosi pieniä askelia vielä pitkään, ei se napanuora veny ja pauku vielä pitkään aikaan, mutta opettele oikeasti vähän relaamaan, saat tuolla menolla helposti itsesi ihan neuroottisiin pelkotiloihin, kun lapsi alkaa itse liikkua.
Hullultahan tuo kuulostaa, mutta eiköhän se ajan mittaan helpota. Toivottavasti.