Kertokaa ohjeet anopille millainen hänen pitää olla että miniä pitää hänestä ja kaikki toimii!

Ei puutu asioihimme, on valmis hoitamaan lapsia lyhyelläkin varoitusajalla jos vain onnistuu, ei kuitenkaan hössötä tai ole ylihuolehtivainen. Pitää aika lailla näppinsä erossa meidän asioista, on jopa etäinenkin, mutta tosi mukava. Voisin olla enemmänkin hänen kanssaan tekemisissä.



Niin ja vastoin odotuksia anoppi on joskus ollut kiihkouskovainen, nykyään ihan normi uskis, kokenut perheväkivaltaa ja ties mitä. Silti ihan mukava eipä onneksi tuputa uskoaan lapsille.

Se ei puutu meidän elämään, ei ohjaile eikä arvostele. EIkä aseta meille vaatimuksia sen enempää sihen, miten omaa elämäämme elämme kuin siihenkään, mitä hänen hyväkseen teemme. Ollaan aika usein yhteydessä, juuri siksi ettei ole pakko.

Haluan poikien äitinä tarkat ohjeet että en menetä lasten aikuistuttua kiinteää yhteyttä poikiini.

Mitäpä jos pohtisit nyt ensin sitä, miten olisit poikiesi tukena heidän aikuistumisessaan siten, että et menetä kiinteää yhteyttä heihin? Tuosta jos selviät, voit alkaa pohdiskella miten suhtautua miniöihin.

Oma anoppikokelaani pilasi välinsä poikaansa kasvattamalla tästä neuroottisen stressaajan ja ylisuorittajan sekä riitelemällä repivästi ja jatkuvasti lastensa isän kanssa asioista, joiden pitäisi aiheuttaa ristiriitoja vain keskenkasvuisille kakaroille (kumpikaan appivanhemmistani ei ole nähdäkseni kasvanut kunnolla aikuiseksi). Mieheni on vasta minuun rakastuttuaan alkanut tajuta kuviota ja päässyt osittain noista risteistään eroonkin, samoin kuin minä omistani hänen avullaan. Meidän tiimimme on siis vahva, mutta miehen välit vanhempiinsa viileät, eikä minussakaan mitään suuria kiintymyksen puuskia herää kun ajattelen mieheni lapsuutta ja seuraan appivanhempien itsekästä hetimullekaikki -elämää ja heidän keskinäistä taisteluaan.

Olisi varmasti miehelleni hyväksi käsitellä mennyttä vanhempiensa kanssa, mutta näiden ihmisten luonteen tietäen on selvää, että se vaatisi paljon aikaa ja kuluttavaa riitelyä. Siksi en erityisemmin ole miestäni siihen kannustanut; hänellä on tarpeeksi rankkaa jo muutenkin. En kuitenkaan voi ruveta äitinsä kanssa kovasti kaveeraamaan vaikka haluaisinkin, ennen kuin äidin ja pojan välit ovat läheisemmät. Mies on minulle kuitenkin se tärkein ihminen elämässä - ei hänen äitinsä.

Joten jospa huolehtisit ensisijaisesti siitä, että suhteesi poikiisi on terve ja tasapainoinen, ja että tuet heitä elämässään kuhunkin ikäkauteen sopivalla tavalla, et vaadi heiltä liikaa tai liian vähää, etkä rasita heitä liikaa omilla toiveillasi ja mielenliikkeilläsi. Jos suhteenne kantaa läheisenä ja terveenä poikiesi aikuisikään saakka, on todennäköistä että tulet automaattisesti miniöidenkin kanssa toimeen. Jos taas pojillasi on suuria asioita käsiteltävänä aikuisuuteen astuessaan, miniäksi saattaa valikoitua ihmisiä, joiden avulla ja tuella he pystyvät näitä ongelmiaan parhaiten käsittelemään. Ja jos (kuten usein on) nuo ongelmat ovat sinun aiheuttamiasi, miniät ovat todennäköisesti hyvin erilaisia kuin sinä, eikä yhteiselonnekaan silloin tule olemaan kovin läheistä ja ruusuista.

vertaa. Paras olisi kun olisi siellä missä on, eikä soittaisi tai kävisi koskaan.

Jos on, niin aika perse ämmä olet, jos ihan vaan huvin vuoksi riistät lapsiltasi mummon.

Anoppini saa olla juuri sellainen kuin on, eli aivan ihana ihminen.

Äläkä yritä ylläpitää poikiisi liian läheisiä suhteita. On ihan tervettä, normaalia ja jopa toivottavaa, että jossain vaiheessa muut naiset ajavat äidin edelle, eivätkä kerro aina kaikkea äidille tai tanssi äidin pillin mukaan.

Meillä anoppi yritti kovasti puuttua asioihin ja uteli mieheltä - ja minulta - kaikenlaista, huonoin tuloksin.

Kun ei olisi yrittänyt pitää niin kovasti kiinni, olisi itse saanut enemmän.

olla niin tyhmä, että alkaa kilpailla anoppinsa kanssa miehen huomiosta ja suosiosta? Sitä jaksan aina kyllä ihmetellä...

Älä oleta, että miniäsi tekee sinusta mummin.

t. vela

Mikään vela-miniä edes kiinnostaa. Siinähän paijailisi koiriaan kotonaan, meille ei tarvitsisi tulla.

POikani saisi käydä luonani, tai sitten paijata sitä koiraa mahon akkansa kanssa.

joka tukee, muttei tyrkytä neuvojaan eli neuvoo kysyttäessä.



Pyytää itse laspenlapsia hoitoon.



Ei puutu normaaliin elämään, pysyttelee etäällä, mutta helposti lähestyttävänä.

Äläkä yritä ylläpitää poikiisi liian läheisiä suhteita. On ihan tervettä, normaalia ja jopa toivottavaa, että jossain vaiheessa muut naiset ajavat äidin edelle, eivätkä kerro aina kaikkea äidille tai tanssi äidin pillin mukaan.

Meillä anoppi yritti kovasti puuttua asioihin ja uteli mieheltä - ja minulta - kaikenlaista, huonoin tuloksin.

Kun ei olisi yrittänyt pitää niin kovasti kiinni, olisi itse saanut enemmän.

olla niin tyhmä, että alkaa kilpailla anoppinsa kanssa miehen huomiosta ja suosiosta? Sitä jaksan aina kyllä ihmetellä...

että miksi joku nainen ottaa sellaisen miehen, jolle äiti on kaikki kaikessa? Miehelläni ja hänen äidillään ovat asialliset välit, anoppi ei puutu asioihimme vaan käyttäytyy kuin aikuinen aikuista kohtaan. En kestäisi mitään mammanpoikaa, saati sitä että pitäisi jotenkin "ymmärtää", että äiti menee aina edelle ja äiti tietää kaiken.

Eli tarkkoja ohjeita ei ole, mutta kannattaa antaa nuorten elää omaa elämäänsä ja olla taustatukena, joskaan ei itestäänselvyytenä (pätee erityisesti raha- ja lastenhoitoasioissa). Jos kemiat toimii, ei selkkauksia tule, oltiin minkä ikäisiä tahansa. Jos poikasi ovat fiksuja, kuten varmasti ovatkin ja tulevat olemaan, yhteydenpitonne ei ole yksipuolista eikä sinulla ole huolen häivää.

Mitä tarkoitat kiinteällä suhteella?

Mitä tarkoitat kiinteällä suhteella?

mitä tarkoitat kiinteällä yhteydellä?

Oma anoppi elää omien lastensa kautta. Lastenlapset on kuin söpöjä nukkeja, joita pitää ihastella. Tullaan kylään vaikka kuumeessa, jos anopille itselle sopii. Ei puhettakaan oikeasta avusta. Käydää usein ja kahvitellaan ja lisätään vaan perheen kuormaa. Muutenkin lepoaika on kortilla. Koskaan en ole saanut apua kodin tai lastenhoitoon. Mutta ymmärrän, että se ei ole oikein mahdollistakaan, ainakaan kovin helposti. Lähinnä kauhistuttaa se, että lapsia pitää tavata heidän terveytensäkin uhalla. Oma äiti ymmärtää pysyä poissa, jos on kipeä. Nämä on mielestäni asioita, jotka jokaisen järkevän aikuisen pitäisi vain tajuta. Mutta toisille lapsenlapset ovat vain itseä varten. Ei oikeasti taideta välittää niiden hyvinvoinnista.

vertaa. Paras olisi kun olisi siellä missä on, eikä soittaisi tai kävisi koskaan.

Jos on, niin aika perse ämmä olet, jos ihan vaan huvin vuoksi riistät lapsiltasi mummon.

ihanne-anoppini (jollainen omani ei ole):

-on oma itsensä

-puhuu/keskustelee suoraan asioista ilman turhia kaarteluita tai selän takana puhumista

-ei puutu lapsilukuun

-hoitaa tai kutsuu lapia kylään vain jos haluaa,itse en vaadi lapsen hoitoa

-hemmottelee lapsenlapsiaan

-on kiinnostunut koko perheestä

-kutsuu edes joskus kylään jouluksi/pääsiäiseksi/muina pyhinäkin.

-voin luottaa siihen että "huolehtii"ja rakastaa lapsia, pitää yllä suhdetta myös poikansa lapsiin jos vanhemmille käy jotakin

...ei taida olla toivoa. :)

Se on ehkä tärkein ohje. Älä yritä liikaa.

Jos miniä on tervepäinen, riittää kun olet normaali, tervepäinen ihminen. Rentoutuminen on oiva ohje. Ongelmia tulee varmaan silloin, jos jommalla kummalla on jonkinsortin ongelmia itsensä kanssa.

vertaa. Paras olisi kun olisi siellä missä on, eikä soittaisi tai kävisi koskaan.

jos kerran olet valmis muuttamaan jotakin itsestäsi heitä miellyttääksesi. Eiköhän se ole ihan henkilökemioista, tavoista ja arvoista ja sen sellaisesta kiinni, tulevatko ihmiset ylipäätään toimeen keskenään, siis muutkin kuin anopit ja miniät.

Kysy tarvitseeko miniä apuasi jossain, mutta älä missään nimessä vain mene ja ala siivota tms. Kysy, voitko hoitaa lapsia, tulisivatko lapset yökylään mummolaan, lähtisittekö yhdessä ostamaan lapsille vaatteita (siis jos on rahaa). Neuvo, jos miniä neuvoa kysyy, muuten pidä neuvot omana tietonasi. Kehu miniäsi laittamaa ruokaa, ompelemia verhoja. Kehu miniäsi vaatteita, hiuksia tms, sano häntä suloiseksi, kauniiksi ja että olet iloinen kun poikasi on saanut juuri hänet vaimokseen. Älä silti ylikehu ja jatkuvaasti, mutta joskus jotain kivaa.



Älä koskaan moiti, älä puolustele poikaasi, älä asetu poikasi ja miniäsi väliin. Kutsu poikasi perheineen syömään, tee kaikkesi että lapsenlapsesi viihtyvät luonasi; varaa kirjoja, pelejä, piirustusvälineitä, leluja. Ole lastenlastesi kanssa, kehu heitä ja kerro miten rakastat heitä.



Siinäpä jotain.