Luuletteko että läski laihtuu kun sille tuputetaan terveystietoa?

Kun jalat alkavat vipattamaan paikallaan istuessaankin kuin ADHD:lla ja kädet naputtavat levottomina, että pääsisi jo liikkumaan, niin kaloreita palaa ihan itsestään. Sitten on pakko voimistella ja lähteä lenkille. Mukavuudenhalun tilalle tulee nautinto, jonka voi saada liikunnasta ja omalle sulistolle terveellisen ruoan syömisestä. Vaaleat viljat ja sokeri vähemmälle. Riittävästi hyviä rasvoja ja proteiinia. Siitä se lähtee!

"Mullon vaan niin raskaat luut/ koko suku lihavia, on kato geeneissä tää mun lihavuus ym ym"



Kun terveellisestä syömisestä jutellaan niin kyllä sillä joidenkin (niiden fiksumpien) silmät vähän aukenee ja aiheuttaa omien tapojensa tarkastelua ja ehkä suuntaa parempaan.



Heikkoälyisemmät sitten vain suuttuvat ja kiukuttelevat kuin pikkulapset, kun ei äly muuhun riitä.

siksi lihava. t. bmi 50

Mulla on taatusti laajempi tietämys ravitsemusasioita kuin jollain keskivertoterkalla, ja saisin raivarin, jos lapsen kuullen tulisi jotain alkeellista valistusta. Mun ylipainon syyt on aivan muualla kuin tiedon puutteessa, ja niitä syitä en taatusti ruodi lapsen kuullen. Lapsi on normaalipainoinen ja siitä asiasta pidän huolen.

Kyllä minä sille aina sanon, että miksi sä syöt noin kauheasti juustoa, esimerkiksi. Tai miksi vedät ruuan päälle vielä kolme voileipää. Eli osoitan miehelle, että missä kohdin sillä tulee niitä kaloreita eniten.



Mutta eihän se mun puheille lotakuta korvaansa, pitää sitä vaan äryttävänä nalkuttamisena. Mutta oikeesti ne puheet jää sinne takaraivoon. Ja sitten kun sille sanoo joku virallisempi taho jotain, niin se herää ajattelemaan.



Viimeisimmäksi herätys tuli työterveyshuollossa, kun kolesteroli oli korkea ja hoitaja antoi jonkun syömisoppaan. Niin mies saman tien vähensi juuston syömisen ihan minimiin. Ja varmasti omasta mielestään ihan itse keksi, että juusto on yksi hänen paheitaan. Oon vielä osannut olla hiljaa siitä, että minä sen tiedon oon sinne miehen alitajuntaan syöttänyt.



Mutta mun miehen kohdalla kyse on oikeasti ihan tiedon puutteesta. Sen lapsuudenperheessä ei olla osattu opettaa eikä varsinkaan noudattaa mitään normaaleja syömisasioita. Sen lapsuudenperheestä on 3 / 5 todella ylilihavia (n. 150 kg), yksi urheilullinen ja mun mies vain lihava yli 100-kiloinen.



Siellä lapsuudenperheessä on jotenkin onnistuttu syöttämään sellainen ajatus, että ruoka loppuu, joten sitä pitää ahtaa kuin viimeistä päivää. Ja syödään mitä vain käteen saadaan. Eli ei syödä edellistä leipäpussia tyhjäksi, vaan aletaan vetää uudesta leipäpussista, jos sellainen kaappiin ilmestyy. Ei syödä edellistä metwurstipakettia tyhjäksi, vaan avataan uusi ja syödään silmät kiiluen, kun on kokonainen makkarapaketti edessä.



Minä olen nyt tässä koko avioliittomme ajan yrittänyt opettaa, että ruoka ei lopu, sitä ei napsita kaapista koko ajan ruokailujen välillä, kuusi voileipää kerralla on liikaa, pelkkä lounas ja päivällinen eivät riitä päivän aterioiksi (ei ihme, että tekee sitten mieli ahmia), ja ties mitä ihan normaaleja syömistapoja. Tietoa tuo mies nimenomaan kaipaa. Mutta tietenkään sillekään ei kelpaa tyrkytetty tieto, vaan sen pitää muka-itse oivaltaa asia.

luuviuluista, heikosta olemuksesta ym. paskaa

Lihavat naiset taas riippuvat normaalipainoisissa miehissään kiinni.