Mieltä painaa huoli lapsesta :-(

mahdollista että saisit taas yhteyden lapsen isän äitiin. Jos saisit uudestaan yhteyden ja mahdollisesti voisit mennä joskus poikasi kanssa sinne ja hän saisi ehkä nähdä isänsäkin - ja jos ei isää niin ainakin osan isänsä sukulaisista?



Toinen asia masentuneisuudesta tuli mieleen että ehkä hän voisi avautua ulkopuoliselle - tee kaikkesi jottei hän masentuisi oikein kunnolla - hän on jo sen ikäinen että voi tehdä jotain peruuttamatontakin jos sille päälle sattuu - eli apua kehiin kun hän on kerran senkin vertaa sinulle avautunut että hän on kertonut sinulle tunteistasi - se on hyvä alku, jatkakaa siitä ja katso että poikasi saa apua!

Silloin poika voisi tuntea olevansa oikeasti tärkeä myös miehellesi.

se on vaan nyt hieman hankalaa pitkän aikaa kun tulee vauva yms. Kiitos vastauksista. ap

biologisia sukulaisia?

Sen verran olen juuri 14-17 vuotiaiden parissa joutunut pyörimään, että tälläinen " kukaan ei rakasta mua" on aika yleistä heidän iässään.



Auttaisiko, jos miehesi juttelisi pojan kanssa? Eikö miehet voisi tehdä jotain kala tms reissua ihan kaksin ja siellä jutella asiat halki?

Monesti juuri se isäpuolen näyttäminen, että välittää OIKEASTI saa nuorenkin huomaamaan sen.



Olisihan se toki hyvä, jos saisit poikasi isän puoleisiin sukulaisiinkin yhteyden, mutta ongelmaksi tulee sitten, jos poikasi oikea isä ei halua nähdä, niin se voi olla aika kova kolaus pojallesi ja hänen itsetunnolleen.



Juttele poikasi kanssa ja kysy miltä hänestä tuntuisi ottaa yhteyttä isään!

jankutat tälle esikoisellesi, että hän on aina esikoinen ja vanhin ja spesiaali. Tavallaan " ykkönen" .



Sitten nämä puheet pitää vielä muistaa kun vauva on syntynyt ja antaa huomiota ja kiinnostusta isolle. Silloin viimeistään hän ne sanat uskoo.

Mielestäni poikasi kokee vaan ihan normaalia avioerolapsen tuskaa kun äiti saa uuden vauvan: sisaruskateutta, uusperhe- ajatuksia murrosiässä. Ihan normaalia. Ja varsinkin kun poika avoimesti puhuu, eikä haudo sisällään.



Itse kysyisin pojalta itseltään haluaako ottaa yhteyttä amerikansukulaisiin vai ei.

Poikasi on siinä iässä, jossa oma tausta, sukujuuret ja perimä kiinnostaa valtavasti. Tuossa iässä muodostetaan omaa pysyvää identiteettiä ja vanhempien historia ja vanhempien välinen yhteinen elämä kiinnostaa. Samalla tavalla on ihan luonnollista, että pojastasi tuntuu, että hän on " neljäs pyörä" teidän perheessänne, joka ilman poikaa olisi ydinperhe.



Adoptio voi olla yksi ratkaisu, jos miehesi suku myös " adoptoi" pojan, eli jos miehen suku osoittaa kestävällä tavalla välittämistä poikaasi kohtaan, myös sitten kun hän on aikuinen ja hänellä on omia lapsia.



Usassa käyminen on ihan varmasti oikea ratkaisu, mutta sen ei tietenkään tarvitse tapahtua juuri nyt eikä tänä vuonna, mutta miksei vaikka 18-vuotislahjaksi tai lakkiais- tai valmistujaislahjaksi, kuitenkin koko perheen voimin.



Muista ottaa ja vaatia poikasi mukaan vauvan hoitoon, vaikka se ei tuntuisikaan aina luontevalta pojan iän vuoksi.

Ainoa asia jota pidän positiivisena on että poika avautuu tunteistaan minulle eikä haudo sisällään. Meillä on aina olleet erittäin läheiset välit ja olemme onneksi kyenneet puhumaan kaikista asioista. Mutta silti tilanne hermostuttaa.



Joku tuossa sanoi että " kukaan ei rakasta minua" on tavallista tuon ikäisillä ja se ainakin vähän helpotti :-)



Tuo adoptio varmasti on todella oikea liike tässä vaiheessa, olemmehan naimisissa mieheni kanssa joten siinä ei varmaan ole mitään ongelmia.



Tuo sukulaisten etsiminen on hankalampaa ja tuskallistakin myös minulle, joka olen halunnut kääntää uuden sivun elämässäni ja unohtaa että koko miestä ikinä olikaan mutta ymmärrän että poikani takia en voi tuota elämänvaihetta koskaan unohtaa kokonaan. Joten olisin valmis sukulaisia katsomaan mutta se ei ole mahdollista varmaankaan vielä periin vuoteen.



Kiitos vielä vastauksistanne. ap

Jos miehesi tosiaan välittää pojastasi, voisi olla hyvä että he juttelevat asiasta miesten kesken. Puhelevat siis pojan isästä, mitä tunteita pojassa herättää olla " isätön" , mitä tunteita miehessäsi herättää tulla ekaa kertaa biologisesti isäksi, vaikka isähahmo onkin ollut.

Tunnistin viestistäsi pojassasi samanlaista surumielisyyttä, jota omat poikani ovat tunteneet eromme jälkeen. Heidänkin isänsä asuu ulkomailla, mutta pitää aktiivisesti yhteyttä ja pojat viettävät kesät isänsä kanssa.



Vanhemman tuska " pienen" puolesta on aito. On luonnollista että lapsi tuntee itsensä ulkopuoliseksi - tai sen puoleen kuka vaan - kun uusi jäsen syntyy perheeseen. Joissain tapauksissa jopa lapsen oma isä on tuntenut itsensä hylätyksi ja ulkopuoliseksi, kun äidin huomio onkin kokonaan uudessa tulokkaassa. Mutta voi korostaa pojalle, että on kyse HÄNEN sisaruksestaan, ei jostain ulkopuolisesta tulokkaasta, vaan samasta lihasta ja verestä.



Tilannetta sen kummemmin tuntematta olisin sitä mieltä, että annatte poikanne jatkossakin käydä asiaa läpi, mutta selkeästi tuoden esiin, että hän on ehdottomasti ja ensisijaisesti TEIDÄN poikamme. Hän voi aikanaan ottaa itse yhteyden biologiseen isäänsä, jos niin tahtoo. Hienosti olette kuitenkin tehneet, kun hän tietää oman biologisen taustansa.

Perusturva - vielä murkkuikäisellekin, ja erityisesti heille - on tärkeintä. Kun hän tietää, että hänen paikkansa on ihan lopullisesti ja peruuttamattomasti teidän luonanne - uskon, että hänen tuskansa ja surunsakin helpottavat. Tämä voi viedä aikaa ja vaatii teiltä kummaltakin vanhemmalta paljon, mutta trust me: asiat muuttuvat aina.

viisaita ratkaisuja toivotellen ja myötäeläen

Kanssasisar

Ja kiitos myös teille kaikille muille, oloni helpotti kummasti. Tunnelin päässä näkyy valoa :-)



ap

Eli vaikka poikasi eläisi ydinperheessään, hän saattaisi ruveta juuri nyt varmistelemaan vanhempiensa rakkautta. Ainakin itselläni tuossa iässä oli pahimmat konfliktit oman (biologisen) isäni kanssa, jonka kanssa sentään olin asunut koko ikäni.



Mielestäni on erittäin hyvä ja terve merkki, että poikasi tuo ajatuksensa ja tunteensa julki. Hän sanoo huolensa asemastaan ääneen, mikä tarkoittaa, että hän todellisuudessa luottaa sinuun ja teihin perheenä. Hän uskaltaa sanoa epäilyksensä ja pelkonsa ääneen ja hakee sinulta äitinä nyt sitä, että vakuutat ja taas vakuutat rakkauttasi ja kiintymystäsi häneen. Hänellä on epävarma olo tulevasta roolistaan perheessänne ja tulevasta suhteestaan mieheesi. '



Mielestäni on hyvä ennusmerkki jo se, että sinä pohdit tätä asiaa nyt ja tässä ja poikasi kanssa. Et voi poikaasi säästää ikäviltä tunteilta ja tilanteilta - kuten ei kukaan vanhempi voi lapsensa kohdalla tehdä - mutta voit osoittaa olevasi aina tukena ja tukemassa.



Vaikuttaa siltä, että olet aivan ihana äiti pojallesi!

että hän todella kuuluu perheeseen (en tarkoita ettet olisi näin tehnytkin). Tuo adoptio olisi hyvä asia ja muutenkin pojan ottaminen kaikkeen mukaan, hänen asioistaan kiinnostuminen ja osallistuminen. Tuonkin ikäinen voi olla mustasukkainen vauvasta, vaikka olisi ihan " normaali" perheessäkin. Voimia koko perheelle!

Eli korosta sitä, kuinka ihanan isoveljen tuleva pikkuinen saakaan. Mitä kaikkea isoveli voi tulokkaalle aikanaan opettaa, ja miten tärkeitä sisarussuhteet voivat olla. Ettei vauva ole vain sinun ja miehesi lapsi vaan myös hänen sisaruksensa.