Minulla on poika ja toivon päivittäin että hän olisi tyttö

Tuo ei ole normaalia.

mutta olet sairastuttanut itsesi. Ei kukaan normaali toivo lapsestaan jotain muuta kuin mitä hän on. Omalla sairastumisellasi sairastutat myös lapsesi, koska kyllä hän tietää, ettei hän riitä sinulle. Lapsiparka. Toivon, että haet pikaisesti apua ja pyydät lapsellesi esim. tukiperheen, jossa hän voisi saada normaalia kohtelua ja arvostusta. Ehkä voisit antaa lapsesi kokonaan pois, jos todella häntä rakastat. On järkyttävää elää äidin kanssa, jolle ei koskaan riitä.

ekan vuoden ajan lienee aika normaalia, että välillä tai useinkin tuntuu että lapsi on väärän lainen(ihan sukupuolesta riippumatta). Mutta sen jälkeen kannattaa kyllä keskustella asiasta, vaikka sitten neuvolassa tai perheneuvolassa! Tsemppiä!

Ei kysytty ultrassa sukupuolta vaan asia selvisi vasta synnytyksessä.



Tää on tosi kamalaa tuntea näin. Ehkä tää menee ohi. Oon varmaan vuosisadan huonoin äiti.

Jos ei tykkää poikalapsista, niin ei sitten tykkää... Pääasia kai se on, että tykkää kuitenkin lapsestaan, sukupuolettomasti.

En minäkään erityisesti pidä poikalapsista ja halusin kyllä kovasti tytön. Nyt minulla on poika ja tyttö.

Ei se varmaan rakstamisesta ole kiinni, rakstan molempia lapsia yhtä paljon. Ehkä' vain kun on itsekin ollut tyttö, tytön lapsuusaika ja tyttöjen jutut tuntuvat luontevammalta. Ehkä poika herättää vastaavia tunteita isässään...

Ole huoleti, ja ryhdy reippaasti uuteen raskauteen...

Halusit tytön mutta poika tuli.

Varmasti tulet vielä rakastamaan ja et ikinä vaihtaisi poikaasi tyttöön.

Kaverini on saanut kaksi poikaa ja sanoi suoraan ettei tee enää lapsia kun haluaisi tytön mutta jos tuleekin taas poika.

Rakastaa poikiaan todella paljon ja on maailman paras äiti heille mutta olisi halunnut myös tytön.

Kyllä kahdeksassa kuukaudessa olisi jo pitänyt rakastua omaan lapseensa niin, ettei häntä muuttaisi.

Hae apua.

ehkä haluaisin vielä yhden lapsen, mutten uskalla tehdä, jos se olisikin tyttö.



Mulla on kolme siskoa, eikä yhtään veljeä. Siksi minusta on kiva, että itsellä on poikia. Työssä ja harrastuksissa olen huomannut, että pienet tytöt mielistelee, isot on kieroja, ja tosi paljon ilkeämpiä toisilleen kuin pojat. Jos saisin tytön, rakastaisin häntä kaikesta sydämestäni ja minusta olisi kiva tehdä tyttömäisempiäkin juttuja, jos hän haluaisin, mutta poikien kanssa on yksinkertaisempaa.

Ei sitä tiedä, voiihan tuo poikasi olla vaikka transsukupuolinen vanhemmiten. Ei peli vielä ole menetetty!

alkasit syömää vaikka löhöperunoita tai jotain...

muuten menetät ihania aikoja lapsen kanssa, ja kadut sitä myöhemmin. Minä suosittelen jutteluaikaa neuvolan kautta (syytä ei tarvitse neuvolassa kertoa, eikä siitä jää merkintöjä mihinkään) jos tämä asia vaivaa sua näin paljon vaikka lapsi on jo noin vanha. On eri asia surra sitä, mitä ei saanut, kuin surra sitä, mitä on saanut. Saat aivan rauhassa surra sitä, että et saanut tyttöä, mut se ei ole aivan tervettä, että suret sitä että sinulla on ihana, terve poika.



Minulla on kaksi poikaa ja tietty surutyö on pitänyt raskausaikana tehdä. On pitänyt mielessään hyvästellä se "oikea" lapsi jonka joskus kuvittelin saavani (siis tytön) ja jolle oli nimet ja kaikki valmiina. Se täytyy käydä läpi ettei siitä tule taakkaa elämälle, mutta jossain vaiheessa siitä omasta pettymyksestä täytyy päästää irti. Täytyy vain alkaa ajatella, että tämä nyt meni näin, ja meni se minun mielestäni sitten oikein tai vähemmän oikein, niin siihen ei voi vaikuttaa.



Sinä olet nyt vielä kotona lapsen kanssa, vieläpä ensimmäisen lapsen kanssa, joten sulla voi olla suhteellisuudentaju vähän hämärtyntyt ja äitiydessä muitakin asioita, jotka eivät vastanneet odotuksiasia (sanon tämän ihan ystävällisesti). Asiat helpottuu kovasti kun pääset taas omaksi itseksesi ja elämää on kodin ulkopuolellakin. Sitä odotellessa keskity tekemään kivoja asioita lapsesi kanssa, sellaisia joissa näet kuinka ihanana muut näkevät lapsesi, ja joissa itse ymmärrät äitiyden arvon. Se opettaa sinuakin näkemään lapsesi hyvänä ja arvokkaana.

Mutta ymmärrän tunteesi.

Esikoiseni on poika ja toivoin tyttöä. Ajattelin, etten halua sellaista pojalta haisevaa peikkotukkaista poikaa.

Ällötti ajatuskin.



No tuo kundi on nyt kohta täysi-ikäinen, empaattinen nuorimies. Ihana. Helppo.



Hänellä on myös pikkusisko - aika paaaaljon nuorempi ja tällä kokemuksella voin sanoa, että kundien kanssa on helpompi tulla toimeen.



Tunnen yhden 15 vuotta pph:na toimineen naisen. Hän kertoi (ja toisti myös kollegoidensa sanomaa) että pojat ovat niiiin paljon helpompia kuin tytöt. Pph sanoo, että mennään ulos. Kundit pukevat päälle - autettuna ehkä. Mutta menevät välittömästi mutinotta. Tytöt sanovat, että en mene, en laita noita vaatteita pääle, en tiedä mitä laitan päälle, en tiedä mitä leikin ja en ainakaan leiki tuon kanssa.



Lohdutuksesi voin siis sanoa, että kundien kanssa on paaaaljon helpompaa ja suoraviivaisempaa.



Pue lapsesi hyvin, ei mitään hämiskuteita, vaan kauniita vaatteita. Kohtele häntä hyvin.

Tiedän ettei tämä ole enää normaalia ja että olen jäänyt jumiin täjän naurettavaan asiaan, kun muut äidit viimeistään saatuaan ihanan vauvan syliinsä unohtavat tuollaiset ajatukset..



Olen huomannut ystäväpiirissäni että tytön toivominen on kyllä tosi yleistä. Olen ollut erityisen herkässä tilassa aina kun kuulen että ystäbä on saanut/odottaa tyttöä ja on helpottunut siitä. Muutama vain tyttöjen äiti on myös leikkimielisesti esittänyt osanottonsa sukupuolesta ja kommentoinut kuinka rankkaa meillä tulee olemaan villin pojan kanssa. Vaikka näitä ei ole tarkoitettu loukkauksiksi ovat ne kyllä osuneet ja uponneet. Eli en tiedä näkevätkö muutkaan poikaa niin ihanana.



Turhasta valittava ap :/

kyllä kuulosta ap:n jutut normaaleilta. Poikaraukka! Ota yhteyttä neuvolapsykologiin, he ovat ammattilaisia ja kuuntelevat kyllä ja yrittävät auttaa. Lapset eivät ole tyhmiä ja huomaavat kyllä ihan äärettömän pienet vivahteetkin jos tuntevat etteivät he kelpaa sellaisina kuin ovat.



En oikeasti ymmärrä mistä kaltaisiasi tyttöjen ihannoijia tulee, en millään! Onko nyky-yhteiskunta todella niin poikavihamielinen, ettei heitä saisi syntyä (näitä kirjoituksia on melko usein täälläkin, toivottavasti marginaaliryhmät näitä kirjoittelevat).



Ja eiköhän nuo ole sukupuolesta riippumattomia temperamenttieroja esim. kuka pukee helpommin vaatteensa ja kuka ei. Onko vilkas tyttö vääränlainen tyttö? Onko rauhallinen poika vääränlainen poika?

Hyvä että tiedostat kuitenkin ongelman, ehkä voisit oikeasti käsitellä tuota tunnetta lisää, koska lapsi vaistoaa niin herkästi asiat vaikkei mitään koskaan sanottaisi ääneen. Minäkin toivoin tyttöä - niinkuin kai iso osa naisista - mutta pääsin sen pettymyksen yli jo kauan ennen lapsen syntymää. Ja kun tapasin lapsen ensi kertaa, tuntui hän jo tutulta, juuri oikealta. Olin aivan rakastunut. Olen hormonihuuruissani kirjoittanut päiväkirjaa tuolta ajalta, jota juuri luin ja siellä itkien kirjoitin kuinka Jumala osasikaan tuoda juuri tämän oikean lapsen meille kotiin ja kuinka se ja lapsi on suuri ihme. Enkä ole edes varsinaisesti uskossa vaan tavallinen tapakristitty ;) Sinun kohdallasi ehkä vaikutti se, että toivoit koko raskauden ajan että lapsi on tyttö eikä sitten ollutkaan ja asia tuli yllätyksenä ja joudut työstämään asiaa nyt kun lapsi on jo olemassa. Kehotan sinua ottamaan yhteyttä neuvolan psykologiin, jonka kanssa voisit käydä asiaa läpi. Miksi olisi niin tärkeää että lapsi on tyttö? Miksi toivot jo nyt että hän olisi jotain muuta kuin on - vauva-aikana on aivan yhdentekevää kumpaa sukupuolta lapsi on, edes ulkonäöstä ei erota.

tehdä sitä surutyötä raskausaikana, ja siksi se tuli tähän vauva-aikaan, kun kaikki on muutenkin mullin mallin. Se on tosi harmi, koska nyt sä et voi olla niin aidosti pettynyt ja vihainen kuin ois ehkä hyväksi, vaan silloin siihen tunteeseen jää junnaamaan. Kun omia tunteita ei voi koluta kunnolla läpi, niistä on vaikea päästää irti. On se ihan ymmärrettävää, etkähän sä sitä tahallasi tee. Siksi oiskin hyvä, että joku ulkopuolinen auttaisi sinua näitten tunteitten kanssa, koska ne opettavat sinulle paljon asioita itsestäsi ja käsityksestäsi maailmasta, miehistä ja naisista. Sinä olet ansainnut sen, että saat nauttia lapsestasi ja rakastaa häntä varauksettomasti, sekä lakata kantamasta syyllisyyttä tunteista joille et voi mitään.



Minä voin kertoa, että kun sain tietää lapsen olevan poika (minulle oli siis kerrottu aiemmin että tyttö on tulossa) itkin koko matkan kotiin. En halunnut koko lasta, halusin perua koko jutun. Kauppareissuilla katselin itku kurkussa rellestäviä ja meluavia poikalaumoja, joiden ainoa tarkoitus oli näemmä vain tuottaa mahdollisimman paljon hässäkkää. Mietin, että miten noidenkaan äidit voi noita rakastaa?



Minullekin sanottiin monta kertaa, että pojat on helpompia. Ei lohduttanut yhtään. En mä ole koskaan halunnut helppoa lasta, vaan tyttölapsen. Aivan sama millaisen.



Koska olin raskaana, ja tiesin että lapsi ei vahingoitu vaikka olisin kuinka vihainen vain, sain olla aivan rauhassa aivan sekaisin tästä asiasta. Ja kun lapsi syntyi, olin valmis ottamaan vastaan myös pojan. Koko prosessi olisi ollut paljon vaikeampi, jos olisin saanut tietää sukupuolen vasta synnytyssalissa.



14

Että jos sukupuolen saisi valita niin peräti 80% länsimaalaisista valitsisi tytön. Eli onneksi tämä ei ole vielä arkipäivää vaan poikia syntyy edelleen vaikka sitten pettymyksiä ovatkin.

Ja kuka ei haluaisi olla muotitietoinen?

On muotia viedä tyttö näytille tai kirjoitella blogia jossa tytöllä on aina ihanampaakin ihanaa päällä, koko talo sisustetaan keveän tyttömäisesti. Äiti ja tytär.. niin söpöä että.

... ja paskat:)



Ap. nyt pää pystyyn! Unohda kaikki kavereiden lässytykset. Mitä ylpeämmin esittelet poikaasi, mitä syvemmän ja kiinteämmän siteen luot poikaasi nostat itseäsi ja varsinkin ihanaa lastasi muiden silmissä. Pojat On ihania!



pojan äiti ja tytönkin

Minäkään en halunnut poikaa. Lykkäsin lapsen tekoa 10 vuotta, koska pelkäsin saavani pojan. Sanoin aina, että jos eka lapsi on poika, en voi tehdä enempää, koska en voi ottaa riskiä, että seuraavakin on poika.



Eka lapseni oli poika, mutta syntyi kuolleena. Jouduin siis syömään sanani, mutta samalla sain uuden mahdollisuuden. Sen jälkeen olen saanut kolme tyttöä.



Ja se, mitä joku sanoi tyttöjen vaikeudesta, ei pidä ollenkaan paikkaansa. Tyttöni ovat nyt 12-15v ja elämä heidän kanssaan on tosi helppoa (mikä ihmeen vaikea murrosikä tytöillä ????).



Toki minä olisin varmaan siitä pojastakin loppujen lopuksi tykännyt, mutta olisi varmaan jäänyt ainokaiseksi. Enkä olisi saanut tyttöjäni!

Tällä palstalla päivittäin harmitellaan poikien olemassaoloa ja haaveillaan prinsessoista. Suomi tarttisi "hehkuta poikia"-kampanjan!