Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi äitini ei koskaan kehu minua?
13.12.2011 |
Huomasin tänään, että äidilleni on jotenkin ihmeellisellä tavalla todella vaikeaa kehua tai rohkaista minua. Olen jo yli 30 vuotias, joten en ehkä ole enää niin riippuvainen vanhempieni kehuista, mutta jäin vain ihmettelemään.
Esim. kun totesin, että olin saanut hyvän arvosanan eräästä työstäni, niin äitini sanoi vain, että niin.
Miksi ei voinut sanoa edes vaikka, että hyvä tms?
Mistä tämä johtuu? Minua on jotenkin systemaattisesti lapsesta asti kasvatettu vähättelemään itseäni ja ajattelemaan, että olen jollakin tavalla huono. Miksi ihmeessä?
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole koskaan kehunut. Eikä kyllä ketään muutakaan kehu.
minunkaan aitini. Eika kehu lapsianikaan, eika heidan saavutuksiaan tai edistysta. En tieda miksi. Minuakin se vaivaa.
Onko se semmosta vanhaa suomalaista mentaliteettia etta ylpistyy pian jos kehuu? Varmaankin, vaikka ei aitini olekaan vanha.
Suosittelen kirjaa: "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? Kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä (Karyl McBride)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se pitää jo tuosta tajuta
Ihan diipadaapaa koko kommentti.
ei saa kehua ettei toinen ylpisty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei lasta voi kehua ja kannustaa, ettei tule ylpeäksi... Itsensä ja muiden vähättely on niin perisuomalaista
Ettei ylpistyisi, sanoi. Suomalaiset on aika synkkää porukkaa. Pääasia yleensä että kenelläkään ei saa olla kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun omia lapsiani kehun ihan surutta ja pyyteettömästi.
ap
Oli sitten opettaja tai joku tuttu tai kuka lie joka jotain positiivista musta sanoi, vaikka nyt ihan tällainen peruskohteliaisuus vuosia edellisen tapaamisen jälkeen kuin "kylläpäs näytät hyvältä" tai "susta tuli sitten hieno nainen", niin eiköhän äitini vastaa aina näihin, että "nooooh, enpä nyt tiedä" tai "no miten kukin". Öh. Olisko koskaan sanonut mulle mitään kehuksi laskettavaa itsekään, ei kyllä nyt tule mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun lapsuudenystävän menestystä ja muiden lapsiensa(mun sisarusten) elämää. en tykkää.Ikinä ei kehu mua.
muille kyllä.
Eli esim. opiskeluaikaan halusi aina nähdä välitodistuksia vai mitä ne oli, missä oli suoritettujen opintoviikkojen määrä ja arvostelut, ja vähätteli aina kaikkea vaikka edistyin tosi nopeasti ja pärjäsin. Kuulin sitten että muille kehuskeli. Huippu oli, kun valmistumispapereita katsoi, niin näki vain ne kolmoset "mitä nää on täällä!Etkö parempaan pystynyt" kun huomautin et on siellä 4 ja 5 myös, ei mitään kommenttia. Sitten oli jälkeenpäin kehuskellut kaikille tutuille, miten hänellä on fiksu tyttö kun valmistui nopeammin kuin muut ja todistus täynnä vitosia...
Näitä esimerkkejä riittäis muultakin saralta, mutta tää oli räikein vähättely..koskaan en kelvannut, paitsi sitten kun oli muille kehuskelun aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei pitänyt heitä pikkulapsena koskaan sylissä, kun pelkäsi että tottuvat ja tulevat riippakiviksi.
Toisella on kehitysviivästymä lapsuuden ympäristöstä johtuen, toinen narkkaa asunnottomana. :'(
aiemmin kasvatettiin niin. Pelättiin että kehu ylpistää.
Meillä ihan sama juttu. Kieltämättä sitä olisi joskus halunnut saada edes hyväksyvän katseen tms, mutta ei.
ettei lapsia kehuta etteivät nämä ylpistyisi. Oma äitini on ihan samanlainen. Muistan kun lapsena joku kehui pianonsoittoani koulun juhlissa äidilleni ja tämä vaan sanoi, että kyllä enemmän pitäisi harjoitella. Häissäni joku kehaisi, että kyllä oli kaunis morsian, mutta äitini alkoi heti moittia huonoa ryhtiäni tälle kehujalle.
Lapsena jutut haittasi, mutta aikuisena ei enää, kun ymmärrän että joku selitys tällaisellekin käytökselle.
Sisarusparvemme on menestynyt opiskelu- ja työrintamalla. Kerran äiti pohdiskeli kun ei voi kellekään kehua asialla etteivät ihmiset luule häntä ylpeäksi. Sanoin, että kehu kaikille vaan, kukas muu lapsiasi kehuisi kuin sinä, se on äidin tehtävä! En tiedä vaikuttiko mitenkään ajattelumalliinsa.
Luin myös tuon kirjan jo useaankertaan . Oma äitini on narsisti ja kilpaillut kanssani lapsesta asti. Aina kin ' kehuu' voi olla varma että jotain on taka-ajatuksena. Olen körsinyt pahoista henkisistä vaikeuksista lapsesta asti. Aikuisena tuliseinä vastaan kun voimat ei riittäneet. Psykoterapian ja mm. Tuon kirjan avulla olen päässyt tasapainoisempaan ja onnellisempaan elämään. Voin tuntea ja iloita. Kuin raskas reppu olisi tippunut tai kevät tullut pitkän synkän talven jälkeen. En olisi uskonut...muutkin asiat ovat lutviutuneet tämän asian selkiydyttyä. Siihen on tarvittu halua, uskoa ja monta,kulutettua tuntia terapeutin tuolilla. Its worth it.
Syitä voivat olla ainakin nämä:
- Äitisi on ns. vanhan kansan ihminen, jonka mielestä kissa kiitoksella elää
- Hän pelkää, että lapsi ylpistyy liikaa kehuista
Alue: Aihe vapaa
siinä se syy on.