Onko sulla ja miehelläsi samanlaiset vai hyvin erilaiset lapsuudenkodit?
Kommentit (24)
sisaruksia. Joitakin sanomisia on tullut lähinnä anopin osalta minulle kultalusikka sussa syntyneelle..
samaa oli se, että oli ydinperhe ja yksi sisarus. Ja että oli vahva isä ja myötäilevä äiti.
Juu, sama jatkui meidän perheessä.
Hyvin erilaiset, mieheni ja äitini lapsuus on ollut samanlaista elämäntavaltaan (maatalous, raha). Itse elänyt kaupunkilaisempaa ja varakkaampaa lapsuutta.
Arvot on samantapaiset -> ei sanomisia.
Meillä on hyvin erilaiset lapsuudenkodit. Puolisoni on alkoholistiperheestä, turvattomista oloista, suvusta jossa ei olla perinteisesti juuri kouluja käyty.
Minä olen porvarillisesta insinööriperheestä ja varsinkin isän puolen suvussa on poliitikkoja ja virkamiehiä ja isänmaallista ja uskonnollista henkeä.
Ymmärrämme toisissamme nämä erilaiset lähtökohdat, mutta kyllä molemmat näkevät omat pinttyneet tapansa niinä oikeina ja hyvinä. Minusta kotona pitää olla siistiä, puolison mielestä ei tarvitse. Minusta on kohteliasta ja kerta kaikkiaan vain oikein pukeutua tilanteen mukaan, puolison mielestä sellainen on ihme teeskentelyä johon hän ei lähde mukaan, vaan samoissa verkkareissa mennään tilanteeseen kuin tilanteeseen tai sitten ei mennä ollenkaan. Semmoista.
Niin, ja minusta kohtuullinen alkoholinkäyttö on elämän pieniä iloja, puolison mielestä täysin turhaa ja vaarallistakin.
...että yhteistäkin on: molemmilla äidit olleet lopulta yksinhuoltajia ja tulot jossain vaiheessa pienet meidänkin perheessämme. Ja molemmat olemme omia polkujamme päätyneet samanlaiseen yleiseen arvomaailmaan, hän kauas sukunsa "politiikka ei kiinnosta" -asenteista ja minä kauas sukuni "koti, uskonto ja isänmaa" -asenteista.
Meillä köyhä yksinhuoltajaperhe, miehellä rikas koti. Meillä kova kuri, miehellä ei mitään kuria. Ollaan luonteeltamme samanlaisia, eikä meillä ole keskenämme ollut koskaan mitään sanomista eikä suuria erimielisyyksiä.
Rahaa loputtomasti, alkoholismia, henkistä väkivaltaa ja rikollisuutta. Miehen suvussa silmitöntä jokapäiväistä fyysistä väkivaltaa, myös mieheen kohdistunutta. Omassa perheessäni vaan kaksi veljeäni yritti tappaa isäni. Ja minut ja pikkuveljeni myös yritti tappaa sama isoveli, joka kuoli kokaiinin yliannostukseen aikuisena.
Mies 37 v ja Nainen 34 v
Jo lapsena totuin siihen, että naiset tekevät, mitä haluavat ja miehet voivat tehdä töitä ympäri vuorokauden. En siis ole koskaan tajunnut kitinää perheen yhteisestä ajasta tai sitä tapaa, että lauantaina koko perhe lähtee yhdessä ostoksille. Ei todellakaan ole minun juttuni :-)
Jo lapsena totuin siihen, että naiset tekevät, mitä haluavat ja miehet voivat tehdä töitä ympäri vuorokauden. En siis ole koskaan tajunnut kitinää perheen yhteisestä ajasta tai sitä tapaa, että lauantaina koko perhe lähtee yhdessä ostoksille. Ei todellakaan ole minun juttuni :-)
Vaikka olemme syntyneet ihan eri puolilla Eurooppaa :) Eli ei ole tullut senkään vuoksi kulttuurieroja huomattua.
Mies rikkinäisestä, akateemisesta yrittäjätaustaisesta perheestä. Minä isosta ydinperheestä jossa duunarivanhemmat. Kummassakin puolensa, mutta voin sanoa, että kyllä nämä erilaiset taustat näkyvät toimintamalleissamme joka ikinen päivä.
koti, rauhallinen kasvatus (ei huutoa, ei väkivaltaa), vanhemmat eivät käyttäneet alkoholia, matkustettiin paljon, pidettiin huoli että käyn kouluni kunnialla loppuun (vanhemmat tukivat minua taloudellisesti vielä aikuisenakin), koti oli siisti ja sisustettu, ihmisiä opetettiin kohtelemaan hyvin ja olemaan itsekin kohtelias.
Miehen lapsuudenkodissa työttömyyttä, huumeongelmia, alkoholin kanssa loputonta läträämistä, ulosottovelkoja, kiroilua, ei opeteta toisten huomioon ottamista, vuokra-asunto, sisustusta ei ole vaan on ostettu mitä halvalla saa siis ihan sikin sokin kaikenlaista jne.
Tässä muutamia eroja näin alkuun. Ongelmia on ollut puolin ja toisin.
Kummankin lapsuudenperheet ovat olleet keskituloisia, kummallakin sama määrä sisaruksia, kumpikin asunut 70-luvun omakotitalossa, kummallakin ollut sama määrä lemmikkejä ja samantyyppisiä harrastuksia.
Silti olemme erilaisia kuin "yö ja päivä" ja alkuun moni ihmettelikin suhdettame.
Onnellista ja tasapainoista avioliittoa kuitenkin takana jo 15 vuotta.
Ei ole tullut sanomista. Erilaisuus on rikkautta meidän molempien mielestä. Mieheni on kansainvälisestä suvusta, itse olen pienviljelijäperheestä.
Haja-asutusalueella kasvettu kumpikin - ja niin eletään nytkin.
Minä vanhasta perinteikkäästä maalaistalosta, mies syntyjään evakon ja paikallisen neitosen rakkauslapsi, tosin sittemmin alkoholismi ynnä muut aikeudet johtivat siihen että mies kasvoi sijaisperheessä, edelleen maaseudun haja-asutusalueella.
Minun lapsuuskodissani talo oli yli kaiken; ihmistenkin. Koko lapsuus kului niitä valtavia raameja ruokkiessa. Ihmisen arvo mitattiin hänen kyvyssään tehdä työtä, aikuiselätti se joka ei työhön kyennyt. Lapset nousivat arvoon vasta kun tarttuivat talikkoon ja hankoon.
Miehen kasvattanut perhe toimi hyvin toisin, heille jokainen ihminen oli tärkeä ja jokainen omalla tavallaan arvokas. Heille perhe oli kaikki kaikessa, talo vain paikka jossa perheen oli hyvä olla - ja siksi he panostivat kaiken kotiin ja toisiinsa. Paikka kukoisti, meidän ränsistyi.
Ja nyt meillä on koti ja perhe yhdessä. Perhe on meille kaikki kaikessa eli olen omaksunut heidän perheensä arvot. Ei tarvinnut kävellä vanhempieni ylitse, sillä isä kuoli ja äiti mukautuu. Meillä on ihana koti ja loistava perhe. Ihanaa!
Mies on afrikkalaisesta muslimiperheestä, lapsena ollut köyhä, sisaruksia kymmenkunta. Minä hyvätuloisen tavallisen suomalaisperheen toinen lapsi. Miehellä on ollut kaikenlaista uskontoon ja kulttuuriin liittyvää, siis että asiat pitää tehdä oikein ja hänen tavallaan, minä sitten taas olen opettanut, että itseasiassa nykyaikainen lääketiede sanoo näin tms. Periaatteessa tavoitteet ja arvot ovat kuitenkin olleet aina melko samanlaiset.
Mieheni on köyhän yh-äidin muksu, minä varakkaiden duunareiden tyttö. Mies on viettänyt lapsuutensa asuntoloissa, huonomaineisilla alueilla lähiöhelveteissä jne. kun taas minä olen saanut elää suojattua elämää mukavalla okt-alueella koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Minulla ei ollut koskaan rahasta pulaa, miehellä ei ollut yhtäkään maksullista harrastusta koska kaikki rahat menivät ruokaan. Jos mies keräsi pulloja, äiti vaati antamaan puolet rahoista hänelle. Aika rankkaa.
Tuo lapsuus on näkynyt nyt aikuisiällä niin, ettei mies osaa tänäkään päivänä käsitellä rahaa. Onneksi myöntää tämän itsekin ja antaa minun hoitaa raha-asiat kuten parhaaksi näen. Annan miehelle joka kuukausi pari sataa euroa käyttörahaa ja se hupenee usein alle viikossa turhuuksiin. En nalkuta tästä.
Nyt joulun alla taustamme näkyvät juhlan valmisteluissa; mies ei ymmärrä miksi laitan paikat kauniiksi, koristeita, soitan tunnelmamusiikkia...hänelle riittäisi kuusi. Lahjoja on vaikea ostaa, koska miehellä nousee pintaan lapsuuden häpeä ja muistot rahanpuutteesta, hän ei tahdo pyytää mitään vaikka salaa haaveilisikin jostain kohtuullisesta. Eipä toisaalta osaa ostaa muillekaan mitään, minä en ole saanut mitään järkevää yhtenäkään jouluna.
Isillä sama työnantaja. Äidit kouluttamattomia, satunnaisesti jossain töissä.
Isille maistunut alkoholi.
Nykyään hyvin erilaiset. Miehelle vanhemmat eronneet. Molemmille maistuu alkoholi edelleen aika paljon.
Minulla isä alkoholisti, mennyt mm. terveys sen takia. Äiti ei juo ja kärsii mielenterveysongelmista, suureksi osaksi isäni takia, joutunut useasti psykiatriseen sairaalaan hoitoon.
Miehen vanhemmat siis ihan "tavallisia", mutta minun moniongelmaisia.
Meillä on mieheni kanssa ihan erilaiset tavat olla vanhempia kuin kummankaan lapsuuden kodissa.
Kumpikaan ei kaipaa lapsuuden kodin tavoista mitään.
aika erilaiset. Miehen isa on erittain dominoiva, minun kodissani se oli aiti. Miehen aiti on "perinteinen nainen" eli uhrasi tyouransa perheelle (on kuitenkin koulutettu), laittaa yksin ruuan, hoitaa kodin, hoisi aikoinaan lapset jne. Miehen isaa ei noissa kuvioissa ole juuri nakynyt, teki uraa yliopistomaailmassa. Minun kotonani molemmat vanhemmat tekivat samaa tyota (hekin ovat yliopistokoulutettuja) keskenaan ja olivat aika tasa-arvoisia kotitoissa, isani laittoi ruuan ja aitini siivosi. Miehen vanhemmat ovat arvoiltaan konservatiivisia ja poliittisella kentalla oikealla, minun vanhempani ovat vasemmistolaisia. Onhan noita eroja, ja kylla, on tullut aiheesta riitaa, seka minun etta miehen valilla, etta minun ja appivanhempieni valilla. Toisaalta onhan niita yhteneviakin piirteita, eli molemmilla puolilla ollaan koulutettua keskiluokkaa, ja itseasiassa ne erot nakyvat lahinna arvomaailmassa.
heillä toinen vanhemmista hullujen huoneella asiakkaana, meillä työntekijänä. Puoliso ei vain ekrtonut tästä pienestä erosta ennen kuin oli liian myöhäistä...