Minkä ikäisen nuoren voi ottaa 2,5-vuotiaalle "lapsenlikaksi"?
Mielipiteitä kaivataan.
Ja perusteluja näkemyksille myös, kiitos.
Hoidettava 2,5-vuotias on ihan perusterve, rauhallinen, puhelias puuhailija eli tavallinen ikäisekseen.
Kommentit (7)
mutta sanon että se niin riippuu hoitajastakin... meillä tähän asti hoitaneet vain täysi-ikäiset sukulaiset. Ehkä parin vuoden päästä isosisko, silloin 15v ja lapsi jo 4,5v
meillä on noin 2,5v sekä 1v lapset. hoitajana on ollut tuttu, luotettava 14v tyttö, jolla itsellä useampi pikkusisarus.
kerran on hoitanut noin 5 tuntia, yleensä noin 1,5h. ihan hyvin on mennyt, mutta kokonaisuuden hahmottaminen on ehkä haastavaa. eli ainakin oman kokemukseni perusteella suosittelisin jättämään vaikka lappua missä on tärkeimmät asiat, kuten ruokailu- ja päiväuniajat. ja vinkata voi minkä verran tarvii ulkoiluun vaatetta, saako lähteä lapsen ulos, saako tulla hoitajan kavereita käymään...
omista kokemuksista tulee tällaiset jutut mieleen. :)
ja tahtoo aina jännittää koko ajan, kun on pois, että miten siellä pärjätään. eri luottavainen olo on, kun jätän lapseni siskoni (20v)hoitoon. nuorelle hoitajallemme en varmasti jättäisi esimerkiksi ruoan laittoa tai yöunille laittamista.
Ajattelin, että tuo hoitojakso olisi 2-3 tuntia ihan maksimissaan.
Hoitoaika olisi sellainen, että ulos ei enää tarvitse mennä. Päivällisen voisi lapsenlikka kattaa lapselle, joka syö ihan itsenäisesti. Eli ei ole mitään pukemisia tms. Lapsi on jo päässyt vaipoista ja osaa mennä ja pääsee vessanpöntölle itse. "Pissapyllyn" pyyhkii itse, mutta "kakkapylly" jää aikuisen pyyhittäväksi. Eli tuo vessa-asian valvominen ehkä se suurin juttu.
Ehkä pyydän tuntemaani 14-vuotiasta joskus hoitamaan.
ap
itsellään sisaruksia ja tottunut olemaan lasten kanssa. Perusteluna se, että olen itse kokeillut ja jaksanut hoitaa 13-vuotiaana täysipäiväisesti (8h) kahta lasta, tytöt olivat 2v ja 5v.
Hän käy viikoittain hoitamassa 4 lasta joista vanhin on ekalla ja nuorin 2v.
Mun 12v pärjäis myös yhden lapsen kanssa ihan hyvin.
Molemmat hoitaa meidän pieniä mennen tullen (2v ja 5v)
tuohon "hoidontarpeeseen", että kyseessä ehkä 2-4 iltaa yhden vuoden aikana (2-3 tuntia kerrallaan).
Äiti tai isä tulee lapsen nukkumaanmenoaikaan kotiin.
ap