Ero edessä, en tiedä miten pärjään

teillä tarttee olla vararahasto, josta kukaan muu ei tiedä!!!! Etenkin kotiäideillä! Se säästetään pikkuhiljaa kunnon paukuksi. Silloin on tietty vapaus omille ajatuksille ja piste.

Ymmärrän piilorahaston avoliitossa, mutta eikö avioeron tullessa kaikki tilit tule julki? Vai salasukan varteenko pitäisi jemmata?

Pikkurouva on nyt hyvä, ja orientoituu menemään töihin äitiysloman jälkeen. Ihan ekana tietysti selvität, mihin voit muuttaa asumaan. Kenen nimissä asuntonne on, tietysti pelkästään miehen, vai?

Jos asuntolaina on puoliksi sinun, mies joutuu maksamaan sulle tasinkoa erotessa. Eli et sinä ihan tyhjän päällä ole.

Jos taas olette vuokralla, uuden vuokra-asunnon saat helposti jonojen ohi, kun sulla on noinkin pieniä lapsia.

Kahden pienen kanssa pärjäät hyvin. Tuhannet muutkin pärjäävät.

Pitääkö sua kenties sääliä? Se on nyt vaan pakko pärjätä.

Itselläni kaksi lasta pienellä ikäerolla ja yllättävän hyvin on mennyt. En tosin ole eronnut lasten isästä, joten iltaisin on hoitoapua. Toivon sulle jaksamista ja rohkeutta pyytää hoitoapua ennen kuin itse väsyt liikaa. Toivottavasti pystyt nauttimaan lapsistasi, lapset aistivat yllättävä hyvin vanhempien mielialan. Puhu asiasta neuvolassa.

Edes sen verran, että uusi lapsi syntyy ja ehtii edes parivuotiaaksi.



Ajattele sitä miestä kämppiksenä. Ja sullahan voi nyt olla vaan tuollainen vaihe. Raskausmasennus?



Mieti, ettet ole nyt suhteessa itsesi vuoksi vaan lastesi tähden. Yritä vaihteeksi ajatella muitakin eikä vaan omia fiiliksiäsi.



Ei elämäsi ainakaan helpommaksi siitä muutu, että istut jossain kämäisessä kaupungin vuokrakaksiossa yksin kahden pienen lapsen kanssa ja kitkuuttelet toimeentulotuella.



Ihmiset jotenkin kuvittelee, että ero on ratkaisu kaikkeen. Voikin olla isompien ongelmien alku. Ei se ero sinua onnellisemmaksi tee, onni on omasta itsestä kiinni.

Erosin miehestäni, kun vanhempi lapsi oli 2,5 v ja pienempi ihan vauva. Ekat vuodet olin kotona. Asuin lasten kanssa vuokra-asunnossa, sain asumistukea ja ihan hyvin siinä vaan pärjäiltiin, vaikka mies maksoi vain minimielarit eikä auttanut yhtään lastenhoidossa.



Sitten menin töihin, lapset päiväkotiin ja ostin oman pikku asunnon. Ihan hyvin jaksoin, toki jokainen äiti on välillä väsynyt, mutta eipähän vituttanut niinkuin miehen kanssa joka päivä. Se on iso asia, että saa oikeasti olla onnellinen. Sain lapset noin kerran kahdessa kuukaudessa vkl-hoitoon isovanhemmille ja sain omaa aikaa! Se oli kivaa. Muulloin mentiin lasten ehdoilla.



Kun vanhempi lapsista alkoi tulla kouluikään, löysin uuden miehen. ´Nyt yhteisiä vuosia takana jo 8 ja asutaan ihanassa omakotitalossa, hyvin menee.



Älä huoli, kyllä sitä jaksaa!



n40

yllättyy siitä kun mies ei hyysää häntä aamusta iltaan

Taloudellinen tilanne menis jos itselle tulis ero miehestä, varmaan joutuisin just jonnekin ghettoon lasten kanssa...mutta se ei olis minusta mikään maailmanloppu, kyl siellä muutkin asuu. Pahinta olis varmaan, kun ei olis isovanhempia tukena lähistöllä, kun miehen vanhemmat on ne, jotka lähempänä asuvat. Siis meillä menee ihan hyvin, mutta tässä vaan mietin kauhuskenaariota, mitä sitten jos ero vaan tulis? Mieheni tekee pitkää päivää töissä ja on väliin työmatkoilla, joten aika pitkälle hoidan lapset yksin....uskon että siinä suhteessa sinäkin ap pärjäät ihan hyvin, jos olet ihan normaalissa sielun ja ruumiin voimissa.

On se välillä puuduttavaa, kun omaa aikaa ei juurikaan ole, ja taapero ja vauva nukkuvat eri rytmeissä, mutta itse olen kokenut tämän helpommaksi mitä pelkäsin! Meillä lapsilla ikäeroa tasan 2v. Kun vauva syntyy niin suosittelen että pyydät jotain läheisiä ihmisiä auttamaan sinua esikoisen kanssa, tai sitten jos isä voi hoitaa esikoista enemmän. Itse ainakin halusin keskittyä vauvan kanssa imetykseen ja aika meni siinä niin, etten olisi ehtinyt esikoisen kanssa ulkoilemaan. Meillä mies piti vain pari viikkoa isyysvapaata, sen jälkeen sain avuksi äitini ja siskonikin oli meillä vähän aikaa.

etta jos toi puoltoistavuotiaskin on hieman vajaa niin miksi hankkiuduit uudestaan raskaaksi tuolle miehelle. Kuopuksestannekin voi tulla vajaa ja tiedan omasta kokemuksestani etta meilla varttivajailla ei elama ole helppoa. Nyt on kaikilla vanhemmilla peiliin katsomisen paikka, jos perheessa on vajaita lapsia niin elkaahan hankkiutuko tiineeksi. Meilla uskalsimme laittaa toisen aluille kun vaimo oli reilu kolmekymppinen ja esikoisemmekin oli reilu 3-vuotias.



Terveisin: Vajaa 30-vuotias mies.

etta jos toi puoltoistavuotiaskin on hieman vajaa niin miksi hankkiuduit uudestaan raskaaksi tuolle miehelle. Kuopuksestannekin voi tulla vajaa ja tiedan omasta kokemuksestani etta meilla varttivajailla ei elama ole helppoa. Nyt on kaikilla vanhemmilla peiliin katsomisen paikka, jos perheessa on vajaita lapsia niin elkaahan hankkiutuko tiineeksi. Meilla uskalsimme laittaa toisen aluille kun vaimo oli reilu kolmekymppinen ja esikoisemmekin oli reilu 3-vuotias.

Terveisin: Vajaa 30-vuotias mies.

niin ehkä se takoitti että vähän alle 1,5vuotias.

Tollo. tai provo..

ja vaikka täällä useampi väittää, että ero ei auta, niin kylläpä se vain auttaa. Meilläkin mies oli täysin itsekeskeinen, varsinkin vauvan syntymän jälkeen oli ihan turha odottaa hänen ottavan minua millään lailla huomioon. Juominen lähti ihan käsistä ja muutenkaan ei tullut kotiin kun lupasi, teki kaikenlaista typerää ihan ajattelemattomuuttaan, tuhlasi vähiä rahoja jne.



Elämä nyt vain on mukavampaa, kun joku ei sitä koko ajan sotke, vaikka kääntöpuolena on jatkuva lapsessa kiinni oleminen. Meillä ei ole vielä tapaamissopimusta, joten mies käy satunnaisesti leikkimässä vauvan kanssa puoli tuntia kerrallaan.. ja kehtaa vielä väittää, että hän hoitaisi lapsen paremmin, vaikka tosiasiassa ei kestä yhtäkään iltaa niin, ettei pääse kavereiden kanssa jonnekin tms. Mies siis ei näe itsessään edelleenkään mitään vikaa.

On iso asia, että äiti on onnellinen.

Onni voi olla se, että saa olla oma itsensä, saa nauraa ja itkeä, kun siltä tuntuu, saa nukkua pelotta ja jännittämättä.

Ei se ole häpeä, jos parisuhde epäonnistuu. Toista ei voi omistaa, eikä muokata mieleisekseen: jos toimivan parisuhteen ja perhe-elämän eteen ei haluta nähdä vaivaa eikä edes velvollisuuksista huolehdita niin miksi sellaista ihmistä kuljettaisi riippakivenä mukanaan tämän ainutlaatuisen ja -kertaisen matkan?

Pidät välisi ystäviisi tuoreina ja toimivina niin jaksat pienten kanssa oikein hyvin.

T: petetty joka jätti neljättä odottaessa

Meillä on tosin vain yksi lapsi, joka on 2-vuotias. Ennen lasta meillä meni hyvin ja teimme kompromissiratkaisuja tulevaisuutta ajatellen. Meillä ei ole tukiverkkoja täällä, joten piti tehdä töiden ja työaikojen suhteen muutoksia. Tai, minä tein (irtisanouduin vanhasta työpaikasta ja neuvottelin uudessa työajat paremmiksi). Nyt kun olen palannut työelämään ja olisi miehen vuoro joustaa, hän peruu kaiken! Mies ei myöskään ota mitään vastuuta esimerkiksi lapsen päivähoitoasioista, mutta kovasti haukkuu minun tekemiäni ratkaisuja. Yritän vain järjestellä asioita annetuissa raameissa! Miehen harrastuskerrat ja -kulut ovat vain lisääntyneet lapsen myötä. Jos olemme sopineet päällekkäisiä menoja, minun pitää perua omani. Mies haluaa pitää kulissit kunnossa, joten asumme kalliissa ja liian isossa asunnossa. Piti kuulemma olla extra-huone toista lasta varten valmiina. Nyt mies on sanonut ettei haluakaan toista lasta ja tekee huoneesta itselleen harrastustilan. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.



Minua hävettää tämä tilanne todella paljon! Miten olen ollut niin tyhmä, että olen ajautunut tähän tilanteeseen?! Miksi en ole tajunnut varoitusmerkkejä? Lisäksi olen laskeskellut omia tulojani ja menoja. Riittäisivätkö ne elättämään minua ja lastani? Tulen melko vähällä toimeen, mutta pelottaa lapsen tulevat kulut esim teini-iässä. Joutuuko hän häpeämään, jos en pystykään kustantamaan kaikkia teinien asioita? Toistaiseksi pohdin vielä näitä asioita. Vielä häpeä on liian suurta ja uskallus liian pientä tehdäkseni suuria ratkaisuja.

Meillä on tosin vain yksi lapsi, joka on 2-vuotias. Ennen lasta meillä meni hyvin ja teimme kompromissiratkaisuja tulevaisuutta ajatellen. Meillä ei ole tukiverkkoja täällä, joten piti tehdä töiden ja työaikojen suhteen muutoksia. Tai, minä tein (irtisanouduin vanhasta työpaikasta ja neuvottelin uudessa työajat paremmiksi). Nyt kun olen palannut työelämään ja olisi miehen vuoro joustaa, hän peruu kaiken! Mies ei myöskään ota mitään vastuuta esimerkiksi lapsen päivähoitoasioista, mutta kovasti haukkuu minun tekemiäni ratkaisuja. Yritän vain järjestellä asioita annetuissa raameissa! Miehen harrastuskerrat ja -kulut ovat vain lisääntyneet lapsen myötä. Jos olemme sopineet päällekkäisiä menoja, minun pitää perua omani. Mies haluaa pitää kulissit kunnossa, joten asumme kalliissa ja liian isossa asunnossa. Piti kuulemma olla extra-huone toista lasta varten valmiina. Nyt mies on sanonut ettei haluakaan toista lasta ja tekee huoneesta itselleen harrastustilan. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Minua hävettää tämä tilanne todella paljon! Miten olen ollut niin tyhmä, että olen ajautunut tähän tilanteeseen?! Miksi en ole tajunnut varoitusmerkkejä? Lisäksi olen laskeskellut omia tulojani ja menoja. Riittäisivätkö ne elättämään minua ja lastani? Tulen melko vähällä toimeen, mutta pelottaa lapsen tulevat kulut esim teini-iässä. Joutuuko hän häpeämään, jos en pystykään kustantamaan kaikkia teinien asioita? Toistaiseksi pohdin vielä näitä asioita. Vielä häpeä on liian suurta ja uskallus liian pientä tehdäkseni suuria ratkaisuja.

Jos lapsi on kaksivuotias, ei kannata miettiä, mikä on rahatilanne kymmenen vuoden päästä. Elämässä asioilla vaan on tapana järjestyä ja jos olet ihan normaalijärjellä ja -ulkomuodolla varustettu ihminen, tuskinpa tulet viettämään loppuelämääsi ilman parisuhdetta. Ja sitäpaitsi, lapsen isälläkin on elatusvelvollisuus.

Jos lapsi on kaksivuotias, ei kannata miettiä, mikä on rahatilanne kymmenen vuoden päästä. Elämässä asioilla vaan on tapana järjestyä ja jos olet ihan normaalijärjellä ja -ulkomuodolla varustettu ihminen, tuskinpa tulet viettämään loppuelämääsi ilman parisuhdetta. Ja sitäpaitsi, lapsen isälläkin on elatusvelvollisuus.

sanomattakin lienee selvää ettei itsetuntokaan ole enää kunnossa. Jotenkin vaikea kuvitella parisuhdetta, koska nykyinenkin on niin surkea. En halua toistaa samoja virheitä. Tosin pienen lapsen yh-äiti tuskin on kovinkaan kuumaa valuuttaa sinkkumarkkinoilla.

13

Jos lapsi on kaksivuotias, ei kannata miettiä, mikä on rahatilanne kymmenen vuoden päästä. Elämässä asioilla vaan on tapana järjestyä ja jos olet ihan normaalijärjellä ja -ulkomuodolla varustettu ihminen, tuskinpa tulet viettämään loppuelämääsi ilman parisuhdetta. Ja sitäpaitsi, lapsen isälläkin on elatusvelvollisuus.

sanomattakin lienee selvää ettei itsetuntokaan ole enää kunnossa. Jotenkin vaikea kuvitella parisuhdetta, koska nykyinenkin on niin surkea. En halua toistaa samoja virheitä. Tosin pienen lapsen yh-äiti tuskin on kovinkaan kuumaa valuuttaa sinkkumarkkinoilla.

13

Erosin lapsen isästä raskausaikana, enkä ole kertaakaan katunut. Tosin isä on silti hoitanut lasta ihan vauvasta asti, eikä ole tarvinnut täysin yksin jäädä tuossa suhteessa. Mutta, kyllä niitä ottajia on pienen lapsen yh:llekin. Minä vain en itse halua suhdetta enkä ketään sotkemaan mun ja lapsen elämää. Tällä hetkellä näin, joskus myöhemmin ehkä toisin. :-)

yritä olla välittämättä. Voimia kovasti! Onko miehestäsi siis mitään "hyötyä" lasten- ja kodinhoidossa? Jos on ja jos hän ei ole väkivaltainen (henkisestikään), niin minäkin suosittelisin ehkä tuota kämppisliittoa parin vuoden ajaksi. Keskity itseesi ja lapsiisi, ja ota miehestä "irti" se minkä saat (kuulostaa pahalta, mutta lasten näkökulmasta ap:n jaksaminen on elinehto, ja tämä on mielestäni siihen paras keino). Eli älä odota mieheltä mitään, tee kaikkea mahdollista hauskaa mitä voit ilman hänen apuaan, ja jos hän joskus auttaa jossain niin ota se plussana. Lisäbonuksena tulee taloudellinen turva (?).



Itse tiedät, onko tämä tapauksessanne vaihtoehto. Muista myös, että sinun ei tarvitse päättää mitään heti. Mieti rauhassa mikä on parasta ja mikä voisi toimia.

nuo eivät kyllä riitä vielä syyksi erota tuossa vaiheessa, kun lapset ovat ihan pieniä!



Ja jokainen on oman onnensa seppä. Lakkaa ripustautumasta siihen miehesi ja kasva aikuiseksi. Olet vanhempi ja vastuussa kahdesta lapsesta.

kun olet raskautunut muutama kk sitten.. :D

ja silti eka lapsi on siitetty reilut 2 vuotta sitten ja toka pari kuukautta sitten??? MIKSI IHMEESSÄ?