Opetetaan hienotunteisuus lapsillemme
Olen lueskellut nyt muutamia ketjuja, joissa pohditaan sitä, miten saad lapsille lahjat ja joulu, kun rahat eivät riitä.
Viesteistä paistaa lävitse se, että vanhempien paineet isoihin lahjoihin ja ylelliseen jouluun on ovat kovat. Ja varmasti taustalla on myös kouluissa ja päiväkodeissa tapahtuvaa lahjojen vertailua.
Jospa päättäisimme kaikki, että opetamme lapsillemme hienotunteisuutta? Jos sattuikin itse saamaan sen mieluisimman ja hienoimman lahjatoiveensa, ei sitä ole pakko esitellä kaikille kavereille suureen ääneen. Ja ketään ei saa pilkata lahjojen tai niiden puutteen vuoksi.
Omassa lapsuudessani 80-luvulla tällaisia asioista vielä tähdennettiin lapsille, ja rehentelyä pidettiin moukkamaisena.
Oman perheeni taloudellinen tilanne on tällä hetkellä ok, voimme hankkia jouluherkut ja lahjat, mutta haluaisin opettaa lapsellemme, mitä hienotunteisuus ja arvostaminen tarkoittaa.
pitää olla itsekin hienotunteinen jotta voi lapsestakin sellainen tulla...