En pysty hyväksymään puolisoni epätäydellisyyttä

minun kynästä...

jos kuitenkin haluatte vielä yrittää ja kun kerta olette edelleen yhdessä niin kyllähän se kertoo siitä että jonkunlaista halua olisi myös siihen että asiat voisivat olla vielä hyvin. hakekaa jotain apua tilanteeseenne. perheasiain neuvottelukeskus on yksi taho joka voi auttaa.

teidän pitäisi jotenkin saada käsiteltyä asioita. jos lähtöasetelma on se että toista syytellään tai etsitään pienintäkin syytä lähteä haukkumaan toista niin homma ei toimi. eikä ole ihmekään että toisen stressinsietokyky ei ole kovin korkealla.

tärkeää olisi miettiä se että haluaako vielä olla toisen kanssa. jos haluaa niin sen jälkeen miettiä mitä hyvää näkee toisessa. vaikka edes jotain pientä, sen sijaan että etsii pienintäkin virhettä ja mainitsee asiasta. toki isommat jutut pitää tietysti käsitellä erikseen.

otsikko kuulostaa pahalta, et voi hyväksyä epätäydellisyyttä. kun eihän meistä kukaan ole täydellinen. silloinhan et voi hyväksyä itseäsi etkä ketään muutakaan ihmistä.

eli tuota vaatimustasoa tulisi vähän laskea. oletko päässyt juuriin kiinni, mistä kumpuaa tuo täydellisyyden tavoittelu?

sitten itse omasta mielestäsi täydellinen?

Eikä halua jutella. Itse olen aika ristiriitaisessa tilanteessa, kun mieheni ei pidä edes läheisistäni ja läheiseni taas eivät miehestäni mutta yrittävät koko ajan tukea minua tässä. Olen aikamoisessa hankauskupissa ja se aiheuttaa voimien menetystä.



t:2

itse tein niin että sanoin tapaamisen perheasiain neuvottelukeskuksen olevan pakollinen. VAIKKA hän on se osapuoli joka on erolla uhkaillut ja sanonut ettei rakasta minua. silti hän tuli tapaamiseen. muuten sanoin että muutan pois. eli meillä ainakin on jotain halua myös toisesta suunnasta yhdessäoloon.

mietin näin että en halua elää näin jos homma ei toimi eli parempi erota kuin kärvistellä huonossa suhteessa.

todella ristiriitaiset. Kun suhteemme alkoi, olin vielä toipumassa vaikeasta suhteesta (olen tajunnut sen vasta jälkikäteen). Enkä varmastikaan ollut valmis uuteen suhteeseen. Sillä hetkellä kuitenkin kaipasin kipeästi turvallisuutta ja rakkautta elämääni, ja sitä sainkin.



Välillä olen tuntenut pakahtuvani rakkaudesta puolisooni, välillä arvostelen kaikkea hänessä. Harvoin kuitenkaan sanon sitä ääneen mutta kyllähän sen vaistoaa... Itselläni on ollut ongelmia ihmissuhteissa enkä varmasti ole ihmisenä helpoimmasta päästä mutta ei ole puolisonikaan, todellakaan.



Olen vain niin hukassa kun pohdin, haluanko oikeasti viettää lopppuelämäni tällaisten ajatusten kanssa. Parisuhdeterapiassakin on käyty, tosin huonolla menestyksellä koska käynnit loppuivat pariin kertaan puolisoni aikatauluongelmien vuoksi.

onko teillä lapsia? mitä jos muutatte hetkeksi erilleen ja saatte molemmat aikaa miettiä mitä haluatte?

jonkun selkeän muutoskohdanhan te ainakin tarvitsisitte. en tiedä onko erilleen muutto teille hyvä vaihtoehto, joskus se toimii.

on huono lähtökohta jos olet mennyt yhteen liian nopeasti edellisen suhteen jälkeen.

itsesi olisi parasta nyt miettiä onko tämä se ihminen johon haluat oikeasti panostaa ja sitoutua?

jos tähän osaat vastata niin asiat ovat sen jälkeen helpompia. ei helppoja mutta suunta pitäisi ainakin olla selvä

ja jatkan vielä. Haluaisin itse olla täydellinen, tai siis arvostelen myös itseäni jatkuvasti. Harvoin, todella harvoin olen tyytyväinen itseeni. Mutta silloin olen onnellinen ja silloin olen tyytyväinen myös puolisooni. Nyt tajuan senkin.



Tiedän, että osa negatiivisista tunteista puolisoani kohtaan johtuu omasta sairastumisestani, kohdistan sairauttani kohtaan tuntemaani vihaa puolisooni. Hän kyllä tekee sen helpoksi, hän ei ole todellakaan osoittanut minulle sellaista tukea kuin olisin tarvinnut. Rypee vain omissa ongelmissaan ja haastaa riitaa kanssani.



Mietin, voiko tällaisesta suhteesta ikinä tulla hyvää? Jos olen tavallaan alusta asti ollut tietyllä tasolla epäileväinen.



ap

Itsekkin näin jossain vaiheessa puolisossani negatiivisia asioita. Taisi olla siinä vaiheessa kun elämämme oli todella rankkaa (pienet lapset joilla kaikilla pirkäaikaissairauksia, yhdellä useita sairauksia ja paljon lääkärikäyntejä, sairaalajaksojakin).



Nyt elämämme on aika seesteistä ja viimeksi tänään kiehnäsin mieheni kainalossa ja tunsin että rakastan häntä tosi paljon. Melkein kaikki miehen tekemiset tuntuvat taas positiivisilta ja ne ajelevat likaiset sukatkaan ei ärsytä kuten siinä yhdessä vaiheessa.



Uskoakseni minä purin omaa pahaa oloani sairauksista ym. mieheeni ja suhteeseeni häntä kohtaan.



Onneksi mieheni ei ole täydellinen koska kokisin itseni siinä tapauksessa tosi "huonoksi".



Minusta kuulostaa siltä että ap voisi vaikka yksinkin käydä juttelemassa ammattiauttajalle sillä ongelma ei välttämättä ole pelkästään parisuhteessa vaan ap;lla jolla on ollut ja on liikaa murhetta ja stressiä.



Tsemppiä.

Paitsi että olimme yhdessä paljon pidempään kuin ap. Eikä minulla ole vakavaa sairautta.



Meidän tapauksessa tarina päättyi eroon. Nyt olen helpottunut ja tyytyväinen.

Erilleen muuttoa harkitsin jo, mutta en löytänyt voimia siihen. Edellisen riidan yhteydessä tavallaan jo luovutin, sanoin puolisollenikin etten halua enää jatkaa. Olemme kuitenkin edelleen yhdessä ja riita on sovittu. En kuitenkaan pysty unohtamaan negatiivisia ajatuksia ja tunteita häntä kohtaan.



Itse en ole koskaan suoraan asiasta lähisukulaisteni kanssa keskustellut mutta luulen että he ovat sitä mieltä ettei puolisoni ole minulle se oikea. Hän ei sovi suht tiiviiseen joukkoomme ja on välilllä todella epäsosiaalinen. Kuitenkin he tukevat minua ja haluavat minulle parasta ja tietenkin jo lapsen takia toivoisivat, että ratkaisemme ongélmamme.



Myös ystäväni tukevat minua vaikeuksissmme, luulen kuitenkin että hekin ajattelevat pelin olevan menetetty.



ap

Kokeile sellaista ettet uhkaa erolla. Jos vaikka tilanne korjaantuisi. Jos uhkaat erolla etkä toteuta sitä niin saatat olla alistettuna? Mies tietää että hyväksyt mitä käytöstä vaan. Joskus vaan paras ottaa sitten ohjat omiin käsiin jos tilanteet aina toistuu mitkä harmittaa.



t2

puolisoni alkoholinkäyttöä. Kerroin sen kyllä hänelle selvästi satoja kertoja, mutta annoin aina uuden mahdollisuuden, kun hän sitä pyysi. Nyt mittani on lopultakin täysi, viime kerralla käskin miehen valita, ja hänhän valitsi. Käskin sitten muuttaa pois. Nyt elämä on monelta osin paljon helpompaa, ei tarvitse ennakoida ja arvailla, keksiikö mies tänään syyn juoda tai juoko muuten vaan, ja jos niin, tuleeko kotiin, kuinka humalassa ja mihin aikaan. Olen kuitenkin katkera, pakko myöntää, koska mies vuosikaudet lupaili muuttumista, eikä kuitenkaan koskaan.. itsellänikin on vielä vakava sairaus tässä päällä ja nyt vauvaikäinen esikoinenkin yksin hoidettavana. Silti elämä on helpompaa ilman jatkuvaa pettymistä toiseen.