Kun olin raskaana
silloinen mieheni kysyi minulta, voinko tulla raskaaksi uudestaan, vaikka olen jo raskaana? Mietti varmaan pitäiskö sittenkin käyttää kortsua, vaikka olenkin jo raskaana :D
Pidin sitä hieman hölmönä kysymyksenä. Vaikka vuosia sitten luin muistaakseni seiskasta, että näin olisi jollekin tapahtunut. Olen myös lukenut netistä samanlaisen tarinan. Eli siinä oli naisella kaksi sikiötä vatsassa, mutta eri aikaan hedelmöittyneet ilmeisesti, niin ainakin annettiin ymmärtää.
Tästä vähän keskustelua toivoisin.
Kommentit (4)
Onhan tuo kai mahdollista esim jos on jotenkin useampi munanjohdin joka tuottaa munasoluja raskaudesta tietämättä? Tänään kuulin noista useammista ensi kertaa tällä foorumilla. Ehkä useammalla kodullakin voisi käydä noin? Olisi kiinnostavaa kuulla lisää. Loppuun asti ei kai molempia raskauksia voi saattaa? Luulisi että ainakin toinen keskeytettäisiin ja toinen saattaisi mennä samalla.
Entisellä työkaverillani on kaksoset, jotka hedelmöittyneet eri aikaan. Hedelmöittymisissä n. kuukausi eroa, lapset syntyivät terveinä mutta toinen oli tietenkin kuukauden verran kehityksessä toista jäljessä.
tai ainakin toisessa syntynyt molemmat vauvat terveinä.
En muista syntyikö ne sitten yhtäaikaa. Ihan hirveesti ei ollut viikoissa eroa, mutta kuitenkin selkeästi. Ja olivat ihan erikokoisia tietenkin.
Ja kyllä lapseni isän kysymys oli melkoisen tyhmä. Olin aika tyrmistynyt, mutta tosissaan kysyi.
Olen kertonut kavereille ja saatiin hyvät naurut.
on vähän hölmö mies vai siitä, että olet lukenut Seiskaa?