12-vuotiasta mahdotonta saada kuriin.

nyt on peiliin katsomisen paikka

ymmärtänyt mutta kun keinot alkaa olla loppu vaikka tuijottaisin sinne peiliin kuinka. Ja kuten sanoin, apua on haettu mutta ehkä niilläkin tahoilla on sitten tuollainen asenne kuin sinulla...

...mutta tee mitä tehtävissä on. Jos on pleikkaria ym niin pelikieltoa tai muuta rajoitusta jkos ei sääntöjä noudateta. Terveellistä ruokaa, lapsen kanssa pyöräilemään, uimaan ym liikuntaa ja kivaa yhdessäoloa harrastamaan. usein on v******u tuon ikäiseltä pitkälti ihan yksinäisyyttä ja huomionhakuisuuttakin. Olet aikuinen ja itse lapsesi hommannut, nyt mitataan onko kykyä vanhemmuuteen ja rahkeita näyttää kaapin paikka.



Kyllä tissiposki/pullamössökakarasta vielä kelpo kansalaisen saa, jos vaan vähän yrittää. Tsemppiä :)

Lapsi on sairas, se on totta, mutta ihan pelkästä peilistä ei nyt ole enää apua. Teidän pitäisi ihan oikeasti päästä johonkin perheneuvolaan tai lastenpsykalle purkamaan tuota vyyhtiä.



Mitään simsalabim-konstia ei valitettavasti ole, jolla kaiken ratkaisisi kerralla, mutta te VOITTE saada apua siihen pitkälliseentaisteluun, joka teillä vielä on edessä näissä asioissa. Varmaan nuo kaikki ilmiöt - syömishäiriö, ruokaan liittyvä valehtelu, muu valehtelu, syyttely sukulaisissa, kaveriongelmat ja nii nedelleen) liittyvät kaikki johonkin samaan syyhyn (kuulostaa siltä, että taustalla on paljon stressiä, jota lapsi yrittää lievittää ruoalla, hakee hyväksyntää ja huomiota kaikilla keinoilla - taitaa olla, että lapsen kyvyt ja hänelle asetetut vaatimukset ei ihan kohtaa?)



Ongelmia ei voi ratkaista kerralla, vaan yksitellen, mutta te voitte saada siihen apua. Oon itse ikuisesti kiitollinen, että me saimme apua oman assipoikamme kanssa ennen kuin oltiin tuossa pisteessä ja 12-vuotiaana hänellä meni jo ihan hyvin. Mutta on teilläkin vielä aikaa, kunhan apua saatte.



Jos valmista yhteyttä hoitotahoon ei ole, lähtekää kouluterveydenhuollon kautta kohti avuntarjoajia!

kaikki rankaisukeinot on käytetty-ei välitä. Lupaa-ei pidä kuitenkaan lupauksiaan -ei välitä seurauksista. Onko sitten näytetty liikaa kaapinpaikkaa??? Kehutaan hyvistä asioista, mutta kun niitä on aika vähän viime aikoina.



Ei halua harrastaa mitään liikuntaa, lähdet esim kävelylle niin itkee valittaa ja "aukoo päätään" koko matkan.



Konkreettisia Neuvoja mä mieluusti ottaisin vastaan, enkä muistutuksia että omapahan on lapsi, joo tiedän enkä oo sitä nyt vielä myymässä.

...mitä sanktioita käytätte? miten tiukasti pidätte niistä kiinni? Käydäänkö rauhallisia keskusteluja aiheesta ja perustellaanko säännöt ja miksi rajoja asetetaan? Eikö lasta kiinnosta mikään, mitä voisi yhdessä tehdä?

ei ne meidänkään lapsella toimineet (kaikki oli käytetty paitsi tietenkään fyysisiä, mutta lapsi "ei välittänyt") ja kyse oli yksinkertaisesti siitä, että lapsi ei kuitenkaan pystynyt käyttäytymään niin kuin hänen haluttiin käyttäytyvän. Vaatimukset olivat lapselle mahdottomat. Siitä seurasi AINA vain pahempia ongelmia. ENkä mä nyt tarkoita sitä, että lapsen olisi ollut mahdotonta olla valehtelematta, vaan sen lapsen oli mahdoton täytää hänelle asetettuja odotuksia ja niin hän aina joutui tilanteisiin, joissa ei osannut muutakaan kuin valehdella. Ne rangaistukset oli turhia, koska niissä yritettiin poistaa vain jäävuoren huippua, mutta koska päällimmäisen ja näkyvimmän ongelman - sen jos rangaistus tuli - takana oli aina vuoren verran muuta ongelmaa, sitä riitti aina sen verran,e ttä pinnalle pulpahti jotain uutta. Lapsi ymärsi tämän: hän ei voi välttää rangaituksia, joten ne menettivät merkityksensä.



Pahinta oli, että siitä huolimatta lapsen oli oli todella paha. Hän olisi HALUNNUT olla juuri sellainen kuin mitä hhänestä haluttiinkin, mutta ei pystynyt.



Kun me aloimme ymmärtää tämän ja sen, mistä lapsen kykenemättömyys tietyissi sosiaalisissa litanteissa, paikallaan olossa, tiettyjen ärsykkeiden siedossa, tiettyjen rutiinien joustamattomuudessa jne pinnallisesti täysin epäloogisissa jutuissa johtui, aloimme itse pystyä säätämään vaatimuksiamme lapselle sopivammiksi. Ei niin, ettei mitään vaadittaisi, tai että oikeasti edes vaadittaisi vähemmän, vaan sen suhteen, MITEN vaaditaan. Että ottaa selvää, missä se ongelma on, minkä takia lapsi ei pysty johonkin - meidän tapauksessa esimerkiksi ei pysynyt tunnilla kellonsoittoon asti, vaan karkasi aina vähän ennen. Mikään rangaistus ei auttanut, eikä mikään käsky pysyä paikallaan. Seurasi vaan lisää ongelmia ja uhmakäyttäytymistä, oli jopa väkivaltainen opettajaa kohtaan ja rikkoi mennessään kerran yhden toisen oppilaan takin. Sitten kävi ilmi, että hän istui välituntikellon kaiuttimen alapuolella ja soitto pirisi hänen korviinsa kuin migreenipotilaalle. VÄhän ennen tunnin loppua korviin työnnetyt korvatulpat ratkaisivat koko ongelman.



Lue ap Ross Greenen kirja "Tulistuva lapsi". SIinä puhutaan sun lastasi nuoremmista lapsista, mutta kyllä samaa ajatusta a-, b- ja c-suunnitelmista voi käyttää isommillekin.

olla laiska läski!