Lapsi raksalla...
Rakennusvaihe kiivaimmillaan - omien töiden kannalta - ja nyt ei poitsu 3v. enää viihdykään raksalla pikkuautoilla leikkien kuten viime syksynä. Mitä ihmettä keksisimme hänelle, kun välillä vain on työvaiheita, joissa tarvitaan kaksi ihmistä eikä aina ole ulkopuolista auttajaa?
Enkä halua nyt kuulla, ettei raksa ylipäätään ole lapsen paikka, koska se on nyt meidän elämäämme ja toki turvallisuudesta huolehdimme kuten missä tahansa muuallakin.
3v vain alkaa olla jo siinä iässä, että haluaisi kovin leikkikavereita ja viikonloppu " yksin" leikkiessä on jo aika pitkä aika. Harmittaa tässä tilanteessa todella, kun ei tullut aikoinaan sitä siskoa tai veljeä, josta nyt olis seuraa :( Äiti tai isi ei siis todellakaan enää kelpaa leikkikaveriksi - yritetty on - ja ollaan myös koitettu keksiä pieniä juttuja missä voisi auttaa meitä, mutta ei vain jaksa kauaa kiinnostaa " aikuisten puuhat" .
Miten te muut perheelliset olette luovineet rakennusajan - kokemuksia nyt kehiin!!!!!
Kommentit (3)
Meillä 2 1/2-vuotias vilpertti, joka viihtyy tosi hyvin raksailemassa. Touhuilee pihalla hiekkalelujen kanssa (me vilkuilemme ikkunasta) ja sitten mikä on ollut tosi tosi mukava on omat työkalut, joilla poika on leikkinyt ja korjaillut taloa jo kauan. Esim. muovisella sahalla ja leikkiporalla " korjailee" styroksia jne. Ja raksaeväät ovat aina päivän kohokohta:)
esim kaivinkone, jossa istutaan päällä. Tai katuliidut, joilla voi värjätä kiviä ym. Meillä ei tosin isompi (oli syksyllä 3-v ja nyt 3.5v, kun muutimme) kovin pitkiä aikoja viihtynyt rakennuksella. Helpommalla pääsi, kun oli ilman lapsia. Pienempää ei voinut enää keväällä pitää rakennuksella ollenkaan (reilun vuoden ikäinen). Lastenhoitoapua jouduimme ottamaan vastaan aika lailla viimeisinä viikkoina, pääsi huomattavasti helpommalla. Lapset olivat tyytyväisiä serkuilla, joilla oli muita lapsia leikittämässä heitä.
Me yritimme kovasti saada lapset viihtymään raksalla, mutta siitä ei tullut mitään. Joka ikinen kerta kun ne oli mukana, me vaan raivottiin ja huudettiin kaikki toisillemme ja lapset oli yksinkertaisesti tiellä. Joten me päätettiin sitten, että niitä ei enää tuoda sinne vaan me vuoroteltiin hommia. Jompi kumpi meistä oli raksalla, toinen kotona ja niin se vain meni paremmin vaikka kuinka välillä harmitti, että olis ollut kiva kun olis voitu olla kumpikin töissä. Hommattiin sitten aina talkooväkeä kun tarvittiin kahta ihmistä. Me ei olis todella keksitty lapsille siellä mitään tekemistä, ei ainakaan niin kauaksi että jotain oikeesti olis voinut tehdä. Harmitti itteäkin tosi paljon.