Hankitteko todella kaikki joulukuusen?
Kommentit (10)
Meillä ei kukaan muu sitä ole koskaan halunnut hankkia kuin minä, perheen äiti. Lapsi valittaa, että oikea kuusi haisee ärsyttävästi ja mies sanoo, ettei halua imuroida niitä neulasia juhannukseen saakka.
Meillä on pieni muovikuusi, joka on hankittu ajat sitten.
Varastossa odottaa. Kestää aina sen 10 vuotta. Sitten voi ostaa uuden.
Emme voi pitää oikeaa kuusta allergioiden takia.
Nyt ei vaan taida kuusi mahtua olohuoneeseen niinpä yritän saada läpi ideaa että tehtäisiin havunoksista kranssi kuusen sijaan. Ei veisi niin paljoa tilaa ja tulisi kuitenkin vähän havun tuoksia.
En mä mitään ötököitä näe, joten ei ne mua haittaa. Neulasia taas ei karise, jos kuusta osaa hoitaa. Ja kuusen tuoksu on ihana. On aina mielenkiintoista myös seurata, miten nopeasti kuusi alkaa kasvaa.
Joulukuusen hakeminen metsästä on aika olennainen osa joulun ohjelmaa.
Kun se haetaan itse omasta (tai jonkun muun) metsästä, se on kuitenkin aika halpa tunnelmanluoja.
Joulu ei olisi joulu ilman aitoa joulukuusta.
Jos olisi allergiaa, niin ottaisimme männyn, emme muovikuusta.
Portaillekin on kaksi pientä, mutta en ole ehtinyt laittaa niitä vielä pystyyn.
En tiedä monta kuusta mies on metsästä tuonut. Jos niitä riittää, niin ehkä laitan takaterassillekin yhden. Ja sitten aatonaattona tuodaan tietenkin sisälle vielä kuusi.
Mummolle on viety jo porraskuusi ja viedään sisäkuusi. Vuokralaisellekin on viety ulkokuusi.
ihankun niitä ötököitä ei tulisi mistään muualta...
mitäs sen on väliä jos noita ötököitä tulee,kun ne kerta ovat vaarattomia ja kuolevat muutamassa päivässä.