Lapsen moraali. Olin lapsena syvästi loukkaantunut siitä, että minut oli kastettu!

Inhosin uskontotunteja. Tunsin monta uskovaista, jotka olivat outoja. Erosin kirkosta heti kun tulin täysi-ikäiseksi.



Näen aikuisenakin uskovaisina itseään pitävät samalla tavalla outoina ja jäykkinä, siis ilmeiltään jähmettyneinä ja teennäisinä, kaikkitietävinä tai sitten ihan hihhulina hymyilevinä. Jotenkin kompleksisoituneina.



Uskon omalla tavallani. Minua on aina loukannut, miten vanhemmillani oli oikeus kastaa minut tiettyyn uskontoon kuuluvaksi. Sitä paitsi jo pienenä lapsena onnistuin näkemään unia ajasta ennen syntymääni ja siitä mitä ihmiselle tapahtuu kuollessa. En halunnut kenenkään sekaantuvat uskonelämääni ja nämä unet pitivät siitä huolen!



Minulla on vahva intuitio. Yliluonnolliset asiat myös kuuluvat elämään. En pelkää kuolemaa, koska se on tuttu osa jokaista elämää.