Voiko 6 vuotiaan jättää hoitamaan alle 2 vuotiasta sisarustaan 15 minuutiksi?
Kommentit (17)
Kaksivuotias on niin pieni, että voi saada päähänsä mitä vain. Ja kuusivuotias on niin pieni, ettei vielä fyysisesti pysty estämään kaksivuotiaan toimintaa. Eli missään nimessä en jättäisi muutamaa minuuttia kauemmaksi heitä kahdestaan. Roskapussin saattaisin viedä, mutta pidemmälle en lähtisi.
Kuusivuotiaan voisin jättää järkevän neljä- tai viisivuotiaan kanssa hetkeksi. Riippuu kuitenkin lapsesta.
Tämän sanon omaan kokemukseeni pohjaten, nyt lapset 3,5 ja 6.
Kuusivuotiaan voisi jättää yksin ja ottaa pienen mukaan.
Just jättäisin 6v:n yksin tuoksi ajaksi.
Jos aikuiset olisivat huutoetäisyydellä, vaikkapa saunassa tai pihalla, niin kyllä ainakin omani olisin voinut jättää.
Jonkun kauppareissun ajaksi tuskin olisin jättänyt.
Roskat käyn nakkaamassa tuohon vieressä olevaan roskikseen niin, että ulko- oven jätän auki.
Tai viikkaan pyykkejä yläkerrassa, kun lapset alakerrassa, jolloin kuulen koko ajan mitä tapahtuu ja välillä voin portaista myös kurkata. Tai lapset saattavat leikkiä yläkerrassa, kun minä teen ruokaa alakerrassa. Eli kyllä eri kerroksessa voin lasten kanssa olla kauemmin kuin tuon 5 min, mutta en siis kotoa lähtisi kauemma, kun roskat viemään tuoho viereen.
Muissa tapauksissa en jättäis.
En jättäisi kuusivuotiastakaan yksin.
Ainoastaan siinä tapauksessa voisin harkita että 2-vuotias on nukahtanut päiväunille pinnasänkyyn josta ei pääse pois ja isompi katsoo lastenohjelmaa. Mutta vain äärimmäisessä pakkotapauksessa jättäisin.
6-vuotias on vielä niin pieni ettei osaa toimia, jos jotain sattuu. Jos vaikka 2-vuotias tippuu sohvalta ja lyö huulensa niin että saa vertavuotavan haavan, paniikki on valmis.
Ainoastaan siinä tapauksessa voisin harkita että 2-vuotias on nukahtanut päiväunille pinnasänkyyn josta ei pääse pois ja isompi katsoo lastenohjelmaa. Mutta vain äärimmäisessä pakkotapauksessa jättäisin.
6-vuotias on vielä niin pieni ettei osaa toimia, jos jotain sattuu. Jos vaikka 2-vuotias tippuu sohvalta ja lyö huulensa niin että saa vertavuotavan haavan, paniikki on valmis.
on ollut sekä 5-vuotiaan että 1-vuotiaan kanssa tuon aikaa. Oli pakko mennä kauppaan ja 7-v. halusi itse jäädä kotiin pienempien kanssa. Pakkasta oli n.-25 etten edes harkinnut maitoreissua kaikkien kolmen kanssa.
t.yh
ps.meidän 1-v. osasi tulla pinnasängystä pois
Meillä on 6-v. ja 2-v. lapset, ja kuusivuotias osaa huolehtia itsestään hetken, mutta kaksivuotiasta en voisi tämän vastuulle jättää.
Suihkussa käyn niin, että lapset ovat keskenään toisessa huoneessa, mutta silloinkin kylppärin ovi on raollaan.
Hoitamaan olemalla tietenkin itse kotona.
viellä muutama sukupolvi sitten, tuon ikäiset hoitivat pienempiä sisaruksia kun vanhemmat olivat esim peltotöissö. Meihin on taitanut iskeä ylihysteerinen paapomis kulttuuri. Lapset ovat yllättävän fiksuja, kun heihin uskaltaa luottaa.
kekseliäitä ja lapsellisia, kun heihin luottaa liikaa.
Ei voi eikä saa jättää, mutta varmasti jotkut jättää. Meillä samanikäisiä parhaillaan, joten tiedän kyllä tuonikäisten jutut.
17 unohti mainita että muutama sukupolvi sitten lasten kohtaamat onnettomuudet ja tapaturmaiset kuolemat olivatkin huomattavan paljon yleisempiä kuin nykyään.
Kyllä siis on jätetty ja annettu muutenkin olla valvomatta, mutta nykyään lapseen kohdistunut iso haaveri on jo asia, jota useimmat pullamössövanhemmat eivät halua lapsille ja siinä syy nykyajan paappomikulttuurille. Minä en halua riskeerata lasteni henkeä tieten tahtoen ja moni muukaan ei halua.
3-vuotiaani leikki yksin kerrostalon pihalla.Toiset lapset vaan ovat luotettavia.Ja olisin tälle lapselle 1v.n jättänyt,mikäli 1veekin olisi ollut yhtä omatoiminen.Tavistyperykset ymmärtää,en jättäisi heitä edes oman itsensä seuraan.
kun av mammat ei jätä 17 vuotiastakaan autoon yksin, jos se vaikka syttyy palamaan :D
Mutta vastaus itse kysymykseen, minä jättäisin, mikäli 6v luotettava. Kyllä vanhemmat oman lapsensa tuntee.