hyvien lämpimien voileipien ohje?
Voi olla vaikka erilaisiakin mutta pitää olla hyviä. Tarjoaisin tyttökaverille kun tulee kylään.
Kommentit (16)
Tomaattia, mozarellaa ja pestoa, on ihan ykkös suosikki.
Mutta tätini teki creme fraiseen, sekotti siihen kinkun, paprikaa yms. mitä nyt vain keksii. Se leivän päälle ja uuniin. Oli tosi hyviä.
päälle voita, valkosipulimurskaa, tonnikalaa (sopivasti, ei liikaa), tomaattia siivuina tai ananasta tai herkkusieniä, vähän sinihomejuustoa ja oltermannia. Lisäksi voi laittaa oreganoa tai jotain muuta kalalle sopivaa yrttiä ja ehkä ketsuppia (?) pohjalle voin kanssa.
Paista vihannes/juures siivuja voissa ja ölyssä, (öljyssä mausteena yrttejä ja valk.sipulia.)
Sekoita kananmunaa, kermaa ja hyvää juustoa (suolaa ja pippuria)
Kaada munaseos leipien päälle ja paista
Koristele yrteillä
Perinteiset:
paahtoleipää, levitettä, kinkku- ja metvurstiviipaleet, tomaattiviipaleita, emmental-juustoraastetta reilusti
jauheliha: Tee lihapullataikina (kermaviili, sipulikeittopussi, kananmuna, jauheliha). Voitele paahtoleipäviipaleet ketsupilla, levitä päälle jauhelihamassaa, päälle maustekurkkuviipaleita ja juustoraastetta, jonka sekaan on sekoitettu kananmuna. Leikkaa leivät kolmioiksi ennen paistamista.
herkkusieni: paista pannulla tuoreita, viipaloituja herkkusieniä ja sipulia, kunnes herkkusienten neste on haihtunut. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää kermaa ja keittele paksuksi "muhennokseksi". Levitä paahtoleipien päälle ja kruunaa juustoraasteella.
Kaikki siis paistetaan uunissa passelin värisiksi.
Pohjana itse rakastan ruispaloja; niihin päälle kylmäsavulohta, kirsikkatomaatteja ja juustoraastetta. Vaalean leivän ystäville hyvän paahtoleivän päälle valkosipulia hierottuna, pestoa, kinkkusuikaleita, paprikaa, suolakurkkua eli mitä kaapista löytyy. Juustoraastetta - mieluiten mozzarellaa sisältäen päälle ja yrttisiä mausteita maun mukaan. Joka kaapista löytyvä pizzamauste sopii hyvin.
Monet käyttävät myös ketsuppia leivän päälle jonka jälkeen kootaan leipä muine täytteineen.
Nyrkkisääntönä jos haluat vaihtelua, mene suosikki kebab-pizzeriasi sivuille ja sovella siellä näkyviä herkkutäytteitä sinulle sopiviksi.:D
Eikä muuta kuin nauttimaan hyvien juomien kera!;)
Äitini teki joskus paahtoleivästä, eli kaurapaahtista, hieman oivariinia päälle, tonnikalaa, pari siivua tomaattia ja juustoa :) uunissa kun ovat hetken, tulevat mukavan rapeiksi. Tällainen tuli nuoruudesta mieleen, yksinkertainen resepti kyllä.
- ohuelle paahtoleivälle ohuesti hyvää levitettä, esim. Oivariini
- päälle paahdettua kinkkua (ei mielellään savustettua) muutama siivu (leipä peittyy)
- kinkun päälle ohueksi leikattuja punasipulirenkaita
- kuorrutetaan aurajuustomuruilla
Paistetaan niin kauan 200-225 -asteisessa uunissa, että leivän reunat saavat väriä ja juustomurut ovat sulaneet, noin 5-7 minuuttia.
Leivän päälle voi ripotella varovaisesti oreganoa jos haluaa, ei välttämättä vaadi.
Paahtoleivälle voita ja sinappia,sitten kinkkua,ananasta,persikkaa,kirsikkatomaattia ja päälle juustoraastetta johon sekoitettu kananmuna.Toinen herkku on Paahtoleivät johon päälle:tonnikalasta,sinappikurkkusalaatista,juustoraasteesta ja kananmunasta tehty tahna :) on hyvää!
Itse suosin mahdollisimman simppeliä ja nopeaa. Mutta osa noista mähmäversioista vaikutti sille, että voisin testata.
Joskus laitan tomaattipureeta alal, siten mitä haluaakaan laitta päälle, kinkkua, kalaa, peperonia yms. ja päälle juustoamunaseos. Vatkaan munan(munat) hyvin ja lisään siihen juuston, ja hiukan cayennea ja mustapippuria. Se alkaa hiukan muistuttaa klassista Welsh rarebitin reseptiä.
on seuraava:
Paahtoleipää
Ketsuppia tai rasvaa
Palvikinkkua
Ananasrengas (1/2)
Aurajuusto (voi jättää poiskin)
Emmental
Tai sitten:
Ruisleipää
Ketsuppia
Siniappia
Sipulia
Kurkkusalaattia
Nakkeja puolitettuna
Emmentalia
Tai vielä:
Ruisleipää tai paahtoleipää
Salsaa
Tonnikalaa
Tomaattia
Emmentalia
paahtoleipä
olterman
kinkku
olterman
paahtoleipä
ja voileipägrilliin
klassinen :)
Meillä ei ole ollut pitkiin aikoihin lämppäreitä. Pitääpä illalla tehdä. Vaikka:
- ruispala
- tonnikala
- ketsuppia
- juustoraastetta
- ananastakin taitaa olla kaapissa
Täytteet saa jokainen itse päättää maun mukaan, mutta kokeilkaapa joskus sekoittaa päällysteen juustoraasteen sekaan kananmuna! Antaa ihanan erilaisen koostumuksen ja maun juustokuorruttelle. Nam!
niin siitä tulee hyvät lämppärit, alle ketsuppia, sitten sitä kastiketta ja päälle vaikka aurajuustoa. tOmaatti sopii myös.
on ne missä on lenkkisiivuja ja kermaista juustoa päällä