Anna-Sofia vai Helen? Kunpi siis voittaa?
mä luulen, että Helen voittaa, mutta haluaisin A-S:n voittavan.
Kommentit (14)
Mutta kumpikaan ei ollut suosikkini, Minna olisi mielestäni ollut hyvä, tai Eevi.
kokoa 38 ja mallin kuuluu olla kokoa 34:(
mutta ei ole huippumallin mitoissa. ihmettelen, että pääsi finaaliin edes mitoillansa, kun kuvaus/näytösvaatteet eivät mahdu hänelle.
A-S siis voittaa.
koska Helen aiemmin sanoi johonkin haastatteluun, että häneen on oltu jälkikäteen yhteydessä Paparazzista. eli ei siten voinut voittaa, koska voittaja sai Paparazzi-diilin
Kahden kärkeen olisi ehdottomasti kuulunut Minna, jonka olisi pitänyt tämä kilpailu myös voittaa. Ei mulla muuta. En katsonut finaalia, koska Minnan pudotuksen myötä, se olisi ollut täysin turhaa.
Ehdottomasti parempi tyttö voitti eli ANNA-SOFIA!!Onnea hänelle. Helen on itseään täynnä oleva tärkeilevä p...n. Anna-Sofia tulee pärjäämään maailmalla koska erottuu edukseen ja hän tulee saamaan myös itsevarmuutta.
meillä on duunissa aika paljon venäläisiä ja se itsekeskeisyys ja kehuminen on niin ärsyttävää ja heille niin ominaista. Niin itsekeskeinen ettei itse huomaakaan, siis duunikaveri.
Ja se koko. Kun ne eilen käveli vierekkäin, toinen tikku ja toinen ei. Ei niin iso tyttö voi voittaa tätä mallikilpailua. Taatusti on duunia tulevaisuudessakin.
Näin Anna-Sofian vähän aika sitten Stockalla ja kun on puhuttu siitä hänen kauniista ihosta, se on kyllä just sitä.
meillä on duunissa aika paljon venäläisiä ja se itsekeskeisyys ja kehuminen on niin ärsyttävää ja heille niin ominaista. Niin itsekeskeinen ettei itse huomaakaan, siis duunikaveri.
Ja se koko. Kun ne eilen käveli vierekkäin, toinen tikku ja toinen ei. Ei niin iso tyttö voi voittaa tätä mallikilpailua. Taatusti on duunia tulevaisuudessakin.Näin Anna-Sofian vähän aika sitten Stockalla ja kun on puhuttu siitä hänen kauniista ihosta, se on kyllä just sitä.
Aika moni virolainen kyllä loukkaantuu, jos menet venäläiseksi sanomaan... ja yleensähän virolaiset ja venäläiset ovat paljon kevyempi rakenteisia kuin suomalaiset, mutta Helen nyt sattui olemaan normaali. Minusta se on hyvä juttu, että normaalilla vartalollakin pärjää! Terveen ja urheilullisen näköinen nuori nainen, ja tosi kauniskin. Joistain kuvista tuli ihan Julia Roberts mieleen.
Siitä tosin ei pääse mihinkään, että Anna-Sofia on kaunis ja huippumallin näköinen. Jotenkin tulee Kate Moss vähän mieleen, vaikken Katesta tykkääkään (liittynee päihdesekoiluun...). Kaikkea hyvää molemmille kisaajille ja menestystä!
Ovat sanoneet hakevansa tältä kaudelta karismaa ja Helenin karismaa on hehkutettu pitkin matkaa. A-S tuskin voisi olla Milanon listoilla jos hänellä olisi Paparazzin kanssa sopimus.
Anna-Sofia on niiiiiiiiiiiiiiin tyhmä maalaistyttö, eikä oikeesti mikään häävisen näkönenkään. Ehkä kroppa on mallimaailmaa aatellen kunnossa, mut mikään muu ei sitten olekaan.. YÖKS.. Alkuun Helen ärsytti kovasti, mutta hänellä ainakin on kielitaitoa, yleissivistystä, esiintymistaitoa ja sitä paljon puhuttua karismaa.. Kasvot on myös todella kauniit.