Lue keskustelun säännöt.
Minkä verran teillä on arjessa leikkiä lasten kanssa?
01.10.2011 |
Siis vanhempien ja lasten leikkiä, leikkisyyttä? Tuntuu välillä että meillä arki lapsista huolimatta on aika harmaata, toki halataan ja pussaillaan ja pidetään sylissä tai kädestä ja lauletaan ja jutellaan, mutta ollaanko jotenkin poissaolevia ja korrekteja ja etäisiäkin, on ne rutiinit ja aikataulut joista täytyy pitää kiinni, vaatteet päälle ja ruoka suuhun, autolla ajaessa keskitytään liikenteeseen, on kiire joten nyt kävellään reippaasti, työt väsyttää, ruokaa pitää laittaa ja tehdä kotihommat, telkkarista tulee mielenkiintoinen ohjelma, puhelin soi, tietokonekin olisi tai joku lehti tai sitten muuten vaan huvittaisi vaan maata sohvalla olematta sen enempää kontaktissa kehenkään jne. Toisaalta sitten onhan se hyvä että lapsi osaa leikkiä itsekseenkin, saahan sitä itsekin hommat tehtyä ripeämmin kun lapset ei ole aina mukana sotkemassa ja täytyyhän lapsen oppia myös sitä "asiallista suorittamista", syömään nätisti ja kävelemään poukkoilematta ja tottelemaan ohjeita, mitä siitä nyt tuleekaan jos kaikki pitäisi olla yhtä leikkiä ja aina vaan hauskaa, ja ei tosiaan voi koko ajan olla villitsemässä lapsia kun nukkuma-aikakin on ja niin edelleen...
Parhaita hetkiä lasten kanssa on kuitenkin ne yhteiset leikkihetket, yhdessä nauraminen ja se kontakti mikä siinä syntyy. On myös upeaa nähdä jos joku muu aikuinen pystyy olemaan ihan täysin läsnä lapsen kanssa, ottamaan lapsen täysillä ja lempeästi mukaan vaikka siihen ruoanlaittoon ja keskusteluun, tekemään asiasta lapselle mielenkiintoista pienellä huumorilla ja osoittaa siinä samalla arvostavansa lasta ja yhteistä aikaa. Mietin että pitäisikö arjessa olla enemmän tätä hyvän mielen leikkiä, olisiko siitä hyötyä lapsille myös. Tiedän että leikki on lapselle elintärkeää, mutta onko tärkeää vai hölmöä jos aikuinen hassuttelee arkirutiineissa.
Kommentit (2)
paitsi että me kyllä vaan lysähdetään sohvalle tai jonnekin muualle... Mutta koitan ainakin jos ei muut aikuiset näe, niin tuoda jotain lapsen kannalta ehkä hauskuutta niihin arkirutiineihin, syöttämiseen, hampaiden pesuun, vaatteiden pukemiseen, paikasta a paikkaan b kävelemiseen... Ne tuntuu tärkeiltä lähentymishetkiltä, kun ollaan vähän aikaa samalla aaltopituudella, vaikkakin aika lyhyitä pätkiä ne on.
Tuotakin olen miettinyt, että eihän se nyt käy että vanhemmat tässä istuu tuntikaupalla ajamassa ympyrää pikkuautoilla, vaikka silloin tällöin kyllä leikitäänkin. Olen tässä asiassa yrittänyt muistella yhden Jari Sinkkosen kirjan lopputekstiä, menikö se jotenkin niin että vanhempien tehtävä on luoda edellytykset leikille, ja sitten astua askel taakse katsomaan miten lapsi rakentaa maailman itse uudestaan, tai jotenkin näin. Leikki on lapsen vapaasti rakentama maailma, jossa vanhempien osa on olla leikin mahdollistajina eikä muokkaamassa sitä lapsen maailmaa. Minä ainakin olen vähän huomaavinani, että en minä pysty siinä lapsen leikissä olemaan "isona lapsena" mukana, koska minä en ole toinen kolmevuotias poika tai viisivuotias tyttö jonka kanssa lapsi leikin aikana opettelisi myös sitä tunteiden ja sosiaalisten tilanteiden hallintaa, vaan minä vain olen siinä tönimässä autoa ja pitämässä ääntä lapsen johdolla, en ole eri mieltä, en suutu mistään enkä esitä omia ehdotuksia leikin kulusta. Toisekseen jos minä yritän oikeasti osallistua leikkiin, se menee lapsen leikin ohjailuksi, ja lapsi jää siihen vähän niin kuin katsomaan että mitä se äiti rakentaa. Olen lähinnä vain tyytynyt olemaan siinä vieressä, mahdollisimman vähän osallistuen mutta tarvittaessa juuri sellaisena käskytettävänä statistina, kolmantena kätenä toimien, tai sitten niin että olen alkuun mukana ja koitan sitten häivyttäytyä siitä pois, sanoen vaikka että nyt äiti menee laittamaan ruokaa, jatka sinä vain, ja sitten välillä tulen ihastelemaan tai kommentoin sieltä lieden äärestä leikkiä.
Sen sijaan itsellekin mielekkäämpiä hauskoja leikkejä olisi vaikka hippa, pallon heittely, "lentokone", kutittelu tai joku muu lapsen kikatuttamisleikki, jossa oikeasti itsekin nauraa ja liikkuu. Mietin että pitäisikö niiden ainaisten palikoilla rakentamisten tms. sijaan olla enemmän tällaista molemminpuolista leikkiä, sinänsä aika alkeellista huvitusta, jossa on paljon katsekontaktia, muuta kommunikointia, fyysistä kontaktia, molemmat osapuolet osallistuu ja tekee aloitteita jne., välillä aikuisena voi ottaa leikkiin uusia aiheita, vaikka jotakin kehonhallinan parantamiseen tähtäävää tai musiikkia tai jotain, tai voi tietoisesti rauhoittaa leikkiä, leikkiä majan rakennusta tai linnunpoikasta pesässä emon siiven alla tai jotakin tällaista sylittelysilittelylässyttelyä.
Eli ikään kuin että sen sijaan että leikkisi lasten leikkiä lapsen ohjaamana (ei lapsena eikä aikuisenakaan tavallaan), tai toimisi itse sivullisena ohjailijana ja leikin sääntöjen tuomarina, leikkisikin aikuisen ja lapsen keskinäistä leikkiä, joka on erilaista kuin kahden lapsen välinen leikki tai täysin aikuisen johdolla rakennettu leikki, mutta joka kuitenkin on tavallaan sellaista minkä kaikenikäiset ymmärtää leikiksi... Onkohan tässä mitään tolkkua :D. Minusta tuollainen hippa tai sylissä keinuttamine tai vastaava on niin alkeellista leikkiä että sitä voi leikkiä minkä ikäisen lapsen kanssa tahansa, mutta lapsi ei välttämättä sitä itse ehdota eikä aikuinen siihen rupea itsekseen. Pitäisikö tällaiselle leikille oikein tehdä aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen joskus miettinyt, voiko lapsen kanssa leikkiä LIIKAA. Siis tarkoitan ihan leikkimistä, vaikkapa legoilla rakentelua tai pikkuautoilla ajamista. Meillä nimittäin lapsi (ainoa, joo) haluaisi leikkiä isin tai äitin kanssa ihan koko ajan ja tuntuu, että meillä leikitäänkin enemmän kuin monissa muissa perheissä. Tottakai meillä on omiakin menoja, ja aamulla ne kiireiset aamurutiinit, iltapäivisin tehdään kotitöitä jne. mutta jotenkin ei osata vaikkapa iltaruuan jälkeen lösähtää miehen kanssa molemmat sohvalle ja sanoa lapselle, että leikipä yksin. Se on juuri se hetki, kun lapsi on odottanut, että nyt äiti tai isi (tai jopa molemmat) ehtii olla hänen kanssaan.
Minusta tuo hassuttelu arkiruutineissa kuulostaa juuri tosi hyvältä. Sitä itse ainakin yritän, ottaa lasta mukaan ruuanlaittoon, höpötellä autolla ajaessa yms. että voisin sitten hyvällä omallatunnolla leikkiä vähemmän (kun ei aina jaksa tuo pikkuautoilla ajo kiinnostaa..)