Lue keskustelun säännöt.
Vihaan meikkaamista, mutten "uskalla" olla meikkaamattakaan
30.09.2011 |
Mulla menee aamuisin 15 minuuttia meikkaamiseen. Pohjustusvoide, meikkipuuteri, kulmakynä, ripsiväri, peitepuikkoa, valokynää tummille silmänalusille, poskipunaa että saa väriä kasvoille.
Ja mä INHOAN tätä meikkaamista. Aamulla olisi muutakin tekemistä, olisi helpottavaa saada 15 minuuttia paremmallekin tekemiselle. Sen lisäksi myös inhoan sitä joka iltaista meikinpesua väsyneenä.
No miksikä sitten en lopeta meikkaamista: en uskalla. Olen 15 vuotta elämästäni meikannut joka aamu, ja kuulun niihin "onnekkaisiin" jotka näyttävät ilman meikkiä todella valjuilta. Kulmat ei erotu mihinkään, ripset ihan vaaleat, silmät vaaleat, huulet vaaleat.. iho sitten "mukavasti" epätasaisen laikullisen punertava ja silmänaluiset tummat.
Oikeasti, näytän ihan sairaalta ilman meikkiä. Joskus ystävä kysyikin, nähtyään minut "vahingossa" ilman meikkiäni, että olenko mä flunssassa :/ (en ollut)
Ja mulla ei oo tarpeeks "pokkaa" olla luonnontilassa (luonnonrumana) ihmisten ilmoilla.
On mullakin ongelma.
Kommentit (5)
Totuttelin sitten jossain vaiheessa vähän kerrallaan. Teepä vaikka niin, että kuljet ekalla kerralla ihan vaan vaikka korttelin ympäri naama paljaana, seuraavaksi käyt lähikaupassa jne. Voit tosiaan yhdistää sen myös tuohon portaittain vähentämiseen.
Mulla auttoi myös sen miettiminen, miksi oikein meikkaan. Mitä toivon sillä saavuttavani?
Mun kohdalla loppujen lopuksi kyseessä oli pohjimmiltaan sellainen tietty... orpous, tai miten sitä kuvailisi - rakkauden ja hyväksynnän jano. Kysyin itseltäni, että oliko sitä tarvetta sitten mahdollista saada tyydytettyä meikkaamalla? No... ei.
Se, että joku satunnainen ohikulkija tai tuttu ajatelisi minut nähdessään että "vau" (mikä oli se toivomani reaktio, eikä edes ehkä se mitä todellisuudessa tapahtui), ei loppujen lopuksi merkannut mitään muuta kuin ehkä sitä parin sekunnin helpotusta, kun näkee jonkinlaisen arvostuksen toisen ilmeessä. Ei se korjannut mitään mun sisälläni, vähän niin kuin surkea liraus vettä tulipaloon.
Eikä se välinpitämättömyys, millä ihmiset suhtautuu minuun valjuna ja meikittömänä myöskään oikeastaan muuta mitään. Ne "torjuvat" vain jonkun ulkokuoren, ihmisen jota eivät edes tunne. On oikeastaan helpotus olla ihmisten ilmoilla näkymätön, omissa ajatuksissaan, sen valjuuden verhoamana. Meikittömyys tuntuu musta nykyisin jotenkin melkein kuin yksityisyydeltä. Ja kun joskus sitten meikkaan, se on myös valinta: tänään muhun saa kiinnittää huomiota. Hyvin voimaannuttavaa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kolmosella oli sen verran puhutteleva viesti, että taidan printata sen ja teipata vessan peiliin :D
ap
Kolmonen puhuu asiaa, mutta jos et ihan kokonaan / kertalaakista halua ehostamista lopettaa, ota kestoväriä ripsiin. Se tuo vähän särmää katseeseen ja auttaa tottumaan meikkaamisen lopettamiseen (ei enää sitä tapaa aamuisin).
laita ripsiin ja kulmiin kestoväri, joko kosmetologilla tai itse, sekä kasvoihin itseruskettavaa. Auttaa jo pitkälle!
Kokeile esim. vain meikkivoiteella, poskipunalla ja ripsivärillä.
Minäkin olen alkanut inhota meikkaamista, erityisesti ripsivärin käyttöä, joten ymmärrän fiiliksen! Tosin uskalla olla ilman meikkiäkin, tai hyvin vähällä meikillä. Ainakin minulla tärkein on meikkivoide, koska kun iho näyttää tasaiselta, se tekee jo TODELLA paljon. Seuraavaksi melkein laitan poskipunan, koska olen aika kalpea luomuna.