Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa, parisuhdeasiaa!
06.07.2011 |
Olen 23-vuotias ja ollut parisuhteessa ensirakkauteni kanssa 6,5 vuotta, joista 5v. ollaan asuttu yhdessä. Nyt mietin, että pitäisikö tätä suhdetta enää jatkaa, vaikka rakastan poikaystävääni tosi paljon. Tilanne on se, että me ollaan riidelty tosi paljon viime kuukausien aikana, vaikka kivojakin hetkiä on ollut. Seksiä ei ole ollut kahteen kuukauteen, koska mies ei ole halunnut, ja ennenkin sitä oli ehkä vain kerran kuussa. Tällöinkin aina ilman esileikkiä, mikä on ollut kurjaa, mutta eipä toista voi pakottaa tyydyttämään minua...
En saa myöskään muunlaista läheisyyttä juuri koskaan, en ole muutamaan vuoteen saanut. Mies ei halaa, ei pussaa, eikä tykkää jos minä halaan tai pussaan häntä. Se loukkaa minua ja olenkin vähentänyt halailuja ajan kuluessa.
Luulen, että mies rakastaa minua ja haluaa olla kanssani, mutta en ole varma, koska hän ei sano sitä ääneen, vaikka kysyisin.
Haluaisin keskustella ongelmistamme, mutta mies ei, sillä hänellä ei kuulemma ole mitään puhuttavaa. En ymmärrä millä muulla tavalla voisimme asiamme selvittää, paitsi puhumalla...
Auttakaa mua! Äsken taas riideltiin siitä, kuinka mies usein tiuskii mulle ja mä hänelle, ja ajatukset on ihan sekaisin. Olen sitä mieltä, että en halua lähteä parisuhteesta helpolla, varsinkin koska rakastan häntä paljon, mutta toisaalta mietityttää, oisko mun parempi olla yksin :( Olen 23-vuotias ja ollut parisuhteessa ensirakkauteni kanssa 6,5 vuotta, joista 5v. ollaan asuttu yhdessä. Nyt mietin, että pitäisikö tätä suhdetta enää jatkaa, vaikka rakastan poikaystävääni tosi paljon. Tilanne on se, että me ollaan riidelty tosi paljon viime kuukausien aikana, vaikka kivojakin hetkiä on ollut. Seksiä ei ole ollut kahteen kuukauteen, koska mies ei ole halunnut, ja ennenkin sitä oli ehkä vain kerran kuussa. Tällöinkin aina ilman esileikkiä, mikä on ollut kurjaa, mutta eipä toista voi pakottaa tyydyttämään minua...
En saa myöskään muunlaista läheisyyttä juuri koskaan, en ole muutamaan vuoteen saanut. Mies ei halaa, ei pussaa, eikä tykkää jos minä halaan tai pussaan häntä. Se loukkaa minua ja olenkin vähentänyt halailuja ajan kuluessa.
Luulen, että mies rakastaa minua ja haluaa olla kanssani, mutta en ole varma, koska hän ei sano sitä ääneen, vaikka kysyisin.
Haluaisin keskustella ongelmistamme, mutta mies ei, sillä hänellä ei kuulemma ole mitään puhuttavaa. En ymmärrä millä muulla tavalla voisimme asiamme selvittää, paitsi puhumalla...
Auttakaa mua! Äsken taas riideltiin siitä, kuinka mies usein tiuskii mulle ja mä hänelle, ja ajatukset on ihan sekaisin. Olen sitä mieltä, että en halua lähteä parisuhteesta helpolla, varsinkin koska rakastan häntä paljon, mutta toisaalta mietityttää, oisko mun parempi olla yksin :(
Kommentit (23)
onko joku ollut joskus samassa tilanteessa? Eli on tehnyt ehkä mieli erota, mutta suhde onkin muuttunut parempaan päin?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
32v ja ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 14vuotta ja meillä on tilanne aivan sama kuin teillä! Ihan kuin olisin itse kirjoittanut aloituksen. Meillä tosin on 3v lapsi ja ollaan asuttu yhdessä kauemmin. En tiedä itse mitä tehdä joten luen mielenkiinnolla mitä vastauksia sinä saat.
Inhottavaa tuo että mies tuiskii ja on kiukkuinen usein. Itse myös suutun helposta ja alan jankuttamaan asioita ja tiedostan sen en vain voi sille mitään kun suututtaa...
32v ja ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 14vuotta ja meillä on tilanne aivan sama kuin teillä! Ihan kuin olisin itse kirjoittanut aloituksen. Meillä tosin on 3v lapsi ja ollaan asuttu yhdessä kauemmin. En tiedä itse mitä tehdä joten luen mielenkiinnolla mitä vastauksia sinä saat.
Inhottavaa tuo että mies tuiskii ja on kiukkuinen usein. Itse myös suutun helposta ja alan jankuttamaan asioita ja tiedostan sen en vain voi sille mitään kun suututtaa...
Tai siis en kenellekään toivoisi tällaista tilannetta, mutta hyvä kuulla, etten ole aivan yksin. Kuinka kauan teillä on jatkunut tilanne huonona? Täytyy muuten mieheni puolustukseksi sanoa, että kyllä minäkin tiuskin ja jankutan. Luulen, että meillä on molemmilla paha mieli kaikista riidoista ja ollaan jotenkin "herkillä" koko ajan. Sitten heti kun toinen sanoo poikkipuolisen sanan, niin sota on syttynyt...
ap
samanlaisessa tilanteessa, ollut miesystävänsä kanssa yhdessä teinivuosista ja lopulta se, että mies ei ikinä, siis ikinä saanut suustaan sitä, että rakastaa mun kaveria, muodostui niin suureksi ongelmaksi, että kaveri otti ja lähti. Kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen. Olisi pitänyt lähteä jo aiemmin,
Minusta EI voi sanoa, että parisuhde on hyvä, jos jompi kumpi ei pysty sanomaan, että rakastaa. Joko siihen on syynä se, ettei rakasta tai sitten se, että on tunne-elämältään niin solmussa, ettei osaa ilmaista sitä. Molemmissa tapauksissa kannattaa juosta ja lujaa. Kyllä suhteeltaan pitää voida muutakin vaatia kuin että hyvä kun ei hakkaa, juo ja tuhlaa rahoja. Itsekunnioitusta naiset!
joissa toisten parisuhteet on siinä viidenkympin korvilla... Onnittelut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on jatkunut nyt melkein vuoden. Miehen kiukkuun voi olla muitakin syitä, mutta omani johtuu ihan tästä tilanteesta. Toisaaltaan mies on ihan tyytyväinen parisuhteeseemme eikä näe siinä mitään ongelmaa. Lapsen kanssakin hänen mielestään on helppoa. Itse olen sairastunut burn outtiin ja nyt hoidetaan masennusta vaikka en mielestäni ole masentunut.
Tuo on kyllä ihan totta että mieheni ei koskaan sano rakastavansa mua, mutta ilmaisee kyllä olevansa huollissaan minusta ja lapsesta. Jos siis ollaan vaikka toisella paikkakunnalla yötä.
Minkäs teet kun ei toista voi pakottaa. Toisaaltaan en haluakaan että mieheni joutuu pakosti sanomaan että rakastaa minua.
Pelkään jääväni yksin enkä enää koskaan löydä toista ihmistä rinnalleni. Ensimmäiset 10vuotta kului kuitenkin suhteellisen hyvin tai ainakin niin että siedimme toisiamme. Lapsen tulon jälkeen kaikki monimutkaistuu. On helpompi olla hiljaa kuin tapella. Tappelussa tunteet aina ryöpsähtävät oikeastaan liikaa pinnalle ja pienestä riidasta voi kehkeytyä kamala sota.
t. se 32v
tilanteessa, mutta sillä erolla, että molemmilla oli jo aiemmin pitkä suhde takana (toisella avioliitto ja toisella avoliitto). Yhdessä ollaan oltu lähes 7vuotta, lapset on 3,5v ja 2v. Varsinkin kakkosen syntymän jälkeen oli todella vaikeata ja meno samanlaista kun teillä tuntuu olevan. Käytyyn parisuhdeterapiassa, josta ei ollut hyötyä. Eroa pyöriteltiin, mutta ruvettiin ottamaan vuorotellen enempi aikaa arjessa (ei juurikaan saada lastenhoitoapua isovanhemmilta, kummeilta tms.) ja hiljalleen on elämä helpottanut. Toki vaikeita päiviä on vieläkin, mutta nyt pystytään jo puhumaan asioista ja siitä mikä ajoi meidät eron partaalle. Remontit etenee ja lapset kasvaa. Ollaan naimisissa, oltiin jo vaikean ajan alkaessa oltukin jonkin aikaa, ja koitetaan ajatella, että "kaiken se kestää".
Toki teidän tilanne on siitä eri, että ei ole lapsia ja olette olleet nuoresta yhdessä. Meillä vaikeaan tilanteeseen ajoi pikkuvauva-aika. Tsemppiä kuitenkin päätöksen tekoon.
onko joku ollut joskus samassa tilanteessa? Eli on tehnyt ehkä mieli erota, mutta suhde onkin muuttunut parempaan päin?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta EI voi sanoa, että parisuhde on hyvä, jos jompi kumpi ei pysty sanomaan, että rakastaa. Joko siihen on syynä se, ettei rakasta tai sitten se, että on tunne-elämältään niin solmussa, ettei osaa ilmaista sitä. Molemmissa tapauksissa kannattaa juosta ja lujaa.
jos sisimmässäni tiedän, että mies rakastaa, mutta ei vaan sitä pysty sanomaan, niin en tiedä, onko se "hyvä" syy jättää toinen, jos vielä itsekin rakastan häntä valtavasti. En tiedä osaisinko elää ilman häntä!
Joo, voi olla ihan typerää selittelyä, mutta en millään haluaisi päättää tätä suhdetta :(
ap
Mutta siis suosittelen kanssa tota että pakotat puhumaan sen miehesi ja kysyt vaikka että haluatko mieluummin vain erota vai puhutaanko asiat selviksi!
Mun mies sanoo että rakastaa mua (välillä mietin kylläkin että onko se vaan tapa) Mutta riidellään kanssa lähes päivittäin ja tosi moneen kertaan oon miettiny et lähdenkö vai jäänkö.. Mut oon jäänyt koska meillä kuitenkin on kaksi pientä lasta ja ajattelen että osittain sekin rasittaa varmaan meidän suhdetta.. Itte odotan ainakin vielä ja jos ei tää tästä parane vuoden parin sisään niin oon melko varma että lähden, ei lasten tarvii sitä riitelyä kuunnella koko lapsuuden ajan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jäämään tuollaiseen suhteeseen. Enkä vuosia myöskään odottaisi homman korjaantumista, muutaman kuukauden enintään.
Tulee aika raskas elämä, jos jo parikymppisenä suhde on keski-ikäisessä tilassa ja veikkaan, että eivät edes ole kokeneet mitään tosi rankkaa, esim. jatkuvaa unenpuutetta pienten lasten takia, läheisten kuolemaa, talon rakentamista, työttömyyttä, vakavaa sairastamista... mitä kaikkea noita nyt ihmisten NORMAALIIN elämään kuuluu.
Miten ap:n suhde noista selviää, jos on jo ns. huvitteluvaiheessa tuossa tilassa?
miehen ei tosiaan tarvitse paljon tehdä suhteens eteen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
silloin parikymmpisenä. Jatkoin suhdetta ja nyt 10 vuoden päästä meillä kaksi lasta ja oma talo. Mies on minua vanhempi ja ajattelen nyt jälkeenpäin, että monet ongelmamme johtuivat omasta aikuistumisestani, miehelle oli uutta, että en ollutkaan se opiskelijatyttönen, vaan yhtäkkiä "aikuinen." Nyt menee ihan hyvin, toki pieniä vastoinkäymisiä edelleen, mutta puheyhteys saatu jollain tasolla. olemme oppineet myös hyväksymään toisemme (ja ennenkaikkea puutteemme), eli aina kaikkea ei tarvitse kertoa; pienet teot kertoo enemmän kuin 1000 sanaa.
Itse olin nuoruuden rakkauteni kanssa 7-vuotta, joista viimeiset vuodet olivat ylä- ja alamäkeä. Useaan otteeseen mietin eroa ja mieskin uhkaili erolla, mutta olin päättänyt, että haluan olla yhden ihmisen kanssa koko elämäni ja parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Meillä oli hyvinä aikoina tosi mukavaa yhdessä. Tuntui, että tunsimme toisemme aika hyvin, koska olimme tavallaan kasvaneet aikuisiksi yhdessä. Kaikki ei kuitenkaan ollut niinkuin parisuhteessa pitäisi. Myös meillä oli ongelmana tuo puhumattomuus; mies ei puhunut ja minä jopa tahallani ärsyttämällä yritin saada jotakin reagtiota aikaiseksi. Riitaa riidan perään. Kokeilin jopa mykkäkoulua kerran viikon ajan, mutta muutosta ei tullut. Mietin eroa. Sitten taas hyvä jakso, jonka aikana mietin miten tyhmää miettiä edes eroa, hyvinhän meillä on asiat.
Tein kuitenkin eropäätöksen, jota en ole katunut, vaikka eron jälkeinen aika olikin yhtä helvettiä. Mies yritti käännyttää yhteiset ystävämme minua vastaan ja osan kohdalla onnistuikin, soitteli vihaisia soittoja ja rikkoi yhteisiä tavaroitamme... Varmaankin ainoa asia, mitä kadun on että menetin entisessä miehessäni hyvän ystävän :( ja uskomattoman mukavat appivanhemmat.
Eräs ystäväni neuvoi, että niin kauan kuin ei ole lapsia ja miettii eroa, niin kannattaa se toteuttaa. Usein yhdessä oleminen on toiselle tai molemmille liian itsestään selvyys ja tämä näkyy myös käyttäytymisessä. Jos erossa ollessa molemmista tuntuu, että toinen on se oikea ja tämän kanssa aidosti haluaa jakaa tulevaisuutensa, niin aina voi palata yhteen. Itse tosin mietin tätä edellisessä suhteessani, että mitä jos huomaa itse eropäätöksen tehtyään tehneensä elämänsä suurimman virheen ja toinen on jo päässyt "uusien tuulien" makuun, niin mitäs sitten... ei voi syyttää kuin itseään. Siksipä en ainakaan itse voisi koskaan neuvoa ketään eroamaan tai jatkamaan yhdessä, kukaan toinen ei voi tietää mikä on oikea ratkaisu. Omalla kohdallani ero oli se oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin yhdessä poikaystäväni kanssa 16v lähtien, 19v muutimme yhteen ja sitten 22v täytettyäni erosimme.
Oli juurikin jatkuvaa tiuskimista ja kiukuttelua, seksi ei maistunut ja mies mieluummin vaan paukutti videopelejä. Hyvin ex-tempore tyyliin tein päätöksen että tämä oli nyt tässä. Parin viikon päästä olin hommannut uuden asunnon ja se oli siinä sitten. Aivan ihana kesä 2000 alkoi siltä istumalta, auringon kultaamia muistoja tuolta kesältä kasapäin! Tapasin pian aviomieheni ja nyt olen kahden pienen lapsen äiti ja kaikin puolin onnellinen. Yli 10v yhteistä taivalta takana. Päivääkään en katunut sitä eroa exästä.
sekaisin. No ehkä joku saa selvää ja haluaa auttaa...
AP
Sinulla on vielä hyvin aikaa löytää elämäsi mies. Olette ehkä tutustuneet liian nuorena ja hitsautuneet yhteen. Kerrot rakastavasi häntä paljon, mutta tunnut saavan suhteesta aika vähän sellaisia asioita joita suhteesta haluat. Jos keskusteluyhteyttä ei synny, ehdotan eroa. Kyllähän se kirpaisee, mutta miksi lisätä sitoutumista (esim. lapset, yhteinen asunto) ihmisen kanssa, jonka tunteista ei voi olla varma. Ja sitten voihan olla niinkin, että miehelläsi on toinen tai on pettänyt satunnaisesti.
että riidan aikana ja sen jälkeen olen sitä mieltä, että haluaisin erota, mutta rauhoituttuani ajattelen, että on tää meidän suhde hyvä. Siksi haluaisin ulkopuolisen mielipiteen...että riidan aikana ja sen jälkeen olen sitä mieltä, että haluaisin erota, mutta rauhoituttuani ajattelen, että on tää meidän suhde hyvä. Siksi haluaisin ulkopuolisen mielipiteen...
ap
miehesi ei edes kysyttäessä sano rakastavansa sinua, niin siitä kannattaa päätellä jotain. Kertoohan tuo käytöskin ihan päinvastaista. Mikäli ehdottaisit eroa, niin mies olisi tod näk helpottunut. Eikä teidän suhde kuulosta ollenkaan hyvältä.
mistä päättelet, että miehesi rakastaa sinua?
Entä MIKSI sinä rakastat miestäsi?
Mitä saat tuolta suhteelta?
Onko tuo sellainen suhde, josta olet haaveillut ja jossa haluat olla lopun ikääsi?
Luuletko oikeesti, että se tuosta vielä paranee, että 10 vuoden kuluttua olette onnellisia?
Mies osoittaa sellaista "arkipäivän välittämistä", josta olen päätellyt, että hän rakastaa minua. Tammikuussa toisaalta ihan sanoikin sen, monen vuoden tauon jälkeen! Miehen lapsuus ja lapsuudenkoti oli tunnekylmä, ja hän on itsekin sanonut, että hänelle puhuminen ja tunteiden osoittaminen on todella vaikeaa.
Rakastan miestäni, koska voin luottaa häneen kuin kallioon. Hän saa minut nauramaan, ja kun emme riitele, meillä on hauskaa yhdessä ja nautin hänen seurastaan. Hän on hyvä mies, ja kun olen katsonut vierestä kun kavereillani on ongelmia poikaystäviensä kanssa, koska he juovat liikaa, ovat paljon poissa kotoa, tuhlaavat yhteiset rahat vaikka mihin tai ovat jopa väkivaltaisia, niin olen tosi tyytyväinen jopa "tylsään" mieheeni.
Päätin tänään, että katson tämän vuoden loppuun asti, miten meidän käy. Pakotan hänet puhumaan, ja jos hän ei suostu tai emme saa asioitamme selviksi, luulen, että vuodenvaihteessa haluan erota... Meillä on ollut nyt tämä kevät ja kesä aika stressaavaa aikaa molemmilla, joten siksi en halua tehdä päätöstä vielä.
ap