Lue keskustelun säännöt.
Miten sinä suhtaudut omaan kuolemaasi? Pelkäätkö? Mitä sen jälkeen?
30.09.2011 |
Ajatteletko asiaa koskaan aktiivisesti? Ahdistaako se vai oletko sen jotenkin käsitellyt, niin että olet sinut asian kanssa?
Mihin uskot kuoleman jälkeen joutuvasi ja mihin perustat tämän uskosi?
Kommentit (11)
Pelkään, että se tapahtuisi liian aikaisin, en näkisi lasten kasvavan ja varttuvan ja että saisin viettää eläkepaiviä mieheni kanssa.
En usko, että sen jälkeen on mitään muuta kuin kylmä ruumis.
Itse kuoleman hetkeä en pelkää, mutta siis sitä, että se tapahtuisi liian aikaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei pelota. Taivaassa on ihanaa! Perustan uskoni Raamatun Sanaan.
enemmän esimerkiksi isovanhempien tai omien vanhempien kuolemaa. Ei niitäkään pysty käsittämään vielä.
En pelkää kuolemaa, koska uskon Jeesukseen. Kuolema ei ole mitenkään pelottava asia. Silloin pääsee tästä maailmasta parempaan, jossa kaikki on hyvin ja jossa viimeistään tavataan kaikki rakkaat uudestaan.
edes ajattelen omaa kuolemaani.. Sen verran että toivon että kuolisin vanhuuteen sitten joskus 90 -vuotiaana ja että loppuaikakin olis siedettävää...
Ei se minua mitenkään pelota, lähinnä kivut pelottaa jos joutuisi sairastelemaan paljon.
Uskon Jumalaan joten luulisin että jonnekin parempaan paikkaan pääsen jossa tapaan jo kuolleet läheiseni.
Kuoleman jälkeen on 2m multaa päällä.
Mätänemistä ja matoja.
Jälkeen jää pieni omaisuus ja muistoja perillisille.
Kuolemani on eloonjäävien ongelma - ei minun.
Ei pelota - se on elämän laki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja pelkään eniten sitä että sairastun syöpään, josta seuraa kuolema. Se olisi mielestäni se kaikkein pahin vaihtoehto. Olen saurannut pienestä pitäen syöpään kuolemista ja se tosiaan PELOTTAA.
Pelkään myös sitä, että kuolema tulee, kun lapset ovat vielä pieniä. Pelkään että he eivät pääsisi elämässään siitä yli, vaan erilaisissa suurissa ja tärkeissä hetkissä he surisivat äitiään, vaikka heidän pitäisi iloita esim. omien lastensa syntymän hetkellä, ja kun tarvitsisivat apua ja neuvoja.
Luulen että kuoleman jälkeen tulee syvä uni. Sellainen helppo olotila, jossa ei ole mitään tietoisia ajatuksia.
En ajattele tai pelkää omalta kohdaltani. Se on väistämätön asia jolle ei mitään voi. Mutta pirun pahalta tuntuu ajatella sitä, miten lapset (6 ja 9 v.) pärjäisivät, etenkin kun on nähnyt heidän tuskan jo kertaalleen.
Kamalalta tuntuu myös ajatella jos lapsille tapahtuisi jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta pelkään mahdollisia kipuja ennen sitä. Ja sitä että olen kuoleman hetkellä ihan yksin.
Ja haluan myös nähdä lasteni kasvavan aikuiseksi ennen kuolemaani.
En usko että minusta kuoleman jälkeen jää jäljelle mitään muuta kuin maalliset jäännökset.
hups, yhtäkkiä kuolen ja mitään ei ole sen jälkeen. Minusta aivan todella pelottavaa. En näe koskaan enää lapsiani. Pelkään myös, että lähden liian aikaisin, haluan elää vielä pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluisi ajatellakaan kuolemaa ja silti ajattelen sitä päivittäin, mikä ahdistaa minua todella paljon. Ajatus siitä, että joskus en saa enää olla tässä maailmassa,lasteni ja läheisten kanssa, saa minut fyysisesti pahoinvoivaksi. Kaikista pahinta on mennä illalla nukkumaan, kun pelkään etten enää aamulla herää. Ja aamulla olen ikionnellinen siitä, että olen elossa. Nämä ajatukset tuntuvat aivan sairailta. Haluaisin puhua asiasta jonkun kanssa, koska en jaksa elää koko ajan tällaisten ajatusten kanssa! Pääsisikö tästä eroon jollain lääkkeillä jos tämä on jokin masennusoire?
Kuoleman jälkeen ei ole enää mitään, paitsi läheisten muistot minusta. Tiedän, että helpottaisi, jos uskoisin kuolemanjälkeiseen elämään mutta en vain usko siihen, valitettavasti.
olen matkalla Taivaan kotiin.