Jaksaako kaikki vanheneviaan vanhempiaan ?
En tahdo jaksaa valitusta koska itselläkään ei mene hyvin .Koitan mutta ottaa koville .Yksin koitan hoitaa kun muita lapsia ei kiinnosta paitsi jos tahtovat jotain .
Kommentit (15)
Ajoittain on kyllä aika rankkaa, kun aina kaikki on minun syytä ja mikään ei ole koskaan hyvin. Valitusta tulee heti tervehtimisen jälkeen. Minäkin hoidan kaiken yksin, kun toisia ei kiinnosta (juuri tuon jatkuvan valituksen takia). Sitten vähätellään vielä vieraille tekemisiäni, vaikka periaatteessa hoidan ihan kaikki asiat. Jos en hoitaisi, kuolisivat nälkään ja hautautuisivat jätevuoren alle, kun itse eivät saa aikaan yhtään mitään.
Mistä valittaa. Onko siihen valituksen aiheeseen apua esim. jos haluaa tuulettimen, osta tuuletin. Onko kivaa tekemistä mihin tottunut tai kyytiä maisemia katsomaan. Onko kipuja, auttaako yksityinen erikoislääkäri ja tutkimus, vai apteekki. Vai haluaako kokeilla vitamiineja tai mitä haluaa. Onko joku empaattinen ja ymmärtävä. Jos paleltaa niin lämmintä. Ihmisillä on paljon tarpeita, koko ajan tai toiveita. Onko muita sukulaisia hänelle avuksi, jos ei ole kuin sinä - luulisi että vielä löytyy enemmän. Onko hänellä joku jonka kanssa soitella ja päivitellä tms. Ellei ole krooninen negaaja tms. Sun pitää käskeä joku sisarus auttamaan, jos tarviit siinä apua, mikään hyssyttely ei oikein toimi.
En, enkä aio. Hoin aikani, että he tarvitsevat harrastuksia ja ystäviä eläkkeelle jäätyään. Saan joka päivä tekstiviestipommitusta, jota en ole lukenut enää aikoihin. Käymään toivoisivat, mutta en toiselle puolen Suomea ala reissaamaan katsomaan nahistelua torppaan, jossa ei ole mitään tekemistä TV:n katselun lisäksi.
Nyt vasta teidän pitääkin jaksaa, kun hyvinvointialueet säästää.
Ei palkkaa hoitajia ja laitospaikat ajetaan alas.
Kokoajan alkaa olla enemmän ja enemmän kotihoidon ja omaisten yhteistyötä vanhusten hoito.
Ei kotihoito yksin pysty.
Vierailija kirjoitti:

Juu hyvin jostain keski-Suomesta hoitelee lapissa asuvan mummon asioita. Eikä mummoa voi pakottaa muuttamaan että siinä tenkkapoo.
Kohta ne vanhukset makaa keittiön nurkassa hetekoissa vanhaan malliin
Ihan hyvin. Eivät edes valita mistään. Hyväntuulisia ovat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vasta teidän pitääkin jaksaa, kun hyvinvointialueet säästää.
Ei palkkaa hoitajia ja laitospaikat ajetaan alas.
Kokoajan alkaa olla enemmän ja enemmän kotihoidon ja omaisten yhteistyötä vanhusten hoito.
Ei kotihoito yksin pysty.
Juu hyvin jostain keski-Suomesta hoitelee lapissa asuvan mummon asioita. Eikä mummoa voi pakottaa muuttamaan että siinä tenkkapoo.
No, ehkä säkin keksit ratkaisun, kun se eteen tulee.
Voimia. Kyllä siinä on moni muukin naama nyrpällään, ennenkuin perintö kilahtaa tilille.

Olen aina kieltäytynyt perinnöistä.Sanonut mummollekkin että käyttää kaiken itseensä. Ei tarvitse meitä jälkeenjääviä miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vasta teidän pitääkin jaksaa, kun hyvinvointialueet säästää.
Ei palkkaa hoitajia ja laitospaikat ajetaan alas.
Kokoajan alkaa olla enemmän ja enemmän kotihoidon ja omaisten yhteistyötä vanhusten hoito.
Ei kotihoito yksin pysty.
Juu hyvin jostain keski-Suomesta hoitelee lapissa asuvan mummon asioita. Eikä mummoa voi pakottaa muuttamaan että siinä tenkkapoo.
No, ehkä säkin keksit ratkaisun, kun se eteen tulee.
Voimia. Kyllä siinä on moni muukin naama nyrpällään, ennenkuin perintö kilahtaa tilille.
Perintö kuluu jatkossa yksityisen kotihoidon maksuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vasta teidän pitääkin jaksaa, kun hyvinvointialueet säästää.
Ei palkkaa hoitajia ja laitospaikat ajetaan alas.
Kokoajan alkaa olla enemmän ja enemmän kotihoidon ja omaisten yhteistyötä vanhusten hoito.
Ei kotihoito yksin pysty.
Juu hyvin jostain keski-Suomesta hoitelee lapissa asuvan mummon asioita. Eikä mummoa voi pakottaa muuttamaan että siinä tenkkapoo.
Tenkkapoo Juu... mites sun muutto sitten lähemmäs mummoa.
Ai niin, ei sua kiinnosta koko mummo yhtään.
Kai joku sen mummon muumioituneena löytää vahingossa joskus.

Tilillä 50 euroa. Sillä muuttamaan juu. Kaikki mikä tulee,myös menee aikalailla ei saa säästöön.
Haluaisiko vanhempi omaa rauhaa ja elämää myös. Ettei ole koko ajan yhdessä. Kuormittuuko.
Ei jaksa. Oma terveys meni kahdeksankymppinen äitini vuoksi. Jatkuvaa pompottelua, valitusta, vähättelyä ja suoranaista vittuilua. Nyt veljeni on jaksamisensa rajoilla.
Ei jaksa... en mene yksityiskohtiin, ja tätähän ei saisi sanoa ääneen, mutta äitini kuolema oli helpotus. Toki toisinaan ikävöin hänen persoonaansa, mutta kaikki muu oli niin raskasta. Oli aika jolloin jopa pelkäsin, milloin äiti soittaa. Jopa kuolinpesän selvittely oli niin sotkuinen, että siihen upposi useampi kuukausi.