Mitä sanoa äidilleni, joka elää suoritustensa kautta eli on olemassa vain raataessaan?

Äiti on yksinelävä eläkeläinen, asuu pienessä kaupunkiasunnossa. Mitenkään valtaisasti hänellä ei siis ole kotona hommia tehtävänä.



Kuitenkin hän korostaa jatkuvasti puheissaan sitä, kuinka kovasti pitää taas siivota (lue: puunata valmiiksi siistiä kotia) tai kuinka hirveästi tuli taas tehtyä hommia. Joka paikkaa pitää oikoa ja puunata, vaikka paikat ovat jo kunnossa.



Tai jos äiti pitää "vapaapäivän", niin hän selittelee sitä: "Tänään olen kyllä ihan ollut vain" tai "olen taas laiskotellut koko päivän". Alas istuminen, rentoutuminen on hänelle itsekäs synti, jota pitää ulkopuolisiltakin pyydellä anteeksi.



Olen sanonut äidille miljoona kertaa, että ei tarvitse koko ajan raataa ja saa joskus istuakin. Puhe menee kuin kuuroille korville...