Lue keskustelun säännöt.
Onko mitään järkeä yrittää lasta?
03.07.2011 |
Olemme kaksikymppinen nuoripari, molemmat opiskelemme yliopistossa. Meillä on vuokra-asunto ja kaksi koiraa, ei autoa. Vauvakuume painaa, mutta onko ideassa mitään järkeä. Eli tulisimmeko ikinä pärjäämään.. Elämme etupäässä opintotuilla ja osa-aika töillä, lainaa ei ole.
Meillä on kyllä erinomainen tukiverkosto tässä kaupungissa, siskoja, veljiä, isovanhempiakin tuplana (molempien vanhemmat eronneet) sekä muu mukava suku. Kuitenkaan emme missään nimessä haluaisi kenenkään siivellä elää, mutta apua olisi siis tarvittaessa saatavilla.
Tulevat ammattimme ovat hyvinpalkattuja ja työlliyystilanne on hyvä. Nuoruuden menettämistä ei kannata itkeä, emme käytä ollenkaan alkoholia ja kaikki yliopistojuhlatkin jätämme suosiolla väliin nytkin, sillä sellainen ei vain kiinnosta. Rahaa ei ole paljon, mutta emme me sitä mitenkään holtittomasti käytäkään, pärjäisimme kaksistaan ihan hyvin pelkillä opintotuillakin. Ehkä sen takia, että ostamme suurimman osan tavaroista ja vaatteistamme käytettyinä. Mies on oikea ihannemies, osallistuu kotitöihin ja koirien hoitoon paremmin kuin hyvin. Lapsi ei siis jäisi kummankaan harteille yksin ja vanhempainvapaastakin mies varmaan käyttäisi puolet. En ymmärrä, miksi äiti olisi vanhemmista se tärkeämpi rintaruokinnan lopettamisen jälkeen..
Syy, miksi mahdollinen lapsenteko pitäisi aloittaa aikaisin on pelko, että mies ei välttämättä enää myöhemmin voi saada lapsia. Syystä en viitsi tähän sen enempää kertoa julkisesti, ei kuitenkaan mitään perinnöllistä.
Mutta siis perimmäinen kysymys on, onko mitään järkeä hankkia lasta tähän tilanteeseen? Mitä ongelmia on odotettavissa? Mitä eroa lapsen kannalta on opinnoissa ja töissä, muuta kuin raha? Suhde on vakaalla ja hyvällä pohjalla, eikä väkivaltaa, päihteitä tai pettämistä tarvitse ajatellakaan. Luottamusta ja rakkautta löytyisi vaikka kolmannelle...
Antakaa risut ja ruusut ihan rehellisesti. Toivoisin kuitenkin, että vastaatte asiallisesti turhia huutamatta ja toivoisin myös perusteluja mielipiteisiin.
Kommentit (49)
kannattaa, jos on uhka, ettei lapsia myöhemmin voisi saada. Vaikka teitysti järkevämpäähän olisi odotttaa valmsitumista, mutta teidän tapauksess siis haluaisin lapsen hankalampaankin tilanteeseen kuin sen, että jäisi kokonaan lman lapsia. Itselleni lapset ovatelämän tärkein juttu. Uskon teidän selviävän, kun olette kunnollisia ihmisiä. Mietityttää vaan, että miksi sellainen ennuste miehelläsi, ettei ehkä myöhemmin saa lapsia? Jolu sairaus, diabetes?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja meille tulee pikkuinen prinsessa :) rahallisesti pärjäämme, vaikka emme olekkaan mitään rikkaita. Äitiysloman jälkeen mietin lähdenkö työelämään vai opiskelemaan lisää..
Jos on vaara (?) että mies tulee steriiliksi, pakastakoon spermaansa. Sä et, tyttö-rukka, voi vielä tietää haluatko nykyisen miehen kanssa elää loppuelämääsi. Sitä paitsi, eläkää nyt, kun teillä on siihen mahdollisuus! Juhlikaa, matkustakaa, käykää rauhassa kirjastossa, konserteissa, museoissa. Lukekaa rauhassa kirjoja. Älkää sitoko itseänne liian aikaisin. Eläkää, lapsikullat, hyvänen aika sentään!
Ihanaa, kun täällä on kannustavia ihmisiä. Toisella foorumilla ajatus teilattiin lähes heti, sillä kuulemma silloin menee nuoruus pilalle. Että pitäisi elää jotenkin erityisemmin nuoruutta? Eihän me muutenkaan biletetä tai sähelletä ympyrää. Miten lapsi estää olemasta nuori? Eniten tosiaan pelottaa lapsettomuus, lapsien saanti kun on itselleni erittäin tärkeä asia.
Jos sanotaan näin ympäripyöreästi, että siittiöiden tuotanto voi jossain vaiheessa häiriintyä tapaturman takia, tällä hetkellä vain toinen kives toiminnassa. Mies ei halua, että tästä erityisemmin ulkopuolisille puhun, arka asia.
20 vuotiaana miehen kanssa joka menetti toisen kiveksensä. Mietittiin lapsia, mut sit tuntui että ei ole tarpeeksi vakaa elämä sille, ja otettiin vain koira. Hyvä niin, koska 2 vuotta myöhemmin mies petti minua ja jäin yksin koiran kanssa. :(
Tapauksesta nyt 13 vuotta, ja kummallakin 2 vuoden sisällä syntyneet lapset uusien kumppanien kanssa, joten ei se kiveksen menetys sitten miestä steriloinut. Hyvä niin. (vaikka petetyksi tullessa harkitsin itse tuhoavani sen toisen molluskan sieltä kostoksi...)
Eli, jos yhtään arveluttaa, ei kannata. Olette niin nuoria. Toisaalta, jos tuntuu et kaikki on vakaalla pohjalla, niin mikäs siinä. Nuoret ja köyhät on ihan yhtä hyviä vanhempia jos rakkautta muuten riittää. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos suhde on hyvä, niin miksei olisi sen lapsenkin aika. Olettepahan eläneet ainakin vuoden elämästänne täysillä = nuoruus. Vai oletteko jo olleet tosi villejä? Toimivathan kemianne hyvin yhteen?
Me ei olla koskaan oltu villejä, eikä varmaan koskaan tulla olemaankaan. Ollaan seurusteltu 6 vuotta ja kokoajan ollaan oltu kuin paita ja peppu. Samat arvot, samat kiinnostuksenkohteet ja silti molemmilla oma elämä. Riitoja on tietenkin ollut, niitä nyt varmasti on joka suhteessa, mutta kertaakaan ei olla oltu eron partaalla. Riidat kestävät maksimissaan 15 min, eikä kummallakaan ole tapana huutaa. Periaate on, että koskaan ei saa lähteä vihaisena. Suhdetta ehkä eniten kuvaisi sana kahden yksilön symbioosi. Enää kyseessä ei taida olla mikään alkuhuuma. Molemmilla on luotto tähän suhteeseen, koiratkin on yhteisomistajuudessa.
Tuon miehen jutun kohdalla ei ole pelkästään ongelma se, että toinen kives on rikki, vaan myös se, että urologin mukaan toinenkin saattaa lopettaa toimintansa. Tämä siis hieman pelottaa, sperman pakastaminenkin käynyt mielessä.
Koskaan ei voi tietää, eroaako joskus vai ei. Onko ikä siitä jokin tae, että suhde onnistuu? Jos kuuden vuoden seurustelu ja kahden vuoden yhdessä asuminen ei riitä niin mikä sitten? Sama, mutta 10 vuotta myöhemmin? Pitäisikö olla naimisissa, omata yhteinen asuntolaina ja vakituiset työt? Olisihan se ihanne varmaan, mutta pian käy kuten enolleni ja huomataan, ettei lapsia niin vain tehdä. Jäi lapsettomaksi.
Ollaan me ehkä jonkun mielestä lapsia, mutta nuoruus ei ole mitenkään kesken. Lukeminen on kyllä kivaa, mutta estääkö lapsen tulo lukemisen? Ehkä siihen ei ole niin paljoa omaa aikaa, mutta lapsille lukeminen on itselle se paras juttu. Olen siis kerhonohjaajana, jossa luen paljon satuja lapsille.
Oma kypsyys tai suhteen kesto ei mietitytä, ennemminkin mietityttää se raha ja opiskelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos ette ole naimisissa, niin menkää ensin naimisiin.
spermaa alkaisin laittamaan pakkaseen ihan heti. Mielellään kahden labran pakkaseen,sillä jos ne toisessa tuhoutuisivat, niin olisi varavarastoa toisessa. Pieni riski, mutta ei mahdoton.
Enkä harrasta ironiaan, vaan olen ihan tosissani.
Yksityishenkilönä olen siis tätä mieltä, vaikka työni puolesta olenkin tekemisissä myös spermapankkien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös että päätätte nyt tehdä lapsia tai ei, niin pakastakaa sitä spermaa! Vaikka tekisitte nyt lapsen, niin voitte joskus myöhemmin haluta toisen/lisää lapsia, ja miehen kivekset ei enää toimi. Kannattaa siis oikeasti pakastaa joka tapauksessa!
Itse lapsentekoon kommentoin, että en näe ikää minkäänlaisena esteenä, jos ihmisinä olette siihen valmiit. Opiskelut jne hoituu aina jos haluaa. Sitä lasta rakastaa kuitenkin, eikä sitä kadu. Sitä taas varmasti katuu josei yrittänyt lasta (eikä pakastanut siittiöitä) ja jää tahtomattaan lapsettomaksi, kun riski on ollut tiedossa. Jos siis oikeasti ihan muista syistä haluatte lapsen ja olette siihen valmiina niin antakaa palaa. Jos taas yrittäisitte vain siinä pelossa että on kiire ja pakko, niin älkää tehkö. Nykyään on niin hienoa kun kaiken voi pakastaa:)
nyt kävisi niin, että mies jättäisi tai kuolisi, niin kykenisitkö yh-elämään? Tai mitä jos lapsi on jollain tapaa vammainen ja vaatii paljon enemmän kuin tavallinen lapsi, kykenisittekö hoitamaan häntä? Tai kaksosia tai kolmosia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette kumpikin ihan vitun rumia ja tyhmiä.
ei niitä lapsia vaan tehdä...jotkut tulee kerrasta raskaaksi ja jotkut yrittävät pitkään. Jos teillä jo nyt tiedossa ongelmia eli siittiöitä ei ole normimäärää niin varautukaa henkisesti siihen että raskautumisessa voi mennä aikaa.
Totuus on se et kaikki on vähän pienemmällä rahalla kun lapsia tulee...ehkä opiskelijan on helpompi jopa suhtautua siihen kun ei tule kovaa tiputusta palkkatasosta. Mulla useampi ystävä pystyi hankkimaan lapsen ja opiskelemaan...yksi jätti tutkinnon kesken.
Mä kans kannatan pakastamista...mistä sitä tietää mitä haluatte 10-15v päästä edes riippumatta siitä mihin nyt päädytte. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta jos toki haluaisitte ensin naimisiin, niin miksette menisi? Ei maksa maistraatissa mitään, eikä juhlia ole pakko järjestää. Ikä ei tosiaan ole mikään tae, nykyään vakituisia töitä on vain harvoilla ja asuntolaina on vain yksi stressitekijä lisää. Tukiverkosto on avuksi, sillä opinnot häiriintyvät, kun joutuu olemaan kotona sairaan lapsen kanssa (kuitenkin se joskus sairastaa).
Saatanan tyhmää, että joku ivaa ap:n viestiä.
Ja oikeesti, mitä helevetin järkeä olisi lähteä pakastamaan spermaa?! Vakaanoloinen parisuhde on a ja o lapsen hankinnassa - ja jotkus klaaraavat ihan ok ilmankin sitä.
Hienoa, että valitsemillanne opiskelualoilla on töitä. Itse nimittäin jouduin vaihtamaan alaa ja alkaa lukea toista yliopistotutkintoa (raskaana ollessani), kun eka huuhaa-ala ei millään ilveellä työllistänyt.
No jos nyt kävisi niin, että mies jättäisi tai kuolisi, niin kykenisitkö yh-elämään? Tai mitä jos lapsi on jollain tapaa vammainen ja vaatii paljon enemmän kuin tavallinen lapsi, kykenisittekö hoitamaan häntä? Tai kaksosia tai kolmosia?
Väitätkö, että lasta suunnittelevat yleensäkään miettii tällaisia? Eli lasta ei pidä yrittää ollenkaan, mikäli ei ole valmis ottamaan saman tien vammaista tai kolmosia, niinkö. Eiköhän nuo ole pikemminkin poikkeustilanteita, joihin itse kukin joutuu vaan sopeutumaan parhaan kykynsä mukaan. Minusta ei tarvitse etukäteen (ennen raskautumista) valmistautua henkisesti siihen, että ok meille tulee sitten vammainen lapsi. Varsinkin kun parikymppisenä riski siihen taitaa olla aika pieni. Ja puolison kuolema?? Sattuuhan sitä, mutta haloo, ihme pelottelua.
nyt kävisi niin, että mies jättäisi tai kuolisi, niin kykenisitkö yh-elämään? Tai mitä jos lapsi on jollain tapaa vammainen ja vaatii paljon enemmän kuin tavallinen lapsi, kykenisittekö hoitamaan häntä? Tai kaksosia tai kolmosia?
Uskoisin kykeneväni siinä missä kuka tahansa, mutta kuten jokaiselle se olisi haastavaa. Asenne on kuitenkin sellainen, että kaikesta selvitään. Vammaisuus ei pelota, olemme molemmat olleet aktiivisia vammaistyön parissa, käymme paljon liittojen leireillä jne. Tunnemme paljon vammaisten vanhempia ja itse vammaisia ja ainut pelko esimerkiksi downin kanssa on se, että entä jos lapsella olisi jokin muu sairaus. Tietenkin esimerkiksi liikuntarajoitteisen lapsen takia pitäisi muuttaa, mutta vuokra-asunnosta se on suhteellisen helppoa. Kaksoset olisivat tietenkin myös alkuaikana raskaat ja rahaa palaisi sitten enemmän ja autottomuus voisi tulla ongelmaksi, mutta sitten eletään sen mukaan. Onneksi näin nuorena riskit ovat pienemmät kaksosiin ja kolmosiin, eikä suvussanikaan näitä ole. Mutta niillä korteilla mennään mitkä saadaan. Tuskin kolmekymppinen aviopari asuntolainan ja kolmen lapsen kanssakaan kovin hyvin pärjäisi toisen kuoltua. Kuolema, ero ja vammainen lapsi on ihan syystäkin sanottu elämän kriiseiksi, eikä niihin lopulta voi ennalta kovin paljoa valmistautua. Mutta ainakin vammaisen lapsen hoitoon meillä on paremmat rahkeet kuin monella muulla, osaamme molemmat viittoa, käyttää wc:ssä, käyttää pyörätuolia, ohjata sokeaa, hoitaa erilaisia epilepsiakohtauksia säikähtämättä ja olemme vammaisten kanssa muutenkin kärsivällisiä. Hienoja ihmisiä he kaikki ovat, vammastaan huolimatta.
Mutta ennemminkin kiinnostaa, paljonko siihen lapseen rahaa menee. Lapsilisä ei kuitenkaan riitä kauttaaltaan kattamaan lapsen kuluja. Lapsi ei kuitenkaan syö paljoa ja vaikka joutuisi ostamaan korviketta, ei se nyt niin hirvittävän kalliilta tunnu. Hyviä ja hienoja vaatteita saa käytettyinä ja monet isommat ostokset joutuu tekemään vain kerran. Eikä lapsesta ole hyvä opettaa mitään Suri Cruisea. Meillä molemmilla on hätätilanteiden varalle säästötilit, mutta niitä ei käytetä kuin hädän hetkellä. Mutta tosiaan kiinnostaa se, paljonko lapseen menee rahaa. Syy ei sen hankintaan ole mahdollinen kiire, vaan ihan yleisesti se, että haluaisimme lapsen.
Paljonko sperman pakastamisen kustannukset ovat? Ainakin koirilla se on aika hintavaa ja etenkin säilytys kallista.
Niin ja naimisiin ei olla menty, koska haluaisimme juhlat, eikä rahaa viitsisi siihen opiskeluaikana laittaa. Vanhempia emme laita maksumiehiksi ihan periaatteesta.
Väitätkö, että lasta suunnittelevat yleensäkään miettii tällaisia? Eli lasta ei pidä yrittää ollenkaan, mikäli ei ole valmis ottamaan saman tien vammaista tai kolmosia, niinkö. Eiköhän nuo ole pikemminkin poikkeustilanteita, joihin itse kukin joutuu vaan sopeutumaan parhaan kykynsä mukaan. Minusta ei tarvitse etukäteen (ennen raskautumista) valmistautua henkisesti siihen, että ok meille tulee sitten vammainen lapsi. Varsinkin kun parikymppisenä riski siihen taitaa olla aika pieni. Ja puolison kuolema?? Sattuuhan sitä, mutta haloo, ihme pelottelua.
jos ei mieti niin pitäisi miettiä. Pikkulapsiperheissä kuitenkin esim. erotaan nykyään todella paljon ja turha tuudittautua siihen, ettei itselle voi mitään pahaa tapahtua.
Tiedän monta opiskelijaparia, jotka pärjäävät hyvin, opiskelut sujuvat vaikka rahallisesti tiukkaa. Monilla useitakin lapsia. Enemmän pelkäisin lapsettomuutta kuin mahdollisia alkuvaikeuksia, joita on aina jonkinlaisia.