Lue keskustelun säännöt.
onko täälä ketään joka ois joutunut synnyttämään kuolleen vauvan? Mun pitäis
21.07.2011 |
maanantaina mennä käynnistykseen rv 38 + 3 ja en vaan tiedä mitn selviän.
Kommentit (20)
ehkä ei se nyt auta paljonkaan, mutta tarkoitan sitä todella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin sut voidaan lääkitä täysin kivuttomaksi, koska ei tarvitse varoa vauvan vointia.
siinä tilanteessa jostain. Surra saa kuitenkin aivan vapaasti. Lämmin halaus!
mutta haluan lähettää sinulla lämpimän voimahalauksen! Ota vauvalle omat pienet vaatteet mukaan, kuvatkaa paljon. Uskon että ne kuvat ovat sinulle vielä tärkeitä muistoja.
Voimia!
Tilanne on varmasti hyvin raskas koska synnytyksen tuskat kestetään sen "palkinnon" eli vauvan takia,sinulta se palkkio jää nyt saamatta :(
Kyllä sinä kestät sen ja sitten se on ohi,voit aloittaa suruprosessin. Ja tosiaan ottakaa paljon kuvia vaikka se tuntuisikin typerältä,arvostatte niitä kyllä myöhemmin! Se lapsi oli ja on teidän lapsi vaikka hän kuollut onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä oli n. 2kk(?) sitten toinen samassa tilanteessa ollut. Ehkä joku löytäisi sen ketjun tähän sinulle luettavaksi? Voisiko siitä olla edes jotain apua. Ihan kamalaan tilanteeseen ihmisiä joutuukin. Hui!
voimia itse olen ollut kaavinnassa,keskenmenon takia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan itkettää sun puolesta. en tiedä mitä sanoa :`(
että näet synnytyksen tuloksena edes kuka teillä hetken oli omana. Näet miltä lapssesi näyttää ja hänestä jää sinulle surullinen, mutta kaunis muisto, myös visuaalisesti, eikä vain vatsan asukkaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa, todella murheellinen tilanne sinulla ja olet varmasti ihan sokissa.
Minulla synnytys oli fyysisesti melko helppo, vaikka poika oli perätilassa, koska kipulääkityksestä ei tosiaan tarvinnut kantaa huolta, vaan sain kaikki tropit. Synnytys piti käynnistää ja siinä käynnistymisessä meni neljä vuorokautta, se oli aika tuskaisaa aikaa henkisesti ja tehottomien supistelujen takia, onneksi sain yksityishuoneen jonne tuotiin ruokakin, ettei tarvinnut mennä yhteistilaan syömään ja kuuntelemaan muiden iloisten raskaana olevien juttuja.
Ota sairaalaan "tyhjäpäistä" tekemistä, minua auttoi aivan typerien hömppälehtien lukeminen. Sai ajatukset johonkin muuhun hetkeksi. Kirjojakin otin, mutta en ikinä saanut niistä edes sivua luettua, en pystynyt keskittymään mihinkään niin kauan.
Jos on mahdollista, pyydä, että mies saisi olla osastolla huoneessa kanssasi käynnistyksen ajan. Minua helpotti, kun mies makasi öisin vieressäni, tuntui helpommalta kun ei ollut yksin vaan sai kuunnella toisen tasaista hengitystä.
Lapsen näkemistä ei kannata pelätä, koska ainakin minulla lapsi tuntui kyllä omalta ja ihanalta, vaikka olikin kuollut. Otimme kuvia pojasta meidän molempien sylissä ja saimme kätilöltä kortin, johon oli otettu pojan käden- ja jalanjäljet. Vaikka juuri sillä hetkellä tuntuisi, että et pysty katsomaan vauvaa tai pitämään sylissä, se voi kaduttaa myöhemmin. Yksi kaverini, jolta on kuollut kaksi lasta ennen synnytystä, sanoi katuvansa sitä, ettei ensimmäisen kohdalla uskaltanut pitää sylissä eikä ottaa kuvia.
Saatte olla miehen ja vauvan kanssa synnytyssalissa ihan niin kauan kuin haluatte. Ja seuraavana päivänäkin saa vielä käydä katsomassa vauvaa.
Liity yahoo-ryhmään tuntematon enkeli, siellä on kohtalontovereita ja sinne voi kirjoitella paljonkin, jos siltä tuntuu. Ja käy käpy-yhdistyksen sivuilla myös.
Paljon voimia sinulle ja miehellesi kestää tulevat ajat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu erittäin pahalta teidän "lapsien menettäneiden" vanhempien puolesta. En voisi ikinä maailmassa kuvitella miten selviäisin tästä tilanteestä. Mutta onhan siitä selvittävää.
Ap:lle toivon voimia, lähetän sinulle suuren halin ? ja niin kuin t''llä oli mainittu, ota kuva lapsestasi!
Ja edelliselle naiselle joka menetti kolmannen lapsensa, poikaansa otan osaa..
Anteeksi virheet, en ole suomalainen
Ihania ihmisiä täällä oli vastaamassa mulle, on yhä.
Menetin tosiaan tyttäreni tuntemattomasta syystä kesäkuun lopulla. En ole siitä selvinnyt, tuskin koskaan selviänkään.
Olen kiitollinen, että kirjoitin tänne, muutoin tuskin olisin tajunnut otattaa hänestä ne kymmenet kuvat jne.. Mutta hänen synnyttäminen ei ollut niin pelottava kokemus kuin etukäteen kuvittelin, päinvastoin.Tyttö oli ihana, täydellinen.
Älä seiso haudallani ja itke;
en ole siellä, en nuku.
Kuljen tuhansina tuulina,
säihkyn hangen timanteissa,
kypsän viljan tähkäpäissä,
elän isän unelmissa,
äidin
sydämissä.
Älä seiso haudallani ja itke;
en ole siellä, en kuollut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kehotan sinua "tutustumaan" lapseen. En tietenkään voi puhua kokemuksesta sikäli, että en ole menettänyt lasta, mutta menetin rakkaan perheenjäseneni liikenneonnettomuudessa. Patologian laitoksella varoiteltiin, että ei kannata mennä katsomaan, hän on niin pahoin ruhjoutunut, mutta menin silti.
Olen tosi tyytyväinen, että menin, koska minulla on vieläkin muistoissani viimeinen kuva hänestä, eikä kuolleen näkeminen ollut lainkaan pelottavaa. Hän näytti vain nukkuvan.
Voimia sinulle! Ja kurjaa, että joudut synnyttämään; olen miettinyt, että varmaan tosi rankka kokemus; miksiköhän ei leikata... kai siihen on syynsä.
Synnytyksesta on aikaa jo 3,5 vuotta mutta mietin hanta edelleen joka viikko. Olen saanut myos terveen tyttaren tapahtuman jalkeen ja minulla oli poika jo ennestaan. Suru on raju ja rankka. Se myos kestaa mutta vahitellen huomaat etta tulee parempia hetkia ja sitten paivia ja viikkoja. Koskaan et unohda ja ne kuvat auttavat.
Usko etta tulee parempi huominen mutta anna itsellesi lupa surra. Oikein paljon voimia sinulle!
meidän vauva menisi ekaluokalle syksyllä.
Kamalan kauan joudut tuota käynnistystä odottamaan. Itselläni todettiin vauvan kuolleen (kohdun sisäinen keuhkokuume) ja käynnistys oli jo seuraavana päivänä. En tiedä mitä kaikkia pillereitä minulle annettiin, siinä vaiheessa napsein kaiken mitä eteen tuotiin :(
Synnytys kesti 5 tuntia siitä kun käynnistettiin. Siitä ehkä 4,5 tuntia meni odotteluun en tuntenut juuri kipua.
Voimia sinulle!
ei Luojan kiitos ole asiasta kokemusta, mutta otan osaa, todella. Ei tähän oikee osaa ees sanoa mitää, oman lapsen menettäminen on kamalin asia mitä voi ikinä tapahtua. Todella kannustavia ja ihania kommentteja on tännekkin tullut mikä on mahtava asia! Tsemppiä todella paljon ja jaksamisia sinne, vaikka ne eivät nyt lohduta. Aikansa se kestää ennen kuin siitä varmasti ylitse pääsee, mutta eiköhän ainakin toivon mukaan jsosai vaiheessa vähän helpota!
Toivotan vielä kerran jaksamisia!
kerran saat nähdä lapsesi terveenä. Kaikki lapset pääsevät taivaaseen ja Sinun lapsesi on siellä ja hänen on parempi olla.
En osaa sanoa muuta. Antaisin teille kaikille menetyksen kokeneille halit jos voisin :(
mutta hyvin läheiselle ystävälle on näin käynyt. He olivat miehensä kanssa kahdestaan sairaalassa ja saivat hyvästellä vauvan omaan tahtiinsa. Heitä auttoi kun antoivat vauvalle nimen ja hautasivat tämän. Suru oli pitkä ja raskas.. Ystäväni oli reilu vuoden poissa töistä ja aika paljon yksinään. Hän on todella vahva ihminen ja jotenkin selvisivät siitä. Tapahtuma myös lujitti ensisestään heidän parisuhdettaan. Nykyään ovat onnellisia pienen tytön vanhempia. Jokainen selviää tavallaan ja kyllä uskon, että siitä selviää. Ystäväni on selvinnyt hienosti. Nykyään käyvät pienen tyttönsä kanssa haudalla kerran kuussa.
PALJON JAKSAMISTA JA VOIMIA SINULLE JA MIEHELLESI?