Auttakaa, mitä tehdä 9kk öiden suhteen? Meni vähän mönkään
Vauvamme oli varsinainen tissivauva, kunnes opetin omaan sänkyyn ja jouduin kyllä jatkuvasti hyssyttelemään myös siellä, muttei enää ½h välein syönyt rintaa. Lopulta unikoulutimme ja oppikin nukkumaan ilman syöttöjä aina ihan aamuyöhön (viiden jälkeen) asti. Mutta sitten sairastui ja kovan kuumeen ja tukkoisuuden takia nukkui vieressäni taas syöden monta kertaa yössä. Nyt on 9kk ja tervehtymisestä pari viikkoa - nukkuu taas omassa, mutta herättelee ja itkee maitoa. Lisähaastetta tuo puhkeavat hampaat ja selvä eroahdistuskausi - itkee minun perääni, tulee kannoillani koko ajan eikä edes söisi päivälläö kiinteita kuin äidin syöttämänä. Viime yönäkin mies yritti taputella ja minä nukkua toisessa huoneessa, mutta vauva oli aivan hysteerinen ja huusi äitä äitä äitä. Lopulta tulin luo, syötin ja rauhoittui. Pari kertaa yössä tätä. Mitä nyt pitäisi tehdä? Odottaa ja antaa ajan kulua vai huudattaa vaan sitkeästi eikä äiti tule yöllä (isä siis unikouluttaisi). Tuntuu vaan rankalta nyt kun on selvä eroahdistus. Vaan, kauanko sitä jatkuu, on niin turhaa syöttää öisin kun tietää että ilmankin pärjäisi. Mutta ei auta mun taputtelut, rintaa vaatii minulta.
Kommentit (13)
ja edelleen hörppää maitoa yöllä tissistä. Muualta ei juokkaan. Oli vatsataudissa ja sen jälkeen ei ole pullosta tai mukista maitoa huolinut. Nyt myös kuuma yölläkin joten juokoon maitoa.
Loppuu kunhan imetys kokonaan loppuu. Välillä imetäs kerran välillä kaksi yöllä. Mutta muuten kyllä nukkuukin. Unille käy viim 20.00 ja herää aamulla06-07.
Ja anna nukkua vieressä, tarjoa tuttia (jos syö) ei aina heti tissiä
Varmaan siinä muutama viikkokin saattaa hurahtaa, että joudut käymään sata kertaa yössä hyssyttelemässä. Minä en nostaisi vauvaa sängystä kun se huutaa, vaan kippaisin sen aina vaan makuulle vaikka huutaisi korvat lukkoon, ja juttelisin rauhottavasti niin kauan että se lopulta alistuu kohtaaloonsa. Veikkaan, että jos kerrankin lipsahtaa ja antaa siihen huutoon rintaa, niin se ressuhan huutaa maailman tappiin asti, kun tietää että lopulta sitä maitoa saa. Ole johdonmukainen ja pidä pääsi (joo, tiedän että se tuntuu kauhealta :-/, mutta se kirpaisee sen hetken aikaa ja tuloksena on tyytyväisempi perhe). Tsemppiä.
Vauva nukkukoon yksin ja mieluummin omassa huoneessaan?
Vauvaa pidetään vaikeana, jos viimeistään puolen vuoden iässä yöt eivät mene heräilemättä. Viimeistään yksivuotisneuvolassa saatetaan sanoa, että nyt viimeistään lapsen pitäisi nukkua koko yö heräämättä. Se on lapselle hyväksi. Annetaan ymmärtää, että normaali lapsi nukkuu viimeistään puolivuotiaana läpi yön. Pahimmillaan vanhempia kielletään nukuttamasta lasta rinnalle tai syliin. Pelotellaan, että muuten lapsi ei opi nukahtamaan itsenäisesti.
Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta. Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.
Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.
Lapsen kuuluu heräillä ja syödä äidinmaitoa öisin. Se on normaalia, asiaankuuluvaa ja luonnollista. Lapset lopettavat yöheräilyt yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.
"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."
Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.
"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"
"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.
Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.
Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.
Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.
Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.
Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.
Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?
Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.
Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.
(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)
Tiina Kaitaniemi
LUONNOLLINEN LAPSUUS
Miksi vauva itkee – ja muita evoluutiobiologian kysymyksiä
Luonnollinen lapsuus etsii ihmislajille ominaista tapaa lisääntyä, hoitaa vauvaa, imettää ja järjestää perheasiat. Kulttuurimme on monessa suhteessa etäännyttänyt meidät luontaisesta elintavasta.
Kaitaniemi kyseenalaistaa monet lastenhoidon käytännöt.
FM Tiina Kaitaniemi on evoluutio- ja käyttäytymisekologiaan erikoistunut ekologi ja kahden pojan äiti.
Päätät, että jos et anna rintaa niin et anna rintaa.Varmaan siinä muutama viikkokin saattaa hurahtaa, että joudut käymään sata kertaa yössä hyssyttelemässä. Minä en nostaisi vauvaa sängystä kun se huutaa, vaan kippaisin sen aina vaan makuulle vaikka huutaisi korvat lukkoon, ja juttelisin rauhottavasti niin kauan että se lopulta alistuu kohtaaloonsa. Veikkaan, että jos kerrankin lipsahtaa ja antaa siihen huutoon rintaa, niin se ressuhan huutaa maailman tappiin asti, kun tietää että lopulta sitä maitoa saa. Ole johdonmukainen ja pidä pääsi (joo, tiedän että se tuntuu kauhealta :-/, mutta se kirpaisee sen hetken aikaa ja tuloksena on tyytyväisempi perhe). Tsemppiä.
Varo vauvakouluttajia
Oletko kuullut nämä neuvot?
"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"
Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.
Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.
Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.
Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.
Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.
Toimiiko vauvakoulutus todella?
"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.
Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.
Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.
Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.
Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.
Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.
***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.
Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.
*******************
Lähde:
Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)
William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.
mutta minä lopetin vastaavassa tilanteessa imettämisen kokonaan... Hyvin mennen unikoulun (7kk iässä) jälkeen sairastelujen myötä yöt taas pahenivat ja lopulta muuttuivat ihan h*lvetillisiksi, kun tyyppi ei enää nukkunut ollenkaan ilman tissiä.
Imetyksen lopettaminen auttoi ja alkoi pikkuhiljaa nukkua yöt läpeensä, meidän vieressämme tosin.
Mutta jos imettämisen lopettaminen ja/tai vieressä nukuttaminen ei ole vaihtoehto teille, niin sitten tästä ei ollut apua.
niin meillä poika 9kk syö kans yöllä, nukkuu mun vieressä. en ota siitä enää stressiä, vaikka ehkä pitäis :) Me saadaan molemmat nukuttua ja poika on aamuisin virkeä ja iloinen.
Ongelmana tietty sit se jos sä olet väsynyt, mutta älä ainakaan sitä murehdi että 'pitäs jo nukkua koko yö' tai et 'kaikkien muiden nukkuu'. Meillä ei nuku! siis syömättä koko yötä. vauva on vauva vaan niin vähän aikaa, miks en tarjois sille tällästä hellää elämää.
Ja tuon yhden psykoottisen leikkaajan+liimajanjutut jätä omaan arvoonsa.
t. 6
kerron tuolla tavalla, miten meidän ongelmat ratkaistiin, toimi kaikkien lapsiemme kohdalla. alkoivat siis itsekseen nukkumaan täydet yöt ilman koulutuksia. ja sivuvaunussa nukkuen.
imettämisen kun poika oli 10kk. Syystä, että heräsi rinnalle puolen tunnin välein ja mulla alkoi olla pää aika sekaisin päivisin.
Meillä ei kyllä ole kolmesta lapsesta yksikään oikeasti nukkunut kunnolla kuin vasta noin 3vuotiaana. Että kaikenlaista heräilyä on ollut imettämisen lopettamisen jälkeenkin, mutta ei ihan puolen tunnin välein kuitenkaan.
Ehkä kannattais yrittää unikouluttaa vaa, ilman äitiä. Jossain vaiheessa se luultavasti kuitenkin on edessä.. tuntuuhan se tosi pahalta, mutta isi voi siinä vaikka sanoa että äiti nukkuu nyt (vaikka tuskin nukut kun kuulet huudon) lapselle ja vauvalle kuitenkin tärkeintä on että yritetään auttaa vaikka siinä onnistumatta, kuitenkin vaistoo että joku yrittää huolehtia ettei ole hylätty. Minä siivosin keittiön joka kulman kun oli tää ajankohtasta (tosin ei yöllä vaan illalla kun opetettiin omaan huoneeseen) meillä mä aina pidensin sitä minuutti määrää ennen kun menin laittaa takas nukkumaan. lopulta aina 8 minuutin välein. ekana iltana kesti jonku 2h seuraavana 30min ja kolmantena 5 min, kunnes ei enää ollenkaan itkeny vaa nukahti kiltisti itekseen.. tyttö oli silloin jotain muistaakseni alle 1v. ja nyt 2 ja puol, eikäpä näytä muistelevan pahalla :)
Oli taas niin vaikea yö..alkuyöstä mies rauhoitteli huutavaa vauvaa, mutta kun hikisenä huusi mammaaa (äitiä) niin mä menin ja syötin, pyyhin hikeä otsalta (nämä helteet ei tosiaan helpota tätä asiaa!!). Sitten aamuyöstä roikkuikin taas tissillä. Aamulla ei puuro kelvannut ja vihaisena jyystää käsiään, tekee hampaita. Mitä tässä pitää tehdä?
10kk eroahdistuskausi on kyllä huono aika vieroittaa/kouluttaa, kannattaa odottaa muutama kuukausi ja sitten uudestaan.