Tiedättekö naisia, joilla kovin lihaksikas kroppa, vaikka eivät treenaa kait mitään?
Mitä sellaselle kropalle voi tehdä? Vai onko se joku harha ja läskiä se kaikki vaan on?
Pohkeetkin ovat kivikovat?
Kommentit (7)
Liikkuu kyllä paljon (pyöräilee työmatkansa, tanssii yms.), muttei varta vasten käy salilla tai lenkillä. Olen vähän kateellinen (varsinkin pohkeista), kun olen itse liikunnasta huolimatta aina ollut rimpula.
lihakset kasvaa helpommin kuin toisten, riippuu lihastyypistä. Siis siitä, millaisia lihassoluja lihaksissa suurimmaksi osaksi on.
Mä pysyn kohtuulihaksikkaana tekemättä juuri mitään. Ja pienellä treenillä saan tosi näyttävät lihakset, sellaiset että ihmiset kyselee, että mitä oikein teen ja kuinka paljon, että näytän siltä :D
Syön terveellisesti. Harrastan lähinnä hyötyliikuntaa. Liikehdin, vaikka en tekisikään mitään.
Huvitti taas itseänikin, kun nostelin jalkojani ja supistelin lihaksiani ihan paikallaan seisokellessanikin lasten kanssa leikkipuistossa. Ja aina ensin lihakset toimintaan ja sitten vasta esim lapsen nosto syliin. Käyttämällä lihaksia ne kasvavat!
Taustalla on liikuntalajeja, joissa olen oppinut jännittämään tiettyjä lihaksia ja rentouttamaan samalla toisia. Tämä on vain kivaa ja siksi teen näin! Lasten kanssa tulee myös painittua ja sähellettyä ja siinäkin lihakset kuormittuvat ja kasvavat. Ihan luonnostaan pidän huolta siitäkin, että teen kaiken ergonomisesti oikeissa asennoissa.
Liikehdin, vaikka en tekisikään mitään.
Huvitti taas itseänikin, kun nostelin jalkojani ja supistelin lihaksiani ihan paikallaan seisokellessanikin lasten kanssa leikkipuistossa.
Taustalla on liikuntalajeja, joissa olen oppinut jännittämään tiettyjä lihaksia ja rentouttamaan samalla toisia. Tämä on vain kivaa ja siksi teen näin!
Hassu tapa. Mulla balettitausta :)
miehenikin on kateellinen. En urheile, enkä ole edes liikunnallinen. Tulla tupsahtivat yksi kesä puutarhamyymälässä, kun nostelin pukumiehille 40 kg:n lannoitesäkkejä autoon;)
tai tiedän yhden joka on lihaksikas eikä erityisesti treenaa, mutta harrastaa kaikenlaista eräilyä ja metsästystä joten lihakset kai perua sielä aseen kanssa metsässä kulkemisesta :D